Hätäruoka-apua jaetaan Vantaalla yli tuhat kassia viikossa – eläkkeellä oleva taksinkuljettaja Jouni ”Jomppa” Väisänen ryhtyi ruokakuskiksi jalkapallokaveriensa kanssa
Jomppa Väisänen pakkaa seurakunnan hätäruoka-apua autoonsa Hakunilan kirkon pihalla.

Jomppa Väisänen pakkaa seurakunnan hätäruoka-apua autoonsa Hakunilan kirkon pihalla.

Hätäruoka-apua jaetaan Vantaalla yli tuhat kassia viikossa – eläkkeellä oleva taksinkuljettaja Jouni ”Jomppa” Väisänen ryhtyi ruokakuskiksi jalkapallokaveriensa kanssa

Ruoan lisäksi annetaan asiointiapua, soitetaan vanhuksille ja tuetaan ihmisiä henkisesti.

Vantaan Hakunilan kirkon pihalla pakataan ruokakasseja autoihin. Kyseessä on hätäruoka-apu. Sitä annetaan nimensä mukaisesti vähävaraisille, kenties riskiryhmään kuuluville tai muuten haastavassa elämäntilanteessa oleville, jotka ovat olleet yhteydessä seurakuntiin ja joiden on katsottu apua tarvitsevan.

Kassit jaetaan kotiovelle niille, jotka eivät pysty hakemaan ruokaa kirkolta. Ne, jotka pystyvät hakemaan kassinsa itse, saavat sen etukäteen sovittuna päivänä.

Eläkkeellä oleva taksinkuljettaja Jouni ”Jomppa” Väisänen on kahden kaverinsa kanssa tullut kirkon pihalle autoineen. Pääosin Yhteisestä pöydästä saadusta hävikkiruoasta kootut kassit siirtyvät nopeasti autoon, ja Jomppa lähtee ajamaan.

–  Minä ajan kasseja Länsimäen suuntaan, kaverini hoitavat Hakunilan osoitteet. Soitan ovikelloa ja odotan, että joku tulee avaamaan. Näin varmistan, että apu menee varmasti perille, Jomppa kertoo.

Vielä muutama viikko sitten Jomppa ajoi taksia parina päivänä viikossa. Nyt hän huolehtii lähipiirinsä apua tarvitsevista ja lähti sen lisäksi mukaan vapaaehtoiseksi.

– Tuli vain sellainen fiilis, että kun on aikaa ja mahdollisuus auttaa, voisin tehdä jotakin. Ihmiset tarvitsevat nyt apua, Jomppa sanoo.

Jomppa ja hänen kaverinsa pelaavat jalkapalloa ”terapiajalkapalloryhmässä”. Se on kaveriporukka, johon mahtuu monenlaista väkeä. Siksipä sääntönä on, että kontaktia ei saa ottaa, ja jos ei pysty juoksemaan, niin kävelläkin saa. Jompan lisäksi kahdella hänen kaverillaan oli nyt mahdollisuus auttaa, joten terapiajalkapalloryhmä ilmoittautui Hakunilan seurakuntaan.

Seurakunnat ja Yhteinen pöytä jakavat ruoka-apua

Vantaan seurakuntien yhteisen seurakuntatyön johtajan Kirsi Rantalan mukaan seurakuntien kautta oli pääsiäistä edeltävään tiistaihin mennessä jaettu runsaan kahden viikon aikana hätäapukasseja yli tuhanteen kotitalouteen.

– Palmusunnuntaita edeltäneen viikon aikana noin 250 kotitaloutta haki kassin tai kasseja seurakunnista. Lähes 280 kotiin vietiin kassi. Kun kassien saajista osa on perheitä, jaettujen kassien määrä on vielä näitä lukuja suurempi. Edellinen viikko oli samaa tasoa, Rantala kertoo.

Suurin osa kassien sisällöstä on Yhteisen pöydän hävikkiterminaalin kautta saatua hävikkiruokaa.

Yhteinen pöytä on Vantaan seurakuntien ja kaupungin perustama palvelu ja verkosto, jossa on mukana noin 80 hävikkiruokaa jakavaa toimijaa. Nyt tästä verkostosta vain kolmannes jakaa enää suoraan ruokaa ja esimerkiksi isot yhteisölounaat on ajettu alas. Palveluesimies Hanna Kuisman mukaan pienimuotoista apua jakaa silti yhä 30 paikkaa.

Seurakuntien kassijakelun lisäksi ruokakasseja voi pyytää Yhteisen pöydän hätäapupuhelimen kautta. Kassit tuodaan Yhteisestä pöydästä kotiovelle, ja niitä jakamaan on saatu muista kaupungin yksiköistä lisää autoja ja työntekijöitä.

– Jaamme tällä hetkellä noin 80–180 kassia päivässä. Isoihin perheisiin menee useampi kassi kerralla, Kuisma kertoo.

Yhteensä seurakunnat ja Yhteinen pöytä jakavat siis ainakin yli tuhat kassia viikossa, joista valtaosan suoraan kotiin.

– Auttamishalua voi vain kehua. Mukaan saamamme työntekijät ja omat työntekijämme ovat tästä hyvin motivoituneita. Olemme saaneet uusia hävikkiruoan toimittajia ja heidän kauttaan kuivaruokatarvikkeita ja myös gluteiinitonta ruokaa. Iso apu tässä on ollut myös Kirkkopalveluiden valtakunnallinen Osallistava Yhteisö -hanke, Kuisma kiittää.

Jomppa Väisänen, Jari Valtonen ja Keijo Pennanen veivät hätäruokakassit perille. Hakunilan seurakunnan kasseja jaettiin kuvauspäivänä 31 talouteen, joissa asui 57 henkeä. Moneen paikkaan meni enemmän kuin yksi kassi.

Jomppa Väisänen, Jari Valtonen ja Keijo Pennanen veivät hätäruokakassit perille. Hakunilan seurakunnan kasseja jaettiin kuvauspäivänä 31 talouteen, joissa asui 57 henkeä. Moneen paikkaan meni enemmän kuin yksi kassi.

Asiointiapua ja henkistä tukea

Vantaan seurakunnat ja kaupunki antavat yhdessä asiointiapua niille yli 70-vuotiaille vantaalaisille, joilla ei ole sukulaisia tai muita läheisiä, jotka voisivat käydä heidän puolestaan kaupassa tai apteekissa ja jotka eivät osaa itse käyttää sähköisiä palveluja. Tässä tehtävässä on mukana vain työntekijöitä, ei vapaaehtoisia.

Rantala korostaa, että asiointiapua antavat työntekijät voivat aina todistaa henkilöllisyytensä. Rahaa tai pankkikorttia ei kysytä, vaan kauppojen ja apteekkien maksut hoidetaan sovitusti muulla tavoin.

Seurakunnat on avannut myös puhelinnumeron, josta saa apua parisuhteen ja perheen ongelmiin sekä toisen numeron, johon voi soittaa, jos tarvitsee keskusteluapua. Viime mainittu numero päivystää joka päivä kello 13–18.

– Tähän numeroon voi soittaa ja keskustella luottamuksellisesti papin tai muun seurakuntien hengellistä työtä tekevän työntekijän kanssa. Siihen voi soittaa, jos kokee yksinäisyyttä tai avuttomuutta tai ahdistaa ja kaipaa sitä, että joku kuuntelee. Sen paremmin tässä kuin muussakaan auttamistyössämme ei tarvitse olla kirkon jäsen. Olennaista on avun tarve, Rantala sanoo.

Seurakunnat soittavat 2 200 vanhukselle

Kirsi Rantala ottaa esille vielä yhden uuden auttamistavan. Vantaan seurakunnat soittaa noin 2 200:lle 80–84-vuotiaalle seurakunnan jäsenelle eli kaikille, joiden numero oli saatavilla.

– Hakunila ja Tikkurila aloittivat ensimmäisinä ja muut tulivat mukaan tällä viikolla. Monet soiton saaneet ovat kertoneet, että asiat ovat hyvin ja kunnossa. Moni on ollut iloinen, että seurakunnasta soitetaan ja ollaan kiinnostuneita heidän kuulumisistaan ja jaksamisestaan, Rantala kertoo.

Soittoringissä on mukana seurakuntien työntekijöitä. Yksi heistä on Tikkurilan seurakunnan nuorisosihteeri Heli Varstala, jolle vanhusten kanssa keskustelu on ollut uusi työtehtävä.

– Tämä on ollut mukavaa ja erittäin palkitsevaa. Olen tavoittanut monia ikäihmisiä ja kuullut monenlaisia tarinoita. Vaikka heillä olisi hyvin läheisiä, jotka ovat heihin yhteydessä, moni on sanonut, että onpa hienoa, kun seurakunta välittää, Varstala kertoo.

Hän ei tähän mennessä soittamissaan puheluissa ole törmännyt esimerkiksi ruoka-avun tarpeeseen. Henkisestä jaksamisesta on puhuttu, samoin läheisten ihmisten ikävästä. Moni on myös kaivannut karanteeniajan loppua ja pääsyä mökille.

– Jotkut soittoon vastanneista ovat olleet aktiivisia seurakuntalaisia ja jopa sellaisia, jotka ovat keksineet, että jumalanpalveluksia voi seurata tietokoneella. Vaikka on paljon ikäihmisiä, joille ei ole tällaista osaamista tai laitteita, on myös niitä, joilla on. Hyviä keskusteluja on käyty, Varstala sanoo.

Vantaan kaupunki soittaa puolestaan yli 85-vuotiaille ikäihmisille.

Apunumeroita Vantaalla

Vantaan seurakuntien hätäruoka-apu arkisin kello 10–13 p. 09 830 6677 ja chat vantaanseurakunnat.fi.

Kirkko Vantaalla keskusteluapu joka päivä klo 13–18 p. 09 830 6699.

Haasteita parisuhteessa ja perheessä. Perheneuvonnan tukipuhelin arkisin kello 13–15 p. 09 830 6799.

Yhteisen pöydän ruoka-apunumero p. 09 839 50450 arkisin kello 9–12.

Vantaan kaupungin asiointiapu p. 09 839 50460 palvelee yli 70-vuotiaita ja muita koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvia arkisin kello 9–16.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi