Kolumni: Kirkkoa myydään kuin kauramaitoa – kärsivä Jeesus sopii huonosti markkinointilogiikkaan
Ymmärtävätkö kaikki Buddy Christ -meemin jakajat, että se on irvokas kuva itsensä hukanneesta kirkosta, kysyy Ella Luoma.
Toisinaan törmää vanhaan meemiin, jossa iloisen värinen Jeesus osoittaa trendikkäästi etusormellaan, näyttää peukkua toisella kädellään ja hymyilee leveästi. Kyseessä on Jeesusta esittävä patsas elokuvasta Dogma. Siinä roomalaiskatolinen kirkko uudistaa brändiään ja lanseeraa Katolisuus – Wow! -kampanjan. Perinteinen krusifiksi -kuvasto on kirkon mukaan masentava ja uudella imagolla haetaan positiivista muutosta. Uudessa patsaassa Jeesus on kaikkien kaveri, Buddy Christ.
Dogma on uskonnollisia teemoja pallotteleva satiiri vuodelta 1999. Buddy Christ tosin on jo pitkään elänyt omaa elämäänsä leluina, mainoshahmoina ja ennen kaikkea meemeinä. Siihen kiteytyy se, miten kirkolla on taipumus hukata itsensä markkinalogiikkaan. Kirkkoa yritetään myydä kuin kauramaitoa, ihan kuin se olisi vain yksi tuote muiden joukossa.
Markkinalogiikan mukaan ihmiset pitää saada kiinnostumaan kirkon viestistä ja kertomaan, mitä he kirkolta tarvitsevat. Yksilölliset tarpeet muutetaan hyväksi asiakaskokemukseksi. Kirkon jäsenet ovat sponsoreita tai asiakkaita, ja Evankeliumin levittämistä on verrattu palvelumuotoiluun.
Kirkkoa pitää mainostaa, eikä silloin pidä käyttää vieraannuttavaa kieltä kuten Jumalan karitsa, kolminaisuus tai armo. Kristillinen meditaatio kuulostaa trendikkäämmältä kuin rukous. Heitetään kärsivä ja ankea Kristus menemään ja korvataan se tällä leppoisalla kaveri-Jeesuksella.
Jeesuksen seuraaminen on raskasta työtä, jossa pitää kehittää itseään, luopua omastaan muiden hyväksi, rakastaa vihollisiaan ja rukoilla jatkuvasti.
Ei ole itsessään huono asia, että kirkossa opetellaan markkinointia. Evankeliumin tulee elää ajassa, ja jokaiselle tekee hyvää päivittää osaamistaan, mitä ihmisten kohtaamiseen tulee. Mutta kirkon jäsenyys ei ole sponsorisopimus, eikä kristittynä eläminen ole hyvä asiakaskokemus.
Jeesuksen seuraaminen on raskasta työtä, jossa pitää kehittää itseään, luopua omastaan muiden hyväksi, rakastaa vihollisiaan ja rukoilla jatkuvasti. Ei sellaiseen sitoutuminen ole kuin ostospäätös ruokakaupassa.
Välillä mietin tätä: ymmärtävätkö kaikki Buddy Christ -meemin jakajat, että se on irvokas kuva itsensä hukanneesta kirkosta kyynisessä elokuvassa? Jeesuksen elämä oli lyhyt ja kuolemansa tuskainen. Kristittynä kasvaminen on myös tämän ristin kantamista, eikä se ole useinkaan kivaa.
Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Elämä ei ole elokuvaa, eikä ilmastokatastrofia pysäytetä kaiken korjaavalla jatko-osalla
PuheenvuorotIlmastokriisiä olisi voitu hidastaa, mutta sellaiset asiat kuten halpalennot ja kerskakulutus kudottiin osaksi länsimaisen ihmisen identiteettiä, kirjoittaa Ella Luoma.
