Artikkelihaku
Eira Serkkola -haulla löytyi 398 hakutulosta.
-
Myös naiset ja nuoret kutsutaan neuvottelupöytiin, kun Kirkon Ulkomaanapu tekee rauhantyötä Somaliassa
Kunnallishallinnon rakentaminen on rauhantyötä Somaliassa, jonka hallinto on romahtanut kauan sitten. Kirkon Ulkomaanavun Ikali Karvinen kertoo aiheesta Maailma kylässä -festivaalilla ensi sunnuntaina.
19.05.2023
-
Kansanedustaja Fatim Diarra tuntee Raamattunsa – hänestä pyhää kirjaa käytetään myös sorron välineenä eli väärin
Helsinkiläinen kansanedustaja kävi Munkkiniemen kirkolla viikoittain 7–26-vuotiaana.
12.05.2023
-
27 ihmistä loukkaantui kävelysillan romahtaessa Tapiolassa – kirkoissa pidetään rukoushetkiä koululaisten, omaisten ja hoitohenkilökunnan puolesta
Onnettomuudessa loukkaantuneet nuoret olivat kahdeksasluokkalaisia Kalasataman peruskoulusta Helsingistä. Joukossa oli yksi aikuinen.
11.05.2023
-
Aluehallintovirasto vaatii Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalta työaikakirjanpitoa uhkasakkojen nojalla
Ennakkotapaus uuden työaikalain soveltamisesta koskee kaikkia seurakuntia ja kirkon työajatonta työtä. Seurakuntaneuvosto päättää, viedäänkö asia hallinto-oikeuteen.
25.04.2023
-
Vantaalle avattiin kahdeksan pyhiinvaellusreittiä – Petra Autio, 26, testasi yhtä
Reitit vievät kaupunkimaisemiin, puistoihin ja metsiin. Kartta ja meditaatiotekstit löytyvät kännykkäsovelluksesta.
24.04.2023
-
Puuroa, kahvia ja juttuseuraa Kallion kirkon kulmilla – yhteisöllisyys voi olla tätäkin
Aamuvirkut voivat poiketa yksin tai yhdessä seurakunnan kerhotilassa.
13.04.2023
-
Uutta Mustikkamaalla: pienen lapsen kanssa voi lähteä kävelylle etsimään pääsiäisrasteja
Aikuisten omille pääsiäislenkeille on tarjolla kuulokkeilla kuunneltava Ristintie-vaellus.
31.03.2023
-
”Ei tässä tarvitse yrittää esittää Jumalaa”, sanoo Jeesuksen roolin Via Crucis -katunäytelmässä esittävä harrastajanäyttelijä Panu Haavisto
Haavisto on tavallinen tallaaja, jolle ovat tulleet tutuiksi roolit Nooan arkin leijonasta tuhlaajapoikaan, Joosefiin, Juudakseen ja Jeesukseen asti.
28.03.2023
-
Jäikö lapsi kastamatta? Kasteviikonloppuna asia hoituu mutkattomasti
Kasteviikonlopussa Pitäjänmäen kirkolla kastetaan vauvoja, taaperoita ja isompiakin lapsia sekä lauantaina että sunnuntaina 1.–2. huhtikuuta.
16.03.2023
-
Eduskunta siunasi kirkkolain uudistuksen – tavoitteena keventää kirkon hallintoa ja lisätä seurakuntien toiminnanvapautta
Eduskunta hyväksyi pitkään vireillä olleen kirkkolain uudistuksen viimeisessä täysistunnossaan 2.3.
10.03.2023
-
Sup-lautailu yksin olisi näkövammaiselle vaarallista, mutta ”oppaan kanssa se sujui hyvin”, kertoo Ilkka Väisänen
Vapaaehtoisten startti-illassa haetaan kertaluonteisia oppaita näkövammaisille vaikkapa retkelle tai juhliin.
07.03.2023
-
Suomalaisten onnellisuus on tyytyväisyyttä ja turvallisuutta, päättelee amerikkalainen dokumentti maailman onnellisimmasta maasta
The Happiest Country in the World -dokumentissa katsotaan esimerkiksi peruskoulua, neuvolaa, verotusta ja vankiloita tuorein silmin.
28.02.2023
-
Kommentti: Seuraavissa seurakuntavaaleissa on voitava äänestää myös verkossa
Ensimmäinen askel sähköisessä äänestyksessä olisi siirtyminen sähköiseen äänioikeusrekisteriin. Hiippakuntavaltuusto käsittelee tällä viikolla Kallion seurakuntaneuvoston aloitetta seurakuntavaalien sähköistämisestä.
15.02.2023
-
Kallion seurakuntaneuvosto esittää aloitteessaan sähköistä äänestystä seurakuntavaaleihin – sähköisen äänioikeusrekisterin valmistelu on pysähtynyt kirkkohallituksessa
Hiippakuntavaltuusto päättää 16.2., eteneekö aloite kirkolliskokoukseen.
14.02.2023
-
Paavalin seurakunnassa aletaan pitää huolta ihmisten mielenterveydestä oikein urakalla – Nina Liikala järjestää voimaannuttavaa tekemistä
Vauvahierontakurssi, hyvinvointiryhmät, lattaritanssit, parisuhdepäivä… Matalan kynnyksen toimintaa on tulossa monenlaisille ryhmille.
27.01.2023
-
Do you want to find Finnish friends? – Hae mukaan Friends program -ohjelmaan
Nyt alkavassa ohjelmassa ulkomaalaiset opiskelijat ja toisista kulttuureista kiinnostuneet suomalaiset voivat tutustua toisiinsa.
27.01.2023
-
Helsinki-Vantaalle avattiin hiljainen huone: ”Ihminen ei jätä vakaumustaan kotiin lähtiessään matkalle”, sanoo pappi Hanna Similä
Helsinki-Vantaan lentoasemalle on avattu kaikkia uskontokuntia ja katsomuksia palveleva hiljainen huone.
24.01.2023
-
Helsingin seurakuntayhtymä luopuu puhelinvaihteesta 1.1.2023 – tästä löydät uudet palvelunumerot
Useimpia asioita voi hoitaa kätevästi verkkosivuilla ja sähköpostilla.
29.12.2022
-
Leikkipuistojen sulkeminen Helsingissä vierittää vastuuta seurakunnille ja järjestöille – Kallion seurakunta aikoo helpottaa perheiden tilannetta tammikuussa
Kaupunki yrittää järjestää korvaavia paikkoja helmikuusta alkaen. Monen helsinkiläisen seurakunnan iltapäivätoiminnassa on jo nyt täyttä.
16.12.2022
-
Seurakunnat säästävät energiaa ja viilentävät kirkkoja, mutta rahallista säästöä ei synny
Energian jyrkät hinnankorotukset pakottavat myös seurakunnat säästötoimiin.
15.12.2022