Maija Saari -haulla löytyi 568 hakutulosta.

  1. Eduskunta hyväksyi kirkon saaman rahoituksen leikkaamisen – ”Olemme luonnollisesti pettyneitä tilanteeseen”, sanoo kirkkoneuvos

    Asiaa käsitelleessä hallintovaliokunnassa kansanedustajat kolmesta eri puolueesta jättivät aiheesta vastalauseen.

    29.11.2024

  2. ”Mennään laulamaan Hoosiannaa” – Ruotsin kuninkaan hovimuusikon marssista tuli hitti, jonka suosiota voi verrata vain Suvivirteen

    Hoosiannasta tuli jo 1800-luvulla niin suosittu, että osa kuulijoista poistui kirkosta, kun se oli laulettu. Virsikirjaan se päätyi vasta 1986.

    29.11.2024

  3. Hirmukouria ja kuolemaa – testaa, tunnetko synkät suomalaiset virret!

    Suomalaisten virsien synkkä maine ei ole ihan tuulesta temmattu, mutta nykyään raskaan sarjan virsiä ei välttämättä veisata kuin Synkkien virsien illoissa. Musiikki on hyvä tapa käsitellä vaikeita aiheita ja virsitekstien kautta pääsee kurkistamaan aiempien sukupolvien mielenmaisemaan. 

    27.11.2024

  4. Tutkimus: Usko Jumalaan puhuttelee nyt nuoria miehiä, ateismi naisia

    Tuore kirkon nelivuotiskertomus osoittaa, että nuorten naisten ja miesten uskonnollisuus eriytyy sukupuolen mukaan.

    31.10.2024

  5. Vaikeimmat seurakuntien tilojen karsintapäätökset ovat vielä edessä Espoossa – pinta-alaltaan laaja Espoon tuomiokirkkoseurakunta on tukalassa tilanteessa

    Espoon seurakuntien tavoitteesta vähentää tiloja 7 000 neliömetriä puuttuu vielä 1 300 neliötä.

    14.10.2024

  6. ”120 pidätyspäivän jälkeen kehoni oli aivan loppu” – Suomessa vieraileva pastori Kyung-Soo oli kuolla salaisen poliisin kuulusteluihin Pohjois-Koreassa

    Pohjoiskorealainen kristitty asettaa itsensä hengenvaaraan, jos hän kertoo uskostaan muille. Silti moni tekee sen.

    11.10.2024

  7. Riparin voi käydä kotieläintilalla, sisäaktiviteettipuistossa ja purjeveneessä – esittelyssä kahdeksan erilaista teemariparia

    Hyviä riparimuistoja syntyy perinteisissäkin puitteissa, mutta riparilla voi päästä myös erikoiseen paikkaan tai harrastuksensa pariin.

    10.10.2024

  8. Barbien housut lähtivät reissuun ympäri maailmaa pandemian myötä – leluturismista on kasvanut kiehtova harrastus

    Onko leluturismi tulevaisuuden matkailumuoto? Katriina Heljakka on tutkinut leluturismia ilmiönä, Sari Seuna harjoittaa sitä aktiivisesti.

    10.10.2024

  9. Lähemmäksi taivasta – Viisi paikkaa, joissa pää hipoo pilviä Helsingissä

    Toisinaan on hyvä vaihtaa perspektiiviä ja katsoa maailmaa yläilmoista. Nämä kaikille avoimet paikat vievät sinut korkeuksiin Helsingissä.

    24.07.2024

  10. Hallinto-oikeus hylkäsi Rekolan kirkkoherranvaalista tehdyn valituksen

    Ilman vaalisijaa jäänyt Laura Leverin valitti ehdokasasettelusta vuonna 2022. Vt. kirkkoherrana on toiminut Jussi Koski.

    29.05.2024

  11. Avioliittokäsitystä koskeva muutosesitys eteni kirkolliskokouksessa valiokuntiin

    Lakivaliokunnan mietintö tulee käsittelyyn aikaisintaan ensi marraskuussa, jolloin kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran.

    17.05.2024

  12. Osa kannattaa, osa vastustaa, osa epäröi – näin Espoon kirkolliskokousedustajat suhtautuvat piispainkokouksen esitykseen

    Kirkko ja kaupunki kysyi Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajilta, miten he suhtautuvat piispojen esittämään kahden avioliittokäsityksen malliin.

    02.05.2024

  13. Helsingin hiippakunnan kirkolliskokousedustajat näkevät piispainkokouksen esityksessä monta ongelmaa

    Kirkko ja kaupunki kysyi Helsingin hiippakunnan kirkolliskokousedustajilta, mitä mieltä he ovat piispojen esittämästä kahden avioliittokäsityksen mallista.

    02.05.2024

  14. Barbiet on kaivettu kaapeista ja ”mini-minä” tuottaa mielihyvää myös aikuisille – leikki edistää hyvinvointia, ja joskus nukkejen kautta leikitään ulos myös ahdistusta

    Lelujen ja leikin tutkija Katriina Heljakka tietää, ettei nostalgia ole suinkaan ainoa asia, joka vetää aikuisia leikin ja Barbie-nukkejen pariin.

    22.04.2024

  15.  Helsingin yhteinen kirkkoneuvosto myönsi yli 400 000 euroa viidelle järjestölle

    Suurimman tuen, 120 000 euroa, saa Suomen Lähetysseura.

    19.04.2024

  16. Tikkurilan kirkossa on luvassa rentoa gospelmeininkiä – Elämäni biisi -ohjelmasta tuttu Jepa Lambert johtaa Sounds of Mercy -kuoroa

    Sounds of Mercy -kuoron pääsiäissunnuntain konsertissa kuullaan afroamerikkalaista gospelia. Jepa Lambertin mielestä se on positiivista ja voimaannuttavaa musiikkia.

    27.03.2024

  17. Kampin kappelissa käy 600–900 ihmistä viikossa, mutta rakennuksen kustannukset karkaavat käsistä

    Uutta toimintamallia haetaan samaan aikaan, kun Kampin kappelin sisäinen vuokra Helsingin seurakuntayhtymässä lähes kymmenkertaistuu tänä vuonna.

    08.03.2024

  18. Espoon hiippakunnassa puolet kirkolliskokousedustajista uusia – liberaalit papit menettivät konservatiiveille yhden paikan kolmesta

    Liberaali Toivoa on -lista sai Espoon hiippakunnassa niukan enemmistön sekä pappien että maallikoiden vaalissa.

    15.02.2024

  19. Kirkolliskokouksen kokoonpano muuttuu – uudistusmieliset vahvistuvat

    Kirkolliskokouksen edustajista vaihtuu lähes kaksi kolmasosaa. Uudistusmieliset saivat koko maassa kuusi paikkaa lisää, Helsingissä yhden.

    15.02.2024