Helsingin hävikkiruokaterminaali perustetaan Tapulikaupunkiin
Hävikkiterminaali laajentaa kaupungin ja seurakuntien yhteistä ruoka-apua ja tarjoaa helsinkiläisille työpaikkoja. Toiminta alkaa tulevana syksynä.
Helsingin kaupunki on päättänyt vuokrata ruoka-avun hävikkiterminaalille tilan Tapulikaupungin Maatullinaukiolta viime vuodet tyhjänä olleesta liiketilasta. Alustavan aikataulun mukaan terminaali aloittaa toimintansa syksyllä 2020.
Hävikkiterminaali hyödyntää kaupunkilaisten hyväksi sellaista ruokaa, joka muuten menisi hukkaan. Terminaalista ruoka kuljetetaan helsinkiläisille ruoka-aputoimijoille. Terminaaliin ei tule omaa ruoanjakelua, eli hävikkiruokaa ei jaeta terminaalista suoraan ihmisille.
– Terminaali tekee hävikkiruoan jakamisesta tehokkaampaa ja järkevämpää. Terminaalin myötä enemmän syötävää ruokaa päätyy hävikin sijaan turvallisesti hyötykäyttöön. Samalla pystymme auttamaan useampia helsinkiläisiä, kertoo ruoka-avun kehittämisen projektipäällikkö Anni Heinälä Helsingin kaupungilta.
Heinälän mukaan ruoka-apuverkosto pyrkii myös vastaamaan akuutteihin tarpeisiin kuten tilanteisiin, joissa Kelan tukipäätös viipyy tai vanhuksen odottama kotipalvelu ei ole vielä alkanut.
Toiminta laajenee tulevana syksynä
Ennen toiminnan käynnistymistä uudessa terminaalissa tehdään remontti, jossa tiloihin rakennetaan muun muassa kylmäsäilytystilat ja työntekijöiden taukotilat. Keskolta vuokrattavassa liiketilassa on toiminut aikaisemmin kauppa ja posti.
Hävikkiterminaalin perustaminen on osa Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteistä ruoka-avun kehittämishanketta. Hävikkiruoka saadaan terminaaliin lahjoituksina muun muassa kaupoista, tukuista ja elintarviketehtaista.
Hävikkiruoan kylmäkuljetusta on pilotoitu kehittämishankkeessa kahdella pakettiautolla. Tällä hetkellä tehdään 65 ruokatoimitusta viikossa 35 eri ruoka-aputoimijalle. Ruokaa lahjoittaa 25 kauppaa tai valmistajaa. Syksyllä käyttöön saadaan kolmas pakettiauto.
– Terminaalin myötä voimme laajentaa toimintaa. Uusia lahjoittajia ja hävikistä kiinnostuneita ruoka-aputoimijoita tulee koko ajan lisää, kertoo hankeasiantuntija Katja Lehtola Helsingin seurakuntayhtymästä.
Yhteisiä lounaita ja ruokakasseja kotiin
Logistiikan parantamisen lisäksi kehittämishankkeen tavoitteena on tuoda ruoka-apu ja muut palvelut lähelle toisiaan sekä tukea ihmisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tulevaisuudessa hävikkiterminaali tarjoaa helsinkiläisille myös työpaikkoja palkkatuen ja muiden työllistämistoimien avulla.
Ruoka-aputoiminnan järjestämiseen osallistuu laaja kirjo kaupungin toimipisteitä, järjestöjä, evankelis-luterilaisia ja muihin kirkkokuntiin kuuluvia seurakuntia sekä yksittäisten ihmisten vetämiä auttamisverkostoja. Ne tarjoavat helsinkiläisille muun muassa yhteisölounaita ja välipaloja sekä kotiin kuljetettavia ruokakasseja.
Toimintaa kehitetään yhteistyössä, ja helsinkiläiset ruoka-aputoimijat ovat mukana myös uuden terminaalin suunnittelemisessa.
– Haluamme rakentaa kokonaisuuden, joka palvelee mahdollisimman hyvin sekä ruoka-aputyötä tekeviä että ruokaa hakevia helsinkiläisiä, sanoo kehittämishankkeen yhteisödiakoni Jukka-Pekka Vaittinen Helsingin seurakuntayhtymästä.
Koronapandemian vuoksi ruoka-apuverkosto toimii tällä hetkellä poikkeusoloissa. Ajantasaista tietoa Helsingin ruoka-avusta löytyy täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Jaettavasta hävikkiruoasta on jo pula, samalla ruoka-avun tarvitsijoiden määrä kasvaa: ”Hyvin säilyvistä kuivatuotteista ja proteiinista on pulaa”
AjankohtaistaHintojen nousu alkaa näkyä elintarviketuotannossa, kaupoissa, hävikkiterminaaleissa ja siinä, kuinka paljon rahaa ruokaan ihmisillä on käytettävissä.