null 13–20-vuotiaille suunnattu Walk in talk -toimintamalli alkoi Malmilla – nuoret pääsevät juttelemaan aikuisen kanssa ilman ajanvarausta

Walk in talk -keskustelumalli palvelee nuoria asuinalueesta riippumatta. Kuva Malmin juna-aseman sillalta.

Walk in talk -keskustelumalli palvelee nuoria asuinalueesta riippumatta. Kuva Malmin juna-aseman sillalta.

Ajankohtaista Ajankohtaista

13–20-vuotiaille suunnattu Walk in talk -toimintamalli alkoi Malmilla – nuoret pääsevät juttelemaan aikuisen kanssa ilman ajanvarausta

Keskusteluissa käytetään ratkaisukeskeisen terapian apukysymyksiä, mutta varsinaista terapiaa se ei ole.

Malmin Varustamolla alkoi 7. helmikuuta uusi nuorille suunnattu palvelu, Walk in talk. Ideana on, että 13–20-vuotiaat voivat tulla juttelemaan jonkun aikuisen kanssa maksutta ja ilman ajanvarausta. Jutella voi mistä tahansa, mikä mieltä painaa, esimerkiksi kaveri- ja perhesuhteista, omasta jaksamisesta ja arjessa pärjäämisestä.

Seurakunnat ovat lanseeranneet myös walk in -terapiaa muun muassa Helsingin Matteuksenkirkolla ja Rekolan kirkolla Vantaalla. Malmilla toimintamalli on hieman erilainen.

– Ero walk in -terapiaan on se, että meillä keskustelemassa ei ole terapeuttiopiskelijoita tai kirkon työntekijöitä, joilla on terapiakoulutusta, vaan kasvatuksen työntekijöitä, nuorisotyöntekijöitä ja pappi.

– Perusperiaatteet ovat kuitenkin samat, eli palvelu on ilmainen ja anonyymi. Käytämme ratkaisukeskeisen terapian apukysymyksiä keskustelujen pohjana, mutta emme tarjoa terapiaa. Lupaamme, että paikalla on aikuinen kuuntelemassa ja juttelemassa, Malmin seurakunnan pappi Päivi Pulakka kertoo.

Yksi keskustelukerta kestää enintään 45 minuuttia. Jos tarvetta on, paikalle voi tulla toistekin tai jos nuori tarvitsee erilaista apua ja tukea kuin mitä Varustamossa on tarjolla, työntekijät osaavat ohjata häntä myös eteenpäin.

Malmin Varustamo on paikka, jossa toimii Waste&Feast-hävikkiruokaravintola sekä seurakunnan ja muiden yhteistyötahojen toimintoja ja ryhmiä.

Walk in talk Malmin Varustamolla (Pekanraitti 16) maanantaisin klo 16–18.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.