1. Miltä tunnin retriitti tuntui?

    Kevään ensimmäistä hiljaista musiikkiretriittiä vietettiin to 26.1. Pyhän Laurin kirkossa.

    01.02.2012

  2. Harrasta ja iloista

    Terttu Särmäntö toimii seurakuntien musiikkityössä vapaaehtoisena.

    01.02.2012

  3. Hellästi, hiljaa

    Rukouslaulu hoitaa sekä laulajaa että kuulijaa.

    30.01.2012

  4. Sairaalapappi kohtaa surevan

    Sairaalapastori kulkee rinnalla, kun on tosi kyseessä.

    30.01.2012

  5. Jooga raivaa tietä rukoukselle

    Parhaimmillaan harjoitus on väline, ei päämäärä.

    30.01.2012

  6. Niinistö vai Haavisto

    Aion äänestää sunnuntaina Sauli Niinistöä. Tai ehkä sittenkin Pekka Haavistoa. Ratkaisuni teen siksi, että...

    30.01.2012

  7. Sielun kätilö

    Ihmisenä kypsymisen tiellä emme tule koskaan valmiiksi, sanoo pappi ja psykodraamaohjaaja Matti-Pekka Virtaniemi.

    25.01.2012

  8. Kohtaamisia

    Ensi sunnuntai on 4. sunnuntai loppiaisesta. Sen aihe on Jeesus auttaa hädässä. Päivän raamatuntekstit ovat Ps....

    25.01.2012

  9. Runoja menetyksestä ja yöllisistä maisemista

    ”Minä kirjoitan pitääkseni sinusta kiinni”, kirjoittaa Henriikka Tavi. Hän on yksi ajankohtaisista runoilijoista.

    25.01.2012