Kaisa Halonen -haulla löytyi 795 hakutulosta.

  1. Vantaalla lemmikit saavat siunauksen jouluksi – tilaisuudessa on lupa haukahdella

    Kirkonkylän jouluisessa ulkoilmatapahtumassa opetellaan myös tunnistamaan lintuja ja ruokkimaan niitä oikein.

    Wed Dec 14 09:57:00 GMT 2022

  2. Oma joulukonsertti on rakas perinne Finnair Singers -kuorolle – kaksi tuttua laulua kuuluu ohjelmistoon joka vuosi

    Konsertit ovat esiintyjillekin olennainen osa jouluun laskeutumista.

    Mon Dec 12 07:15:00 GMT 2022

  3. Tikkurilan kirkossa lauletaan joululauluja karaokena – ”Kun laulaa muutaman kerran, se sujuu”, rohkaisee Daniela Lindberg

    Daniela Lindberg harrastaa musiikkia ja tykkää esiintyä. Aluksi laulaminen jännitti.

    Thu Dec 08 09:30:00 GMT 2022

  4. Hakunilan Maanantaikirkossa virret soivat vapaaehtoisvoimin – salakanttorit Päivi Vilenius ja Janne Salomaa palkittiin sitoutumisestaan

    ”Kun kirkolle antaa pikkusormen, se vie koko käden”, sanoo salakanttoriksi itseään kutsuva Janne Salomaa.

    Mon Nov 28 13:30:00 GMT 2022

  5. Merimieskirkko ottaa haltuun kirkon ulkosuomalaistyön – nykyajan siirtolaiset ovat koulutettua ja liikkuvaa väkeä

    Merimieskirkot ja suomalaiset seurakunnat ulkomailla vastaavat myös muihin kuin hengellisiin tarpeisiin. Tärkeää on suomen kieli ja yhteys omiin juuriin.

    Thu Nov 24 08:53:00 GMT 2022

  6. Kauppakeskus Myyrmannissa pyydetään muistamaan lähimmäisiä, joilla ei ole varaa joulushoppailuun

    Joulunavauksessa on tänä vuonna enkeleitä liikkeellä. 

    Tue Nov 22 10:00:00 GMT 2022

  7. Seurakuntavaalien valtakunnallinen äänestysprosentti jäi ennätysmatalaksi

    Jos seurakuntaa ei koeta omaksi, ei välttämättä myöskään koeta tarvetta vaikuttaa äänestämällä, arvioi Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön johtaja Hanna Salomäki.

    Tue Nov 22 05:51:00 GMT 2022

  8. Kirkko kuunteli ja ihmiset kertoivat – kirkolta kaivataan turvaa, toivoa ja hyväksyntää

    Moni suomalainen kokee pyhää luonnossa tai omassa arjessaan, jotkut ovat kiinnostuneet uusmagiasta. Jumalanpalvelus ei juuri houkuta, kertoo kirkon tuore tulevaisuusselonteko.

    Fri Nov 11 13:00:00 GMT 2022

  9. Sydänten piispa ja Sielujen puolustaja – mitä Irja Askola ja Eero Huovinen kertovat uusissa kirjoissa toisistaan, Jumalasta ja kuolemasta?

    Syksyn uutuuskirjoissa on peräti kaksi eläkkeellä olevan Helsingin piispan muistelmateosta. Eero Huovinen toimi Helsingin piispana vuosina 1991–2010 ja hänen seuraajansa Irja Askola vuosina 2010–17. Laitoimme tuoreet kirjat ja piispojen ajatukset vertailuun.

    Thu Nov 10 11:22:00 GMT 2022

  10. Hämeenkylän seurakunnan kampanja innostaa naapureiden ilahduttamiseen – Irja Stupar tekee sitä päivittäin

    Naapureiden auttaminen ei vaadi mahdottomia eikä edes vie paljon aikaa, kannustaa Irja Stupar. Hän näkee ympärillään paljon yksinäisiä.

    Tue Nov 08 13:00:00 GMT 2022

  11. Arkkipiispa Tapio Luoma: Kirkko ei voi pysyä vetovoimaisena ilman kunnioittavaa rakkautta

    Seurakuntavaalien alhainen äänestysprosentti kertoo arkkipiispan mukaan kirkon heikosta vetovoimasta. Hänestä on valitettavaa, jos kirkko näyttää kovalta tai luotaantyöntävältä.

    Mon Nov 07 14:29:00 GMT 2022

  12. Tämä kolahti: Muusikko Nick Cave löysi poikansa kuoleman jälkeen uskon, jossa olennaista ei ole varmuus vaan merkitys ja lohtu

    Tuoreessa keskustelukirjassa Nick Cave kertoo, kuinka kaikki muuttui hänen menetettyään poikansa. Oma kärsimys sai hänet tuntemaan syvää yhteyttä toisten hätään.

    Fri Nov 04 07:50:00 GMT 2022

  13. Elämä on lyhyt mutta äärettömän arvokas, muistuttaa Hans Op de Beeckin näyttely

    Amos Rexin maanalaisessa maailmassa voi pysähtyä miettimään elämän hauraita hetkiä ja meitä jokaista odottavaa kuolemaa. 

    Wed Nov 02 12:00:00 GMT 2022

  14. Ihminen on tehnyt pimeästä asuinsijan pahalle ja pelottavalle – Raamattu tuntee myös Jumalan pimeän puolen

    Kansanperinteessä pimeän olennoilla käsitellään kuolemanpelkoa ja toiseuden pelkoa. Pimeys on myös kielikuva, jonka avulla voi puhua vaikka tietämättömyydestä tai Jumalan poissaolosta.

    Thu Oct 20 11:20:00 GMT 2022

  15. ”Jumala on keskeneräisten ihmisten Jumala”, sanoo eläkkeellä oleva piispa Irja Askola

    Seitsemänkymppinen piispa emerita on huomannut elämän haurauden ja rajallisuuden. Hän on myös yhä vahvemmin kokenut, että tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä on vain ohut verho.

    Thu Oct 06 13:24:00 GMT 2022

  16. Mitä tehdä, kun huolet ja uhkakuvat valtaavat mielen? Traumapsykoterapeutti Jaana Huldén ehdottaa ensiavuksi läsnäoloa ja huolitunteja

    Se, että vain kieltää itseään ajattelemasta ikäviä asioita, ei yleensä toimi. Siksi kannattaa sopia itsensä kanssa sellainen ajankohta, jolloin murheita miettii.

    Fri Sep 23 10:00:00 GMT 2022

  17. Yhä useammalla on entistä turvattomampi olo – tutkija Ilona Suojasen mukaan pienet arjen asiat ja avuliaisuus voivat olla suuria turvallisuustekijöitä

    – Jos pelko ja turvattomuus pääsevät valtaan, me emme pysty toimimaan. Nyt tarvittaisiin sitä, että ollaan mahdollisimman hyviä ihmisiä toisillemme, sanoo tutkija Ilona Suojanen. 

    Thu Sep 22 07:45:00 GMT 2022

  18. Pappisoikeutensa menettänyt Kai Sadinmaa kertoo uudessa kirjassa kapinastaan, lapsuudestaan ja pasifisti Arndt Pekurisesta  – ”Pappeus oli pitkään minulle sekä siunaus että suuri taakka”

    Ulkopuolisuuden tunne ja auktoriteettikammo ovat seuranneet Kai Sadinmaata lapsuudesta saakka. Niiden vuoksi sopeutuminen kirkolliseen vallankäyttöön on ollut hänelle hankalaa.

    Tue Sep 20 05:55:00 GMT 2022

  19. ”Jos tarot-sana tuntuu pahalta, näitä voisi nimittää armon korteiksi” – pappi Henri Järvinen käyttää tarot-kortteja itsetuntemuksen lisäämiseen

    Uskontotieteilijä Tiina Mahlamäen mukaan rituaalit ovat siirtyneet kirkoista koteihin, lähelle arkea ja omaa ruumista. Tarot-korttien suosio on siitä yksi esimerkki.

    Thu Aug 11 08:40:00 GMT 2022