Artikkelit
Sivut, joissa tagi espoo .
-
Pääkaupunkiseudun riparilaiset ovat uskonnollisempia kuin nuoret muualla Suomessa – ”Aiemmin en tajunnut, miten rakastava Jumala on”, sanoo tämän vuoden riparilainen Jami Tuomisaari
Valtakunnallisen riparikyselyn mukaan nuorten uskonnollisuus lisääntyy erityisesti etelän isoissa...
30.09.2025
-
Raamattu inspiroi Ella Richarduksen maalaamaan ikkunoita toiseen maailmaan
Kolmen lapsen äiti Ella Richardus maalaa usein öisin kotinsa parvekkeella ja keittiössä.
29.09.2025
-
Kastettujen espoolaisvauvojen kunniaksi istutetaan puita Tansaniaan – puut auttavat torjumaan ilmastonmuutosta
Puita lapsille -hankkeen ansiosta on istutettu jo 7 500 puuntaimea Morogon hiippakunnan alueelle.
26.09.2025
-
Kaisa Yletyisen virkaanasettamisjuhlassa ei pönötetä – ota vaikka selfie uuden kirkkoherran kanssa
Leppävaaran seurakunnan uuteen kirkkoherraan voi tutustua vaikkapa osallistumalla visailuun, jonka aiheena hän on.
22.09.2025
-
Piispoista sota on joskus pienempi paha, eikä Jeesus ollut pasifisti – Kutsu rauhaan -puheenvuoro puhuu kristittyjen tehtävästä
Piispa Kaisamari Hintikka: Seurakunnat voivat ehkäistä uskontojen käyttämistä vastakkainasettelujen lietsomiseen....
19.09.2025
-
Kaksi keskenmenoa kokenut Laura Levänen pitää uutta tyhjän sylin muistopaikkaa tärkeänä – suunnitteluvaiheessa arkkitehdille tuli pala kurkkuun
Hietaniemen hautausmaan uudella muistomerkillä lapsen kaipuu tulee nähdyksi.
12.09.2025
-
Olarin seurakunnan pappi Antti Kruus sai varoituksen somekirjoituksistaan – piispan mukaan kyse on ennen kaikkea tyylistä, ei aiheista
Pappi Antti Kruus on arvostellut piispoja ja kirkon nykytilaa, mutta kirjoittanut myös muun muassa Israelista ja...
10.09.2025
-
Isoskoulutukset täyttyvät nyt nuorista – ”Toivon, että minusta tulee isonen, joka on avoin ja jolle on helppo tulla juttelemaan”
Korson seurakunnassa Vantaalla isoskoulutukseen ilmoittautui ennätysmäärä nuoria. Seurakunta tarjoaa nuorille...
10.09.2025
-
Keppihevospaja, estehyppelyä ja vanhan ajan tunnelmaa – suosituilla SyysMatin markkinoilla vierailee joka vuosi noin 10 000 henkeä
Perinnetapahtuma järjestetään tänäkin vuonna Espoon tuomiokirkon ympäristössä, vaikka kirkko on kiinni remontin takia.
08.09.2025
-
Olkapäänä opiskelijoiden hankalissa hetkissä – Jani Havumäki on Espoon ensimmäinen oppilaitosdiakoni
Espoon ensimmäinen oppilaitosdiakoni Jani Havumäki toivoo, että oppilaat pysäyttävät hänet juttelemaan oli heidän...
05.09.2025
-
ArkiYstävä antaa aikaa toiselle ihmiselle – ”Tärkeintä on osata kuunnella ja olla läsnä”
Ulla Tuovinen on ArkiYstävä, joka tapaa ystävänsä joka viikko. Silloin jutellaan, laitetaan ruokaa ja luetaan lehteä.
03.09.2025
-
Monelta nuorelta aikuiselta puuttuu perusymmärrys raha-asioiden hoitamisesta – maksutonta apua ja tukea on tarjolla
Fyrkkavinkit-videosarjan talousvinkit nousevat tilanteista, joita diakoniatyöntekijät Liisa Pohjonen ja Amanda...
01.09.2025
-
Diakoniatyöntekijät kaipaavat arvostusta – ”Teemme paljon muutakin kuin yhteisöruokailuja”
Kirkon jäsenet arvostavat diakoniatyötä, mutta kirkon sisällä ammattikunta toivoisi lisää arvostusta.
01.09.2025
-
Espoon yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi ostotarjoukset Olarin ja Viherlaakson kappeleista
Kappeliverkoston harventaminen on Espoon seurakuntien kiinteistöjohtajan Petteri Leinosen mukaan taloudellisesti...
29.08.2025
-
”Kristillistä viestiä vääristellään ja valjastetaan eripuran ja epäluulon politiikan aseeksi”, pohtii räppiä ja siirtolaisten kansanlauluja kappelissa esittävä Paleface
Karri ”Paleface” Miettinen haluaa levittää solidaarisuuden sanomaa ajassa, jossa polarisaatio ja populismi...
26.08.2025
-
Piispoja, prosentteja ja pyhäpäiviä – testaa kirkollinen yleissivistyksesi!
Tässä testissä ei vaadita ihmeitä. Riittää, jos on käynyt silloin tällöin kirkossa ja lukenut joskus Kirkko ja...
25.08.2025
-
Voinko osallistua messuun, jos en kuulu kirkkoon? – Pappi vastaa kysymyksiin, joita moni ei kehtaa esittää
Perustiedot kirkollisista asioista ovat joillakin yllättävän ohuella pohjalla. Tämä havainto yllätti espoolaisen...
21.08.2025
-
Espoon seurakunnat järjestävät aamu-uinnin Itämeripäivänä
Espoon seurakuntien yhteiselle aamu-uinnille toivotaan runsaasti osallistujia. Pulahtamaan ehtii esimerkiksi ennen...
21.08.2025