Sivut, joissa tagi nuoret .

  1. 1940-luvulla jopa 15 000 suomalaista sai sakot tanssimisesta – myös kirkko oli huolissaan tanssin synnillisyydestä

    Kieltolaista on moni kuullut, mutta sitä pian seurannut yhdeksän vuoden tanssikielto (1939–48) on jäänyt pimentoon....

    29.12.2020

  2. ”Silloin saan kosketuksen syvään, kaiken läpäisevään hiljaisuuteen” –  Näin Susanna Erätuli ja Tapio Koivu löytävät jouluyön syvän salaisuuden

    Kun jouluaatto kääntyy yöksi, Susanna Erätuli vetäytyy hiljaisuuteen ja Tapio Koivu lähtee Vantaanjokea seurailevalle...

    23.12.2020

  3. Käpylässä muistetaan tapettua nuorta – seurakunta tarjoaa keskusteluapua ainakin loppiaiseen asti

    Kirkkoherra Ulla Kososen mukaan tapaus on koskettanut monia ja saanut ihmiset miettimään, miten voisi olla lasten ja...

    21.12.2020

  4. Hoosianna-videosta tuli viraalihitti – ”Järkyttävän hieno, bravo!”

    Vaskivuoren lukion kamarikuoro teki Jouluradiolle tilaustyönä musiikkivideon, jossa valmistaudutaan koronajouluun...

    02.12.2020

  5. Espoolaistyttö tumppasi tupakkaa ihoonsa, koska hän ei enää kestänyt koulukiusaamista: ”Minua on pilkattu koko ajan”

    Psykiatri määräsi kuudesluokkalaiselle lapselle mielialalääkkeitä, mutta koulukiusaaminen jatkui. Espoon...

    02.12.2020

  6. Harras hetki: Kun 11-vuotias Verna soittaa harmonikkaa, kiukkuileva mieli antaa periksi

    Verna Punkari on soittanut harmonikkaa viitisen vuotta. Ensimmäisenä hänen piti opetella, miten soitinta kannetaan.

    25.11.2020

  7. ”Koska meillä ei ollut rahaa koneeseen, yritin selvitä opinnoista kännykällä” – vantaalaisnuori sai seurakunnalta Kaikille kone -kampanjan tietokoneen

    Yli satatuhatta nuorta kasvaa perheessä, jonka tulot jäävät köyhyysrajan alapuolelle. Noin 10 000 koululaiselta...

    20.11.2020

  8. Kajas: Näin opin, että vapaaehtoistyössä tärkeintä eivät olekaan pöydän kauneimmat leivonnaiset

    Mila Kajas tajusi vapaaehtoistyön merkityksen vasta, kun löysi vapaaehtoistyön, jota halusi tehdä vapaasta tahdostaan.

    18.11.2020

  9. ”Rippileirillä kännykkä kannattaa laittaa hyllylle” – Onko näin?

    Saana Honkatukia, Kaisla Ovaska ja Marcus Vuorela ottavat kantaa ajankohtaiseen kysymykseen.

    18.11.2020

  10. Sateenkaarinuori Milli löysi yhteisön seurakunnasta – ”Usko on elämäni voimavara”

    Espoon seurakunnissa halutaan, että sateenkaarinuoret voivat kokea hyväksyntää ja yhteisöllisyyttä. Tämä vaatii...

    13.11.2020

  11. Kännyköitä kannattaa käyttää riparilla harkiten, sanoo tutkija – ”Melkeinpä suurempi efekti tulee siitä, ettei älylaitteita käytetä”

    Somella on tärkeä rooli esimerkiksi riparien viestinnässä ja ryhmätöissä, mutta rippileirillä jatkuva kännykän käyttö...

    06.11.2020

  12. Sodan rankoista kokemuksista kannattaa puhua, sanoo karjalainen Marja Klefström

    Lapsuudenkodissa niistä vaiettiin, vaikka traumat vaikeuttivat arkea. Klefström on purkanut asioita romaaneissaan.

    16.10.2020

  13. Kajas: Teinien somekaverina voi mokata loputtomasti – jokainen tsäänssi on mahdollisuus

    Ensimmäinen erottaminen perheen WhatsApp-ryhmästä kirpaisi. Sitten tajusin, että tilanteessa on puolensa.

    06.10.2020