null Suntio valmistelee kirkon aattohartauteen: ”On mahtavaa olla luomassa ihmisille iloa ja kristillistä juhlaa”

Hengellisyys

Suntio valmistelee kirkon aattohartauteen: ”On mahtavaa olla luomassa ihmisille iloa ja kristillistä juhlaa”

Suntioiden päivät voivat olla joulun aikaan pitkiä, mutta Teija Pikkarainen, Ilkka Niemi ja Tuija Hasselberg ehtivät viettää myös omaa joulua.

1. Espoon tuomiokirkon suntio Teija Pikkarainen, mikä joulun tilaisuuksista on suosituin Espoon tuomiokirkossa?

– Kaikkein suosituimpia ovat Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet, mutta jouluaaton hartaudet ja jouluyön juhlamessu ovat tulleet vuosi vuodelta suosituimmiksi. Meillä on aattona kymmenen eri tilaisuutta, joista osa on ruotsinkielisiä.

– Ensimmäinen jouluaaton hartaus pidetään kymmeneltä, joten suntion työt alkavat varhain aamulla. Aaton aikana on töissä viisi suntiota, ja osa heistä on tuntituuraajia.

Jouluevankeliumin kuuleminen on ikiaikaista perinnettä, jota perheet haluavat vaalia.
Teija Pikkarainen

2. Millainen tunnelma kirkossa on tuolloin?

– Kirkossa on todella hieno tunnelma, ihmiset ovat rakastavia ja toisensa huomioon ottavia. Joukossa saattaa olla myös henkilöitä, joille joulu on surullista ja yksinäistä aikaa. Toivoisin, että joulukirkon yhteisöllinen tunnelma vaikuttaisi niin, etteivät he tuntisi olevansa kotonakaan yksin.

– Tunnelmaan vaikuttaa osaltaan kirkon jouluinen koristelu. Kirkossa on joulukuusi, alttarin edessä seimi ja kukka-asetelmia ja saarnastuolissa havuköynnös. Seimi kiinnostaa myös lapsia, ja on tärkeää, että he pääsevät katsomaan sitä läheltä.

 

3. Miksi joulukirkko on yhä tärkeä perinne suomalaisille?

– Jouluevankeliumin kuuleminen on ikiaikaista perinnettä, jota perheet haluavat vaalia. Minusta tuntuu, että lahjat eivät enää ole ihmisille läheskään niin tärkeitä kuin joulun ja rakkauden sanoma.

– Vanha keskiaikainen kivikirkko on jo itsessään vanhaa perinnettä. Tänne mahtuu 550 ihmistä, mutta monesti tulijoita olisi enemmän. Kerromme oven ulkopuolelle jääneille, että jos he malttavat odottaa, tunnin päästä on seuraava aattohartaus. Ja yllättävän hyvin ihmiset jaksavat odottaa.

 

4. Miten sujuu suntion oma jouluaatto?

– Olen töissä aina jouluisin. Työvuoroni alkaa aattona kello 18, ja olen mukana aattoillan messussa ja jouluyön juhlamessussa. Työssä olo ei harmita, on niin mahtavaa olla mukana luomassa ihmisille iloa ja kristillistä juhlaa.

– Perhe on sopeutunut siihen, että olen juhlapyhät töissä. Aattona ehdin kuitenkin jouluaterialle poikani perheen luokse. Yhdessäolo on tärkeää, sillä olen viettänyt lapsuudesta lähtien joulut perheen parissa.

Espoon tuomiokirkko on koristeltu jouluisesti. Teija Pikkarainen toivoo, että lapset tulisivat tutkailemaan seimiasetelmaa läheltä.

Espoon tuomiokirkko on koristeltu jouluisesti. Teija Pikkarainen toivoo, että lapset tulisivat tutkailemaan seimiasetelmaa läheltä.

5. Millainen on iltarukouksesi?

– Olen rukoillut pienestä pitäen iltarukouksen. Useimmiten lausun nukkumaan mennessä Levolle lasken, Luojani -rukouksen. Tätä rukousta lausuin usein syksyllä saattohoidossa olleelle sisarelleni.

 

Jouluaaton hartaudet Espoon Tuomiokirkossa (Kirkkopuisto 5) klo 10, 11, 14, 15, 16. Jouluaaton messu klo 20, jouluyön messu klo 23. Muut Espoon joulun ajan tilaisuudet täällä

 

”Päivä ei ole piloilla, kun joutuu jouluna töihin”

1. Ilkka Niemi, mitä suntio tekee?

– Vantaalla kukaan ei ole virallisesti suntio. Täällä me olemme vahtimestareita, vahtimestarisiivoojia tai ylivahtimestareita. Minun tittelini on nykyisin kiinteistönhoitaja. Olemme esittäneet ylemmälle taholle vetoomuksen siitä, että suntio-titteli säilyisi, mutta asia ei ole edennyt.

– Kiinteistönhoitajana esimerkiksi siistin pihoja ja talvisin teen lumityöt. Jos jokin menee rikki, korjaan sen. Sähkövioissa tai vaikeissa putkiongelmissa tilataan paikalle ammattimies.

– Aiemmin olin ylivahtimestari, mutta lopetin sen työn omasta tahdostani. En ole tietokoneen ääressä ja kokouksissa istuja. Pidän siitä, että saan tehdä töitä ulkona ja sisällä. On palkitsevaa, kun käsieni jälki näkyy heti. Saan myös kohdata erilaisia ihmisiä. Ulkona tulee juteltua ohikulkijoiden kanssa.

 

2. Milloin on vahtimestarin työn aika?

– Viikonloppuisin teen perinteisiä suntion töitä. Tänä jouluna olen vahtimestarina aattohartaudessa Nikinmäen seurakuntakodilla ja jouluaamun messussa Korson kirkossa.

– Ennen joulumessua sytytän kuuseen valot, nostan virsien numerot magneettitaululle, käynnistän alttaritaulumme videoinstallaation, laitan ehtoollisvälineet valmiiksi sekä sytytän alttarikynttilät ja lähetyskynttilän. Autan myös pappia liturgisten vaatteiden pukemisessa.

Ilkka Niemi kuuntelee jouluaattona joulurauhan julistuksen ja syö joulupuuron ennen töihin menoa.

Ilkka Niemi kuuntelee jouluaattona joulurauhan julistuksen ja syö joulupuuron ennen töihin menoa.

3. Miltä tuntuu olla töissä, kun muut juhlivat?

– Olen tainnut olla melkein joka joulu töissä. Päivä ei ole piloilla, kun joutuu jouluna töihin. Pääsen hyvin joulutunnelmaan. On toisaalta hienoa olla jouluna töissä, vaikka tilaisuuksien valmistelutyö on samanlaista, onpa joulu tai normaali sunnuntai. Jouluna töissä on juhlallinen tunnelma, varsinkin yömessussa.

– Muistan, kun joskus 2000-luvun alussa lähdin aattohartauksien jälkeen Korson kirkolta suntiona tummassa puvussani. Vaihdoin matkalla autossa joulupukin vaatteet päälleni ja ajoin kotiin. Lapset odottivat siellä pukkia.

 

4. Miten kiinteistönhoitajan oma joulu sujuu?

– Ehdin jouluaattona kuunnella joulurauhan julistuksen ja syödä joulupuuron ennen töihin menoa. Aattohartauden jälkeen voin jatkaa omaa joulun viettoa.

– Tänä vuonna menen vaimon kanssa ensimmäistä kertaa tyttären perheen luo jouluaattona syömään. Yleensä he ovat tulleet meille. Poikkeuksellista on myös se, että anoppi tulee meille jouluksi. Hän jäi kesällä leskeksi.

 

5. Millainen on iltarukouksesi?

– Minulla ei ole tapana lukea iltarukousta. Rauhoitun nukkumaan yleensä lukemalla sängyssä joko kirjaa tai lehteä. Sain juuri luettua Pentti Linkolan Ihminen ja legenda -elämäkerran.

 

Jouluaaton hartaus Nikinmäen seurakuntakodilla klo 14 (Surviaisenkuja 1). Jouluaaton hartaudet Korson kirkossa (Merikotkantie 4) klo 13 ja 15, jouluyön messu klo 23. Joulupäivän messu Korson kirkossa 25.12. klo 8. Muut Vantaan joulun ajan tilaisuudet täältä

 

”Toivon, että rauha välittyisi”

1. Herttoniemen seurakunnan suntio Tuija Hasselberg, millainen tunnelma työpaikallasi Kulosaaren kirkossa on jouluna?

– Tunnelmaa lähdetään rakentamaan jo ensimmäisestä adventista. Meillä on alttarilla Jeesuksen elämästä kertova keraaminen seimiasetelma, joka on jokaisena adventtisunnuntaina erilainen. Se kiehtoo sekä lapsia että aikuisia.

– Joulun juhlavuus näkyy kirkossa, ja ihmisistä näkee, että he haluavat juhlistaa joulua kirkossa. Kaikki tulevat arvokkain mielin. Vaikka minulle joulun tilaisuudet ovat työtä, niitä tehdessä syntyy omakohtainen rauha. Toivon, että se rauha välittyisi. Joulukirkkoon kuuluvat myös valo ja kuusen tuoksu. Se on kaikille aisteille tarkoitettu juhla.

 

2. Millaista on olla jouluna töissä?

– Kun tekee säännöllisen epäsäännöllistä työtä, on asennoitunut siihen, että töitä voi olla milloin vain. Jos aattoyön hartaus päättyy kello 23, ja aamukuudelta pitää olla taas kirkossa, ei siinä ehdi kuin käydä kotona nukkumassa välillä. Vaikka päivät ovat pitkiä, nautin tästä työstä. Kun seurakuntalaiset tulevat kirkkoon, heistä välittyy lämpö. Joukossa on paljon tuttuja kasvoja. Kulosaaren kirkko on ihan kuin kyläkirkko.

Kulosaaren kirkon upeat kyntteliköt kaivetaan jouluksi esille. Tuija Hasselbergin mielestä juhlavuus näkyy ja tuntuu kirkossa jouluna monin tavoin.

Kulosaaren kirkon upeat kyntteliköt kaivetaan jouluksi esille. Tuija Hasselbergin mielestä juhlavuus näkyy ja tuntuu kirkossa jouluna monin tavoin.

3. Miksi joulukirkko on yhä tärkeä perinne monelle?

– Ajattelen niin, että jokainen haluaa pohjimmiltaan, että hänellä olisi juuret. Jos ihmisellä on ollut jokin hyvä kokemus joulukirkosta jo lapsuudessaan, hän haluaa kokea sen uudestaan. Mitä sirpaleisempi maailma, sitä enemmän korostuu tarve kuulua johonkin.

– On myös ihmisiä, jotka ovat vasta muuttaneet tänne Kulosaaren alueelle. Heille pitää olla jokin paikka, jossa näkee kulosaarelaisia ja voi kasvattaa juuria. Kirkko on siihen oivallinen paikka.

 

4. Miten sujuu suntion oma joulu?

– En ole vielä pannut tikkua ristiin joulun suhteen, mutta joulu ei ole jättänyt kertaakaan tulematta, vaikka ei niin paljoa tekisikään. Ennen kuin minusta tuli suntio, olin 25 vuotta yrittäjä. Minulla oli viestintätoimisto. Silloinkin elämä oli hektistä ennen joulua.

– Aattoaamuna syömme perheen kesken joulupuuron aikaisin aamulla. Kun joulupäivän aamukirkko on ohi, alkaa oma jouluni yhteisellä jouluaterialla. Ennen ateriaa luetaan jouluevankeliumi. Se on perinne omasta kodistani.

 

5. Millainen on iltarukouksesi?

– Kiitokset tulevat ensin ja sitten nuhtelen vähän itseäni. Aina voi oppia paremmaksi. Lopuksi tulee jo lapsuudesta tuttu rukous, Levolle lasken, Luojani.

 

Lasten ja perheiden jouluaaton hartaus 24.12. Kulosaaren kirkossa (Kyösti Kallion tie 1 b) klo 14, musiikillinen jouluaaton hartaus klo 15.30 ja jouluyön hartaus klo 23. Joulupäivän joulukirkko 25.12. klo 8. Leposaaren kappelin (Leposaarentie) jouluaaton hartaudet ovat klo 14 ja 15. Muut Helsingin joulun ajan tilaisuudet voit katsoa täältä

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.