null Tikkurilan kirkko kilpailee eurooppalaisesta arkkitehtuurin Oscar-palkinnosta

Tikkurilan kirkon kirkkosalin katto. Kuva: Marianna Siitonen.

Tikkurilan kirkon kirkkosalin katto. Kuva: Marianna Siitonen.

Tikkurilan kirkko kilpailee eurooppalaisesta arkkitehtuurin Oscar-palkinnosta

Ehdokkaita on jäljellä 40, kun niitä oli alun perin 532. Suomesta on Tikkurilan kirkon lisäksi yhä mukana Olympiastadionin peruskorjaus.

Vuosi sitten valmistunut Tikkurilan kirkko on valittu jatkoon kilpailemaan EU:n Mies van der Rohe -arkkitehtuuripalkinnosta. Suomesta ehdolla oli alkuun kymmenen kohdetta, joista jatkoon pääsi nyt kaksi. Toinen jatkoon päässeistä on Olympiastadionin peruskorjaus.

Kaikkiaan kisassa on EU:n laajuisesti jäljellä enää 40 kohdetta 18:sta eri maasta. Niistä raati valitsee viisi parasta loppukilpailuun 16. helmikuuta. Voittaja selviää huhtikuussa.

Alkuvaiheessa ehdokaslistalla oli 532 kohdetta.

Mies van der Rohe -palkinto myönnetään joka toinen vuosi korkeatasoiselle eurooppalaiselle nykyarkkitehtuurikohteelle. EU:n rahoittama palkinto nostaa esille arkkitehtuurin yhteiskunnallista ja kulttuurista vaikuttavuutta.

Tikkurilan kirkon on suunnitellut arkkitehtitoimisto OOPEAA. Kirkon pääarkkitehtina toiminut Anssi Lassila iloitsee siitä, että kirkko on nyt mukana niiden ehdokkaiden joukossa, joista finalistit valitaan.

– Palkinto on EU-tasolla erittäin arvostettu. Vaikka Suomessa sitä ei niin yleisesti tunneta, Euroopassa sitä pidetään yleisesti ikään kuin arkkitehtuurin Oscar-palkintona. Se, että olemme 40 ehdokkaan listalla, kertoo, että olemme arvostetussa seurassa, Lassila sanoo.

Tikkurilan kirkkokortteliin on rakennettu uusia vuokra-asuntoja. Kuva: Esko Jämsä.

Tikkurilan kirkkokortteliin on rakennettu uusia vuokra-asuntoja. Kuva: Esko Jämsä.

Hänen mukaansa on hienoa, että Tikkurilan kirkkoa ja sitä, miten rakennus sijoittuu Tikkurilan ydinkeskustaan, arvostetaan. Arkkitehtuurikohteita on kilpailua varten kartoitettu useamman vuoden ajalta.

– Vaikka tätä työtä ei tehdä palkintojen vuoksi, niin onhan se niin meidän, tilaajan eli seurakuntien kuin rakennuttajan kannalta hienoa, että kirkko kiinnostaa. Sitä en tässä vielä osaa jännittää, pääsemmekö viiden parhaan joukkoon. Suomesta ei ole koskaan ollut arkkitehtuuria finalistien joukossa, joten se olisi aikamoinen juttu. Kaikki riippuu siitä, millaisia asioita jury painottaa ja mitä tänä vuonna halutaan nostaa esille.

Osaatko arvioida, miksi Tikkurilan kirkko on nyt näin pitkällä tässä kisassa?

– Kirkko on kaupunkikuvallisesti kiinnostava. Se on kirkko keskellä kylää, ja sen ympärillä on vuokra-asumista, toimistoja ja liiketiloja. Kiinnostavaa lienee myös suomalainen tapa rakentaa uusia kirkkorakennuksia niin, että ne ovat aidosti monitoimisia ja samalla kohtaamispaikkoja alueen asukkaille. Eli uskoisin, että kirkossa kiinnostaa sen arkkitehtuurin ja tämän kokonaisuuden yhdistelmä, Lassila sanoo.

Viime marraskuussa Tikkurilan kirkko sai Kestävä Kivitalo -palkinnon. Sen perusteluissa kirkkoa kiiteltiin muun muassa laadukkaista esteettisistä ja rakenteellisista ratkaisuista. Vuonna 2020 Tikkurilan kirkko palkittiin yksinkertaisesta nimestään vuoden nimenä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: