Espoon hiippakunnassa kirkolliskokousvaalit voitti uudistusmielisempi lista – Toivoa on sai läpi kaikki pappisedustajat ja neljä maallikkoa
Espoon hiippakunnan edustajiksi kirkolliskokoukseen valittiin seitsemän maallikkoa ja kolme pappia. Lisäksi valittiin jäsenet hiippakuntavaltuustoon.

Espoon hiippakunnan edustajiksi kirkolliskokoukseen valittiin seitsemän maallikkoa ja kolme pappia. Lisäksi valittiin jäsenet hiippakuntavaltuustoon.

Espoon hiippakunnassa kirkolliskokousvaalit voitti uudistusmielisempi lista – Toivoa on sai läpi kaikki pappisedustajat ja neljä maallikkoa

Kirkolliskokousvaalin alustavan tuloksen mukaan enemmistö Espoon hiippakunnan kirkolliskokouspaikoista meni arvoliberaaleille tai kompromissihakuisille edustajille.

Espoon hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valittiin seitsemän maallikkoa ja kolme pappia. Näistä paikoista kilpaili sekä pappis- että maallikkoedustajien vaalissa kaksi ehdokaslistaa. Niistä toisella oli arvoliberaaleja ja sateenkaariparien kirkollisessa vihkimisessä kompromissiin valmiita ehdokkaita. Toinen lista oli näissä asioissa konservatiivisesti ajattelevien lista.

Vaaleissa menestyi paremmin arvoliberaalien ja kompromissihakuisten Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena -lista. Siltä valittiin kaikki kolme hiippakunnan pappisedustajaa ja neljä maallikkoedustajista. Arvokonservatiiviselta Yhteinen kansankirkko -listalta valittiin kolme maallikkoa.

Hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitut papit ovat Päivi Linnoinen, Mimosa Mäkinen ja Heidi Zitting. Linnoinen on Espoon Tapiolan seurakunnan kirkkoherra, Mäkinen Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherra ja Zitting Tapiolan seurakunnan pappi. Linnoinen on istuva kirkolliskokousedustaja, muut ovat uusia.

Nykyisistä kirkolliskokouksen jäsenistä pappisedustaja Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen ei nyt päässyt kirkolliskokoukseen. Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo ei lähtenyt enää ehdolle.

Kaikkiaan 109 edustajasta pappeja on piispat mukaan lukien 39,5 prosenttia.

Maallikkoedustajista kirkolliskokoukseen valittiin yksi uusi edustaja. Hän on 24-vuotias espoolainen Iida Rotko. Muut kirkolliskokoukseen valitut kuusi maallikkoa istuivat siellä jo viime kaudella. Espoolaisia ovat Rotkon lisäksi Päivi Raunu ja Heikki Sorvari.

Maallikoista neljä eli Rotko, Markku Jalava, Päivi Raunu ja Tapio Tähtinen valittiin Toivoa on -listalta. Kolme muuta eli Hannele Karppinen, Johanna Lumijärvi ja Sorvari valittiin arvokonservatiiviselta Yhteinen kansankirkko -listalta.

Kirkolliskokous on evankelis-luterilaisen kirkon ylin päätöksentekoelin. Sinne valitaan kirkon yhdeksästä hiippakunnasta yhteensä 96 edustajaa. Valituista 32 on pappeja ja 64 maallikkoja.

Tämän lisäksi kirkolliskokouksen jäseninä ovat automaattisesti kaikki virassa olevat piispat sekä puolustusvoimien kirkollista työtä johtava kenttäpiispa. Lisäksi kirkolliskokouksessa on saamelaiskäräjien valitsema edustaja ja valtioneuvoston kullekin nelivuotiselle istuntokaudelle määräämä edustaja.

Kaikkiaan 109 edustajasta pappeja on piispat mukaan lukien 39,5 prosenttia.

Pappisedustajia äänestivät kunkin hiippakunnan papit. Äänioikeus on myös eläkepapeilla. Maallikkoedustajien vaalissa äänioikeutettuja ovat seurakuntien kirkkovaltuustojen, seurakuntaneuvostojen ja yhteisten kirkkovaltuustojen jäsenet. Heidät on puolestaan valittu seurakuntavaaleissa vuonna 2018.

Kirkolliskokousvaalissa äänestettiin tiistaina. Monimutkaisen ääntenlaskennan vuoksi vaalin tulos valmistuu vasta tänään, eri hiippakunnissa eri aikaan. Vaalin koko tulos selviää illalla. Kirkko ja kaupunki palaa aiheeseen laajemmalla jutulla torstaina.

Samaan aikaan kirkolliskokousvaalien kanssa valittiin myös edustajat hiippakuntavaltuustoihin. Espoon hiippakuntavaltuustoon valitut löytyvät hiippakunnan sivuilta.

Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajat

Maallikkoedustajat:

Markku Jalava (Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena)

Hannele Karppinen (Yhteinen kansankirkko)

Johanna Lumijärvi (Yhteinen kansankirkko)

Päivi Raunu (Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena)

Iida Rotko (Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena)

Heikki Sorvari (Yhteinen kansankirkko)

Tapio Tähtinen (Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena)

Pappisedustajat:

Päivi Linnoinen (Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena)

Mimosa Mäkinen (Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena)

Heidi Zitting (Toivoa on – uudistuminen mahdollisuutena)

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi