Sivut, joissa tagi vantaa .

  1. Eversti evp Jukka Parvista esitetään Vantaan seurakuntien yhtymän johtajaksi

    Parvinen on toiminut Vantaalla vt. talouspäällikkönä. Sitä ennen hän teki uran puolustusvoimissa.

    13.11.2019

  2. Kirkko on perustamassa luonnonsuojelualuetta kahdelle helsinkiläisluodolle, joilla ei koskaan käy ketään

    Morsianluoto ja Madeluoto sijaitsevat merenlahdella Helsingin ja Espoon välissä.

    13.11.2019

  3. Lasten kanssa pohditaan vakaviakin aiheita: Taika-Petteri ja Jakke Jääkarhu herättävät ajatuksia myös ilmastonmuutoksesta

    Vatsastapuhuja Petteri Hakanen kertoo lapsille kannustamisen ja reilun meiningin merkityksestä. – Olen itse...

    13.11.2019

  4. Toimittaja levähti ruumisarkussa ja mietti kuolevaisuutta – Näyttely kertoo, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee

    Kivikauden vainajista jäi punainen jälki maahan. Minulta saattaa jäädä sotkuinen, täpötäysi varastokomero.

    08.11.2019

  5. Miksi Mika, Juha ja Heikki halusivat isäksi? ”Sanomaton onni, joka lapsen mukana tulee, voi tulla yllätyksenä”

    Ajatus lasten saamisesta pelottaa monia. Kirkko ja kaupungin haastattelemat isät kannustavat uskaltamaan.

    08.11.2019

  6. Kuinka vantaalainen olet, Hans Tuominen? ”Suunnistuskipinäni syttyi Vantaan Jukolasta”

    Hakunilan kirkkoherra Hans Tuominen laulaa vantaalaisvauvoille enkelin siipien havinaa.

    07.11.2019

  7. Miten vauvan kanssa veisataan virsiä? Virsimuskarissa otetaan mallia tanskalaisilta äideiltä

    Vantaan Pyhän Laurin kirkossa pidetään kahtena torstaina erilainen muskarihetki.

    05.11.2019

  8. ”Jokaisella on tarve tulla kuulluksi” – Kirkon diakonia auttaa ihmistä kokonaisuutena, eikä ongelmia palastella

    Vantaan seurakunnat nostaa kampanjassaan esille kirkon diakoniaa. Korsossa diakonian arki näyttää tältä.

    04.11.2019

  9. Taas on löytynyt laji, jossa suomalaiset ovat maailman parhaita – isostoimintaa viedään ulkomaille

    Viisitoista Vantaan seurakuntien isosta kävi jakamassa osaamistaan Walesiin.

    01.11.2019

  10. ”On hienoa neuloa jotain, mikä lämmittää leskeksi jäänyttä” – Soukassa asuva Liisa Myllys kutoo jo viidettä lohtuhuivia

    Idea lohtuhuiveista levisi Tampereelta viime keväänä. Nyt niitä neulotaan joka puolella Suomea, myös Espoossa.

    25.10.2019

  11. Yökylässä kirkossa: Otto Niinimäki, 9, löysi nukkumapaikan Pyhän Laurin kirkon alttarilta

    Kirkko on tehnyt työtä kouluikäisten parissa jo sata vuotta. Tätä juhlitaan Yö kirkossa -tapahtumissa eri puolilla...

    24.10.2019

  12. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi Kivistön kirkon kortteleiden kaavamuutoksen

    Kirkon takana sijaitsevaan metsään rakennetaan asuntoja 500–600 hengelle. Tonttivuokrilla rahoitetaan Kivistön...

    22.10.2019

  13. Vantaan seurakuntayhtymän johtajaksi hakee 20 henkilöä

    Uusi johtaja aloittaa virassaan tammikuun alussa tai sopimuksen mukaan.

    22.10.2019

  14. Markus oli 35, kun hän pyysi äitiään neuvomaan silmukan luomisen: ”Jos katselee vanhoja valokuvia Andeilta, niissä aika jäyhät äijät neulovat”

    Markus Haakanalla ei ollut neulomisesta muuta käsitystä kuin että tarvitaan lankaa ja puikot. Youtubessa oli...

    21.10.2019

  15. Kuinka vantaalainen olet, Aleksandra Blinnikka? ”Vantaa pysyy, kun kaikki muu muuttuu”

    Purjelautailun maailmanmestari Aleksandra Blinnikka rakastaa maailman miljoonia maisemia, mutta palaa aina kotiin...

    21.10.2019