Sivut, joissa tagi laulut .

  1. Lapsensa menettäneen Janna Pohjosen lauluissa soivat kaipaus ja toivo: ”Uskon, että suren lastani koko elämäni ajan”

    Syvimmän surun keskellä sävelet alkoivat soida Janna Pohjosen unissa. Lauluja syntyi melkein itsestään.

    14.09.2021

  2. Suomi on kotini, kokee soul-laulaja Nicole Willis – hän esiintyy Gospel Helsinki -kuoron solistina virtuaalisella Maailma kylässä -festivaalilla

    Konsertissa kuullaan kahdeksan Nicole Willisin sävellystä. New Yorkista kotoisin olevan muusikon mukaan vaatii työtä,...

    18.05.2021

  3. Vantaalla voi tilata ystävälle soivan tervehdyksen puhelimella

    Rekolan seurakunnan kanttorit kehittivät soivan ystävänpäiväkortin.

    09.02.2021

  4. Siirtolaispappi Amerikassa, lauletut mielipiteet ja Cantores Minores – nämä olivat kymmenen katsotuinta videotamme vuonna 2020

    Myös Päätoimittaja ajattelee ääneen -videot ovat saavuttaneet kestosuosikin aseman lukijoiden keskuudessa.

    31.12.2020

  5. Solina-kuoron kappale Lapsenkokoinen voitti kirkkaasti Jouluradion Uusien biisien viikon

    Lapsikuoro Solinan esittämä kertoo joulun päähenkilöstä, joka tuli niin pieneksi, että mahtui lapsen syliin. Kappale...

    21.12.2020

  6. Muusikko Laura Närhi liikuttuu lempijoululaulustaan joka kerta – ”Jouluna hälinä taukoaa hetkeksi”

    Laura Närhen lapsi on syntynyt joulupäivänä, joten pyhinä on paljon juhlittavaa.

    21.12.2020

  7. Suuri jouluvisa! Testaa tietosi ja opi uutta joulusta

    Mistä piparit ovat peräisin, keitä varten porisee Pelastusarmeijan joulupata? Mitä hoosianna tarkoittaa, miksi...

    18.12.2020

  8. Laulaa voi isotädin ikkunan alla, ja lauluseurana voi toimia Jouluradio – K&k ja Suomen Lähetysseura lahjoittavat lukijoille Kauneimmat joululaulut -vihkon

    Kauneimmat joululaulut -vihosta löytyy lauluja joka tunnelmaan. Tänä jouluna on oltava kekseliäs, jotta lauluseuraa...

    17.12.2020

  9. Jouluradio nousi saksalaisten tv-uutisten loppukevennykseen

    ZDF-kanava on Saksan suurin televisiokanava.

    11.12.2020

  10. Kauneimmat joululaulut tulevat tilauksesta pihoille ja parvekkeiden alle

    Seurakunnat tarjoavat koronaturvallisia laulutilaisuuksia Espoonlahdessa ja Leppävaarassa. Leppävaaran seurakunta vie...

    10.12.2020

  11. Joulun taika valtaa Saija Tuupasen laulaessa – Joululaulupäivänä 15.12. kaikki saavat laulaa

    Saija Tuupasen mielestä joululaulut voivat tuoda sen tunteen, jota moni joulunaikaan etsii. 

    07.12.2020

  12. Hoosianna-videosta tuli viraalihitti – ”Järkyttävän hieno, bravo!”

    Vaskivuoren lukion kamarikuoro teki Jouluradiolle tilaustyönä musiikkivideon, jossa valmistaudutaan koronajouluun...

    02.12.2020

  13. Katukysely: Mikä on lempijoululaulusi? ”Nukutamme lapset ympäri vuoden laulamalla Sylvian joululaulua”

    Joulu tulee korona-ajasta huolimatta, eri lailla vain kuin ennen. Joululauluja kajautetaan tänä vuonna parvekkeilta....

    01.12.2020

  14. Sunnuntaina alkaa jouluinen vastaisku ankealle korona-ajalle – Jouluradion uusi Hoosianna starttaa parvekejoululaulut-tempauksen

    Tamperelaispariskunnan ideasta syntynyt tempaus tähtää siihen, että kaikkialla Suomessa laulettaisiin...

    27.11.2020

  15. Laulavasta Lotasta, 27, ja Jorma-papasta, 85, tuli someilmiö ja koronavuoden piristys – luvassa myös virsiä ja joululauluja

    Jorma Saahkon, 85, ja Lotta-Sofia Saahkon, 27, yhteiset laulu- ja muisteluhetket ovat saaneet myös monet muut...

    20.11.2020

  16. Koronajouluna aattohartauksiin hiljennytään puistoissa ja joululaulut lauletaan pihoilla – Helsinkiin on tulossa toppatakkijoulu

    Jotkut asiantuntijat suosittelivat jo lokakuun lopussa joulukirkosta ja sukujuhlista luopumista maailman ensimmäisenä...

    17.11.2020