
Hautaan siumaamisen paikan ja papin voi Vantaalla keskiviikosta alkaen varata myös netin kautta.
Hautajaisajan voi varata Vantaalla nyt verkosta – myös papin voi valita itse
Kirkkoon kuuluneiden vainajien sinaustilaisuus on maksuton, mutta kirkkoon kuulumattomien tilaisuuksista peritään maksu.
Vantaalaisen vainajan hautaan siunaamisen ja muistotilaisuuden voi 4.11. alkaen varata Vantaan seurakuntien verkkopalvelusta seurakuntien sivuilta. Asiointipalvelusta ovat varattavissa lähes kaikki Vantaan kirkoissa ja kappeleissa tarjolla olevat hautajaisajat.
Tiloista ovat varattavissa hautausmaiden yhteydessä sijaitsevat Pyhän Laurin ja Ruskeasannan siunauskappelit sekä Hakunilan, Hämeenkylän, Korson, Kivistön, Pyhän Laurin ja Rekolan Pyhän Andreaan kirkot sekä Seutulan kappeli. Myyrmäen väliaikaisessa Virtakirkossa ei järjestetä hautajaisia.
Tilaisuuteen voi verkossa varausta tehdessään valita myös papin kyseisenä hautajaisaikana työvuorossa olevista papeista. Palvelu varaa aina myös kanttorin tilaisuuteen, mutta kanttoria ei pääse itse valitsemaan.
Palvelusta voi varata myös muistotilaisuuden Vantaan seurakuntien tiloihin.
Palvelussa varausta tekevän henkilön ei tarvitse olla vantaalainen tai seurakunnan jäsen, mutta vainajan täytyy olla vantaalainen. Kirkkoon kuulumista ei edellytetä.
Myös diakoniatyöntekijälle ja parisuhdeneuvontaan voi varata ajan netissä
Siunaustilaisuus on ilmainen, jos vainaja on ollut jonkun Vantaan luterilaisen seurakunnan jäsen. Muistotilaisuudesta laskutetaan tällöin useimmissa tiloissa vain pöytäliinojen käytöstä. Vain Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitsevat Pappila ja Pakaritupa ovat maksullisia muistotilaisuustiloja. Kirkkoon kuulumattomien vainajien siunaus- että muistotilaisuudesta peritään Vantaan seurakuntien hinnaston mukainen maksu.
Hautajaiset voi varata edelleen myös asioimalla vainajan seurakunnan kirkkoherranvirastossa tai soittamalla sinne.
Hautapaikka Vantaan seurakuntien hautausmaille varataan Vantaan seurakuntien hautausmaan toimistosta. Sitä ei voi varata verkkopalvelun kautta.
Jotkin kappeleiden torstai- ja perjantaipäivien hautajaisajoista ovat varattavissa vain puhelinpalvelun kautta. Jos siunaustilaisuus on Helsingin seurakuntien omistamassa Honkanummen kappelissa tai muualla kuin Vantaalla, pappi varataan aina puhelinpalvelun kautta. Honkanummen kappelin siunaustilaisuudet varataan Helsingin seurakunnista.
Avioliittoon vihkiminen ja ristiäiset tulivat jo aiemmin Vantaan seurakunnissa varattavaksi verkkopalvelun kautta. Myös diakoniatyöntekijälle ja parisuhdeneuvontaan voi varata ajan netissä. Tällä hetkellä noin kolmannes ristiäisistä ja avioliittoon vihkimisistä varataan Vantaalla verkossa.
Helsingissä hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus on ollut varattavissa verkon kautta jo pidempään. Mukana ovat kaikki Helsingin 20 seurakuntaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Kuparivarkaat iskivät Vantaan Pyhän Laurin kappeliin viikonloppuna
AjankohtaistaSatojen kilojen painoiset verkot varastettiin yöaikaan. Vahingon arvo on noin satatuhatta euroa.

Koronarajoituksista huolimatta Helsingissä voi järjestää hautajaisia, joihin osallistuu 20–50 henkeä
Ajankohtaista Ajankohtaista
Moni seniori tarvitsee apua verkossa asioimiseen – seurakunnat torjuvat digisyrjäytymistä
Ajankohtaista Ajankohtaista