Areenalle, roviolle, keskitysleirille – tinkimättömyys uskossa voi viedä kuolemaan, mutta marttyyrille se on myös tie taivaaseen
Kristittyjen marttyyreiden ja kirkon harhaoppisina surmaamien joukossa on aina ollut myös naisia. Edes huoli omista lapsista ei ole saanut heitä kieltämään uskoaan.
Kun Pohjois-Afrikan Karthagossa elänyt parikymppinen Perpetua vangittiin, hän oli pienen vauvan äiti ja kristityksi haluava kasteoppilas. Vankilassa hän imetti poikaansa, kunnes maidontulo ehtyi ja hän antoi lapsensa sukulaistensa huostaan.
Oli 200-luvun alku, ja kristittyjä vainottiin Pohjois-Afrikassakin. Perpetuan kanssa oli vangittu muitakin samaan karismaattisesti suuntautuneeseen liikkeeseen kuuluvia, muun muassa hänen orjattarensa Felicitas, joka synnytti vankeusaikanaan lapsen.
Rooman valtakunnassa yleiseen tapaan heidät vietiin areenalle eläinten – kertomuksen mukaan hurjistuneen lehmän – eteen. Kun lehmä ei saanut heitä hengiltä, teloitus hoidettiin miekalla.
Perpetua on siitä poikkeuksellinen varhaiskirkon marttyyri, että häneltä on säilynyt päiväkirjamaisia muistiinmerkintöjä vankila-ajalta. Niissä hän kertoo esimerkiksi isästään, joka milloin raivoten, milloin itkien yritti saada tyttärensä uhraamaan roomalaisten jumalille ja pelastamaan sillä tavalla henkensä. Perpetua ei taipunut – päinvastoin: hänet kastettiin vankilassa.
”Tajusin, etten tulisi taistelemaan petoja vaan Perkelettä vastaan, mutta tiesin myös, että saisin voiton”, hän kirjoitti kuolemaansa edeltävänä päivänä vuonna 203.
Omaperäinen teologi poltettiin roviolla
1200-luvulla Euroopassa eletiin uskonnollisen innostuksen aikaa. Sen myötä nekin naiset, jotka eivät halunneet mennä luostareihin, löysivät uudenlaisia uskonnonharjoittamisen muotoja. Yksi heistä oli ranskalainen Marguerite Porete (n. 1260–1310), joka kuului begiineihin, hengelliseen maallikkonaisten liikkeeseen.
Marguerite oli mystikko. Hän kirjoitti Yksinkertaisten sielujen peili -nimisen hengellisen matkaoppaan, jossa kuvataan sielun seitsenvaiheista tietä kohti taivaallisen kirkkauden tilaa. Tavallaan Marguerite yritti selittää ja eritellä kokemusta, joka on sanojen ja järjen ulottumattomissa.
Jotkut Margueriten kirjassaan esittämät ajatukset olivat kirkollisille piireille liikaa, ja ne arvioitiin harhaoppisiksi. Ensin määrättiin teos poltettavaksi, ja kun Marguerite kieltäytyi vastaamasta syytöksiin, poltettiin myös hänet. Ehkä hänen asennettaan ja löytämäänsä rauhaa kuvaavat nämä hänen lauseensa: ”Olla vapaa on se tapa, jolla minä olen olemassa; en tahdo keneltäkään mitään.”
Vaikka Yksinkertaisten sielujen peilin levittäminen oli kielletty, se levisi nimettömänä sekä alkuperäiskielellä muinaisranskaksi että käännöksinä ympäri Eurooppaa. Tekijän henkilöllisyys selvisi vasta 1940-luvulla.
Kärsimys tienä iankaikkiseen elämään
”Voi rakas poikani, vaikka minut on otettu teiltä täällä, niin jos jo nuoruudestanne saakka pelkäätte Jumalaa, saatte äitinne takaisin ylhäällä uudessa Jerusalemissa. Siellä ei ole enää eroamista”, kirjoitti alankomaalainen maallikkonainen Maeyken Wens vuonna 1573 pojalleen Adriaenille.
Tämä muurarinvaimo istui vankilassa, sillä hän kuului mennoniitoiksi kutsuttuun, harhaoppisena pidettyyn protestanttien ryhmään. Mennoniitat olivat osa 1500-luvun kastajaliikettä, jotka hylkäsivät lapsikasteen ja karvasivat sen uskovien kasteella. Uudelleen kastamisesta oli tuolloin säädetty kuolemanrangaistus.
Maeyken Wens ehti olla vangittuna puoli vuotta ennen kuin hänet poltettiin roviolla yhdessä kolmen uskonsisarensa kanssa. He kuuluivat niiden noin viidentuhannen länsieurooppalaisen joukkoon, jotka reformaation mainingeissa vuosina 1523–1600 kokivat marttyyrikuoleman.
Wens oli varma uskostaan. Ennen kuolemaansa hän kirjoitti pojalleen, ettei kärsimystä tarvitse pelätä. Ajallinen kuolema ei ole mitään ikuiseen elämään verrattuna: ”En voi kiittää Jumalaani tarpeeksi siitä suuresta armosta, jota Hän on minulle näyttänyt.”
Näiden kolmen naisen tarinat sisältyvät Virpi Mäkisen ja Elina Vuolan toimittamaan kirjaan Naiset pyhyyden tulkkeina (Gaudeamus 2023). Kirjaan on koottu aiemmin suomentamattomia, naisten kirjoittamia tekstejä antiikista reformaatioaikaan. Katkelman Perpetuan ja Felicitaksen marttyyrikertomuksesta on suomentanut Anni Maria Laato, katkelman Marguerite Poreten Yksinkertaisten sielujen peilistä Pauli Annala ja Maeyken Wensin kirjeen Sini Mikkola.
Moderni marttyyri kuoli keskitysleirillä
20. heinäkuuta ortodoksisessa kirkossa muistetaan Ranskan uusmarttyyreiksi kutsuttua viiden pyhän joukkoa, jotka surmattiin toisen maailmansodan aikana ja kanonisoitiin vuonna 2004.
Tunnetuin näistä uusmarttyyreistä on pyhä Maria Pariisilainen eli äiti Maria Skobtsova (1891–1945). Pariisiin emigrantiksi päätynyt äiti Maria oli alkujaan venäläinen aatelisnainen Jelizaveta eli Liza Pilenko. Nuoruusvuosinaan hän liikkui Pietarin radikaaleissa taiteilijapiireissä ja oli itsekin lahjakas runoilija ja maalari.
Liza ehti olla kahdesti naimisissa ja synnytti kolme lasta. Molemmat avioliitot päättyivät eroon, jälkimmäinen kuopustyttären kuoltua aivokalvontulehdukseen. Toisen avioeronsa jälkeen hän omistautui Pariisin hädänalaisten auttamiseen.
Vuonna 1932 Lizasta antoi kuuliaisuuslupaukset, ja hänestä tuli äiti Maria. Hän ei vetäytynyt luostariin, vaan perusti turvakodin, jonka ovet olivat auki kaikille tarvitseville ja josta kehkeytyi myös venäläisemigranttien kulttuurikeskus.
Kun natsit miehittivät Pariisin, äiti Maria avustajineen piilotti juutalaisia ja auttoi heitä pakoon Pariisista. Yhteisön pappi isä Dimitri myös kirjoitti juutalaisille kastetodistuksia.
Juutalaisten auttaminen johti siihen, että natsit pidättivät yhteisön vastuuhenkilöt. Äiti Maria lähetettiin Ravensbrückin keskitysleirille. Hänet teloitettiin kaasukammiossa pääsiäislauantaina 31.3.1945. Äiti Marian poika Juri oli kuollut jo aiemmin, helmikuussa 1944, Doran leirillä.
Helsingin Vuosaaressa, kulttuurikeskus Sofian rannassa on Suomen ensimmäinen Maria Pariisilaiselle pyhitetty rukoushuone eli tsasouna. Sen praasniekkaa eli temppelijuhlaa vietetään lauantaina 20.7.
Luettavaa: Sergei Hackel: Pearl of Great Price. The Life of Morher Maria Skobtsova 1891-1945. Uusittu painos St Vladimir’s Seminary Press 1982.
Mother Maria Skobtsova: Essential Writings. Orbis Books 2003.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Jännät nunnat – esittelyssä kolme hengennaista, joista ei kerrottu historiantunneilla
Hyvä elämäMitä yhteistä on soturijohtajalla, matemaatikolla ja bolševikilla, joka pelasti juutalaislapsia joutumasta keskitysleirille? Heistä kaikista tuli nunnia.
Gurun opissa: Ole vapaa sielu
Hengellisyys