Havahtuminen irrottaa ahtaasta uskosta
Uuden löytyminen voi alkaa umpimähkäisesti, jopa sekoillen. Tomas von Martens ja Raili Heikinheimo kertovat, miten sisäisen avautuminen tapahtuu.
Nyt on kyllä vähän huono hetki puhua uskosta. Toimittaja Tomas von Martensilla on meneillään kriisi- ja kyseenalaistamisvaihe, jossa vanhat vastaukset eivät toimi eikä mistään voi olla varma. Silti hänen pitäisi markkinoida kustantamaansa Marcus J. Borgin kirjaa Kristinuskon sydän.
Vuonna 2015 kuollut Borg oli yhdysvaltalainen raamatuntutkija, ja juuri hänen kirjansa ovat olleet tärkeitä von Martensille silloin, kun hän on ajautunut uskonsa kanssa umpikujaan. Olennainen oivallus hänelle on ollut, että uskoakseen Jumalaan ja ollakseen kristitty ei ole välttämätöntä sitoutua Raamatun kirjoittajien aikaiseen maailmankuvaan.
─ Monet miettivät, miten Raamatun kertomuksiin pitäisi suhtautua: Ovatko ne tosia vai eivät? Millä tavalla ne ovat tosia? Mikä niissä on totta ja mikä ei? Etsijöille ja niille, joilla on älyllisiä ongelmia Raamatun ja dogmien kanssa, mutta joita uskonto ei jätä rauhaan, Borgin kirjat ovat antaneet mahdollisuuden uskoa, von Martens sanoo.
Vaikka olen älyllisesti agnostikko, lausun jumalanpalveluksessa täydellä sydämellä uskontunnustuksen ja menen ehtoolliselle.
- Tomas von Martens
Hän arvioi, että Borg on pystynyt antamaan monelle perinteiselle kristilliselle käsitteelle ja opille uuden sisällön, joka avautuu nykyihmiselle. Borg kyllä puhuu esimerkiksi pelastuksesta ja uudestisyntymisestä, mutta kuvaa niillä uudenlaista olemisen tapaa ja Jumala-suhdetta.
Borgille uskossa ei ole kyse siitä, että pidettäisiin joitakin väitelauseita totena. Sen sijaan usko on elämistä Jumalan yhteydessä, luottamusta ja Jumalan rakastamista. Elämä kristittynä on tie, ja sitä kulkiessaan ihminen muuttuu. Hänen sydämensä avautuu elämän ihmeelle, myötätunnolle ja oikeudenmukaisuudelle.
Kriiseissä uskokin meni uusiksi
Kristinuskon parissa von Martens on pomppinut konservatiivisten ja liberaalien näkemysten välillä. Tasaisin väliajoin tulee joku kriisi, joka pakottaa hänet haastamaan senhetkiset näkemyksensä ja rakentamaan uskonsa uudelleen.
─ Olen hirveän herkkä sille, mitä luen. Jos luen ateismia käsittelevän kirjan, minusta tulee ateisti, jos taas herätyskristillisen kirjan, minustakin tulee herätyskristitty. Viime aikoina olen lukenut paljon kirjoja, jotka selittävät uskontoa kulttuurievoluution näkökulmasta.
Uskonnollisesta etsinnästä on tullut von Martensille eräänlainen elämäntehtävä. Ei hän vielä tiedä, mihin hän siinä päätyy, mutta jo asioiden pohdiskelu on ollut tyydyttävää. Hän naurahtaakin, että jos hän olisi ollut yhtä kiinnostunut rahasta, hän olisi tähän ikään mennessä jo rikas mies.
On helpottavaa ajatella, ettei Jumala ole mikään määräilevä ulkopuolinen hahmo, jolla olisi mielipide jokaisesta asiasta.
- Tomas von Martens
Pyhän kokemus ei ole hallusinaatio
─ Olen kokenut ihan tavalliset tylsät luterilaiset jumalanpalvelukset eräänlaisiksi ohuiksi paikoiksi, joissa Jumala on lähellä. Ja vaikka olen älyllisesti agnostikko, lausun jumalanpalveluksessa täydellä sydämellä uskontunnustuksen ja menen ehtoolliselle.
Voimakkain uskonnollinen kokemus von Martensilla oli armeija-aikoina Porkkalan varuskunnan kappelissa.
─ Kappelin yksi seinä oli lasia. Ulkona oli kaunis talvinen luonto. Kyselin, oletko sinä Jumala olemassa. Yhtäkkiä maailma valaistui ja muuttui läpinäkyväksi. Samaan aikaan tunsin, kuinka minussa levisi valtava euforinen ilo ja lämpö. Koin, että Jumala on olemassa ja olen yhtä maailmankaikkeuden kanssa ja ymmärrän kaiken. En ole varma, kestikö se sekunnin vai puoli minuuttia vai useampia minuutteja.
─ Kun on tutkittu ihmisiä, joilla on ollut mystisiä tai kuolemanrajakokemuksia, he ovat kuvanneet kokemuksiaan todellisemmiksi kuin todellisuus. Ne eivät siis muistuta unia tai hallusinaatioita. Siltä minustakin tuntui, von Martens kertoo.
Sitten hän lisää kiireesti, etteivät kokemukset vielä riitä todistamaan mitään. Jumala pysyy salaisuutena.
─ Kaikki uskonnot ovat eräänlaisia kollektiivisia luomuksia, ihmisten rakennelmia. Niiden tekstit kertovat kirjoittajiensa vakaumuksesta ja jumalakokemuksesta, mutta eivät ne ole Jumalan puhetta.
Jumala ei ollutkaan ulkopuolella
─ Se ei ole mikään uusi ajatus. Borg osoittaa, että tällainen käsitys Jumalasta näkyy jo Raamatussa. Minulle on ollut tärkeää tunnistaa Jumala sisäisenä kokemuksena. On helpottavaa ajatella, ettei hän ole mikään määräilevä ulkopuolinen hahmo, jolla olisi mielipide jokaisesta asiasta.
Mutta jos Jumala ei ole persoona, onko vähän pöhköä yrittää puhua hänelle? Von Martens sanoo, että ei. Psykologisesti ihminen taitaa olla rakennettu niin, että Jumalalle puhuminen tuntuu luonnolliselta. Kyllä von Martenskin rukoilee tämän tästä.
─ Rukoileminen on hirveän lohduttavaa. Se rakentaa ja pitää yllä elämänhalua ja iloa.
Älypuhelimella on helppoa täyttää ne kohdat, jolloin sisimmällämme olisi meille jotakin asiaa.
- Raili Heikinheimo
Sisäinen kaipaus on Jumalasta
Heikinheimon sanoin ihminen on tullut tietoiseksi omasta kaipauksestaan.
– Kaipaus on minulle läheinen kuva siitä, mikä saa ihmisen sydämen avautumaan, hän sanoo.
Hengellisessä ohjauksessa ajatellaan, että ihmisen sisäinen kaipaus on peräisin Jumalasta. Ihmisessä on herännyt tarve löytää elämäänsä syvempää merkitystä, jotakin enemmän.
– Nykyisin meillä on paljon tapoja kätkeä sisäinen levottomuutemme. Älypuhelimella on helppoa täyttää ne kohdat, jolloin sisimmällämme olisi meille jotakin asiaa. Oman kaipauksen kuunteleminen on kuitenkin tärkeää, Heikinheimo toteaa.
Avautuminen herättää myötätunnon
– Ihminen hakee umpimähkään vastausta tarpeeseensa, vaikka ei osaa sanoa täsmällisesti, mitä oikeastaan tarvitsee.
Ihminen oppii katsomaan armollisesti sitä pientä poikaa tai tyttöä, joka on joskus ollut.
Raili Heikinheimo
Hengellisessä ohjauksessa etsitään sisäistä avautumista. Ohjaus johtaa usein prosessiin, jossa ihminen käy läpi omaa historiaansa ja pyrkii ymmärtämään sitä. Pintaan voi nousta myös jaksamiseen ja riittämättömyyden tunteeseen liittyviä kysymyksiä. Moni pohtii ihmissuhteitaan.
Se, mitä hengellisessä ohjauksessa tapahtuu, ei tapahdu ohjaustilanteissa, vaan niiden välillä. Kipeimmät pohdinnat saattavat jäädä ja usein jäävätkin vain ihmisen ja Jumalan välisiksi.
– Ihminen oppii katsomaan armollisesti sitä pientä poikaa tai tyttöä, joka on joskus ollut, ja alkaa tuntea myötätuntoa itseään kohtaan.
Ohjaaja ei ryhdy auktoriteetiksi
Ohjaaja ei siis ryhdy auktoriteetiksi ihmisen ja Jumalan väliin eikä rajoita sitä, mitä kohtaamisessa saa tapahtua. Heikinheimo tähdentää, että ihmiselle ei pitäisi koskaan julistaa ylhäältä, miten hänen pitää kokea Jeesus.
– Jumala kohtaa ihmisen aina siinä kohdassa, missä hänen tarpeensa on. Käytännön työssä olen päätynyt hyvin samanlaisiin näkemyksiin kuin Marcus J. Borg, Heikinheimo sanoo.
Heikinheimon kokemuksen mukaan henkiseen jaksamiseen liittyvien kysymysten taustalla on usein riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteita. Nämä saattavat kertoa sisäisestä häpeästä, joka on syntynyt varhaislapsuuden kokemuksista.
Riittämättömyys voi kertoa häpeästä
– Samalla saattaa syntyä myös kahlitseva, tukahduttava ja tuomitseva jumalakuva, Heikinheimo sanoo.
Häpeän tunteet ovat syvällä ihmisessä. Heikinheimo korostaakin, että sisäisen häpeän syvälliseen käsittelyyn tarvitaan usein psykoterapiaa.
– Hengellinen ohjaus ei ole terapiaa, mutta siinä voi tapahtua oivalluksia, jotka vaikuttavat terapeuttisesti.
Evankeliumien mukaan Jeesus auttoi ihmistä monilla eri tavoilla sen mukaan, mikä tämän tarve oli. Luterilaisen kirkon messu alkaa aina samalla tavalla, synnintunnustuksella ja synninpäästöllä. Heikinheimon mielestä käytäntö ei ole erityisen toimiva.
– Synninpäästön pitäisi olla huojentava kokemus ihmiselle, joka tulee kirkkoon taakkojensa kanssa. Usein mitään huojentumista ei tapahdu. Tämä johtuu siitä, että kirkkoon tulevaa ihmistä ei ole otettu vastaan kokonaisena. Synninpäästö ei ole mikään ratkaisu esimerkiksi henkiseen ahdistukseen.
Oivallus lisää iloa ja vapautta
Heikinheimon mukaan hengellisessä ohjauksessa saatu löytö jää ihmisen henkilökohtaiseksi omaisuudeksi, ”hengelliseksi aarteeksi”. Näin sydämen avautuminen kumuloituu ja elämään tulee lisää iloa ja vapautta.
Havahtuminen voi näkyä esimerkiksi siinä, että ihminen alkaa kiinnittää huomiota toisten ihmisten tarpeisiin ja osallistuu jollakin tavalla kamppailuun oikeudenmukaisuuden puolesta.
– Ratkaisu on usein jonkinlainen vapauttava oivallus. Esimerkiksi sen ymmärtäminen omakohtaisesti, että Jumala onkin hyvä, minulle.
Keskusteluja Marcus J. Borgin kirjan pohjalta tiistai-iltaisin klo 18–19.30 Mikael Agricolan kirkon kahvilassa, Tehtaankatu 23, Helsinki.
14.3. Jeesus – Jumalan sydän: piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta ja toimittaja, kustantaja Tomas von Martens
21.3. Raamattu – Tradition sydän: piispa Wille Riekkinen ja pastori Stina Huima
28.3. Jumala – Totuudellisuuden sydän: ekoteologi Pauliina Kainulainen ja musiikkiteatterin johtaja Tiina Kristoffersson
4.4. Usko – Sydämen tie: pastori Kari Kuula ja rovasti Kalevi Virtanen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Fransiskaanipappi Richard Rohr näkee Jumalan kuvan kaikessa, eikä Jumalaa voi rakastaa rakastamatta hänen luomaansa maailmaa
HengellisyysUskonnon tehtävä on Rohrin mukaan auttaa meitä näkemään maailma ja itsemme yhtenä kokonaisuutena. Sanaton rukous, jossa mieli hiljenee vastaanottavaiseen tilaan, auttaa siinä.
Taivaan tähden: Toivottoman epäuskoinen
Hengellisyys
