Artikkelihaku
Kaisa Halonen -haulla löytyi 796 hakutulosta.
-
Suomen ortodoksit juhlivat satavuotista autonomiaansa ja saavat vieraakseen Konstantinopolin patriarkan
Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos on ortodoksisen maailman hengellinen johtaja. ”Hän on poikkeuksellisen moderni patriarkka, joka kokee, että kirkon pitää olla mukana yhteiskunnallisissa asioissa”, luonnehtii tutkija Ari Koponen.
08.09.2023
-
”Vaikka olen kuinka rettelöinyt, minusta on pidetty kiinni” – pappina alttarilla Hilkka Olkinuora tietää olevansa oikeassa paikassa
Toimittaja ja pappi Hilkka Olkinuora on Kirkko ja kaupungin uusi kolumnisti, jota riepoo nykyisessä elämänmenossa se, että mikään ei saisi sattua. ”Meillä ei ole enää vaikeuksia, on vain haasteita”, hän sanoo.
30.08.2023
-
Vantaalainen lastenkirkko oli aikanaan kokonaistaideteos – nyt sitä ei enää ole, mutta Laura Isoniemen suunnittelemat tekstiilit voi nähdä Helsingissä
Tekstiilitaiteilija Laura Isoniemi suunnitteli aikoinaan Pyhän Annan lastenkirkkoon pappien liturgiset asut ja kirkkotekstiilit. Nyt hän kokosi ne näyttelyksi, jota kutsuu eräänlaiseksi saattohoidoksi.
27.07.2023
-
Kaipaatko uusiin ja outoihin maisemiin? Näissä neljässä taidenäyttelyssä se onnistuu Helsingistä poistumatta
Kesän taidenäyttelyissä näköalat ulottuvat maailmankaikkeuden alkuhämäristä yksilön sisäisiin henkisiin kokemuksiin.
19.06.2023
-
Kristityt ovat Lähi-idässä tasapainottava voima, ajattelee palestiinalainen emerituspiispa Munib Younan – ”Mitä enemmän muut radikalisoituvat, sitä enemmän minusta tulee vankka maltillinen”
Teologian kunniatohtoriksi Helsingissä vihityn Younanin mielestä koulutus on avainasemassa uskonnollisen ääriajattelun kitkemisessä.
13.06.2023
-
Pilatuksen palatsin portaat, Pietarin kahleet ja Tuomaan sormi – pyhiinvaeltajan Roomassa legendat ja historia elävät rinnakkain
Roomassa on noin yhdeksänsataa kirkkoa, monien kristinuskon merkkihenkilöiden hautoja ja toinen toistaan ihmeellisempiä pyhäinjäännöksiä.
02.06.2023
-
”Jokin minua ja luomakuntaa sillä hetkellä katsoi ja kosketti” – Monella on kokemuksia siitä, että Jumala tulee lähelle
Keskiajan mystikoilla oli Jumalaan nautinnon ja kärsimyksen sävyttämä rakkaussuhde. Nykyään Jumala voi koskettaa popkonsertissa tai messussa, unessa tai unettomana yönä tai vaikka metromatkalla.
25.05.2023
-
Emerituspiispa Wille Riekkinen löysi hötkyilemättömän jumalasuhteen: ”Olen saanut levollisuuden, että ei ole mitään hätää”
Wille Riekkisen mielestä kristittyjen pitäisi kiinnittää huomio tämänpuoleiseen elämään, sillä taivas on jo nyt uskossa läsnä. Siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, me emme tiedä mitään.
10.05.2023
-
”Raamattu ei ole lakikokoelma, ja sen kanssa saa olla eri mieltä”, sanoo Raamatun käsikirjoitusten historiaa tutkinut Ville Mäkipelto
Jeesuksen elämästä kertovat evankeliumit eivät ole silminnäkijäkertomuksia eivätkä neutraalia historiankirjoitusta vaan uskon dokumentteja, muistuttaa teologian tohtori Ville Mäkipelto.
10.05.2023
-
Pyhiinvaellus merkitsee matkanteon lisäksi elämänasennetta, joka vaalii vapautta ja kiireettömyyttä
”Yksi syy siihen, että pyhiinvaellukset ovat tehneet läpimurron, on se, että ne puhuttelevat niin ruumista kuin sieluakin”, sanoo ruotsalainen pappi Hans-Erik Lindström. Hän on tehnyt yli sata pyhiinvaellusta.
28.04.2023
-
Fátimasta Vantaalle – mikä pyhiinvaelluskohde sinulle sopii?
Kotimaasta ja maailmalta löytyy paljon pyhiinvaellusreittejä. Tässä testissä on mukana muutama tunnettu kohde. Testaa, mikä niistä voisi olla sinun juttusi!
26.04.2023
-
Uudessa Amos Andersonin kotimuseossa on kappeli, jossa näkyy hänen kiinnostuksensa katolisuuteen ja Neitsyt Mariaan
Liikemies Amos Anderson kiinnostui kristinuskosta jo poikana. Aikuisena hän keräsi mittavan kokoelman vanhaa uskonnollista taidetta ja herätti pahennusta ekumeenisilla suhteillaan.
14.04.2023
-
”Elämä on rankkaa, ja sitä on riittävästi ennen kuin täältä pääsee pois” – Opettaisiko Jeesuksen kärsimyksiin eläytyminen myötätuntoa toisia kohtaan?
Kokenut retriittien vetäjä Pekka Y. Hiltunen ohjaa katsomaan tunteita, joita Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus herättävät.
06.04.2023
-
Poikansa menettänyt Lari Launonen kokee surun moraaliseksi velvollisuudekseen ja haluaa tietoisesti viljellä sitä
Kolmivuotiaan poikansa kuoltua Lari Launonen tunsi helpotusta, tarpeettomuutta ja haikeutta. Suruaan hän piti pinnallisena.
05.04.2023
-
Jo varhaiset kristityt huomasivat, että erämaassakaan ei pääse pakoon tunteitaan, mutta niiden hallitsemista voi harjoitella
Erämaaisät pitivät häiritseviä mielensisältöjä demonien aiheuttamina ja taistelivat niitä vastaan keskittymällä nykyhetkeen, kertoo teologian tohtori Joona Salminen.
28.03.2023
-
Heikki Nenonen haki kirkkoherraksi, koska hän halusi vaikuttaa – pian hän havahtui epäselvään vallankäyttöön ja siihen, että koki itsensä vääränlaiseksi
Kirkossa toivottu henkilö on kädenlämpöinen, riittävän mukava ja mielipiteiltään ympäripyöreä, sanoo Haagan kirkkoherran virasta irtisanoutunut Heikki Nenonen. Hän on Kirkko ja kaupungin uusi kolumnisti.
27.02.2023
-
Purppuraa piispoille, pinkkiä vangeille ja violetit viikot kirkkokansalle – mitä väliä on värillä?
Tekstiilitaiteilijalle violetti on epäitsekkyyden ja rukouksen väri. Ikonimaalari jauhaa väripigmenttiä kivistä. Väriasiantuntija vakuuttaa, että rumaa väriä ei ole olemassa.16.02.2023
-
Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen ovat millenniaaleja ja teologian tohtoreita – he kertovat, miksi kirkko tuntuu monesta oman ikäisestä vieraalta
Jotta kirkko olisi merkityksellinen mahdollisimman monenlaisille ihmisille, siellä käytetty kieli ja toimintatavat kaipaisivat muutosta.
10.02.2023
-
Onko kirkolla hengellistä ydintä? – Kysyimme piispoilta, ja he kertoivat rakastavasta Jumalasta ja Kristuksen seuraamisesta
Arkkipiispa Tapio Luoma arvioi, että perinteistä uskon kieltä saatetaan välttää siinä pelossa, että se kuulostaa arjelle vieraalta tai tekopyhältä. Siksi kirkon hengellinen ydin ei aina välttämättä näy eikä kuulu.
27.01.2023
-
Kirkon kampanjat kertovat enemmän kirkosta kuin uskosta ja korostavat kirkon roolia yhteiskunnassa, sanoo tutkija Laura Kokkonen
Tutkijan mukaan kampanjat on selvästi suunnattu kirkkoon kuuluville ja niillä rakennetaan enemmän kirkkosuhdetta kuin Jumala-suhdetta.
10.01.2023