Artikkelihaku
Marjo Kytöharju -haulla löytyi 612 hakutulosta.
-
Lasten kanssa pohditaan vakaviakin aiheita: Taika-Petteri ja Jakke Jääkarhu herättävät ajatuksia myös ilmastonmuutoksesta
Vatsastapuhuja Petteri Hakanen kertoo lapsille kannustamisen ja reilun meiningin merkityksestä. – Olen itse kokenut, miten suuri merkitys niillä on elämässä.
Wed Nov 13 09:10:00 GMT 2019
-
Harras hetki: Kirjailija Eira Mollberg pääsee irti maailman hälystä virolaisessa luostarissa – syntien tunnustaminen tuntui käsittämättömän hyvältä
Kirjailija kertoo hengellisistä ja muista kokemuksistaan Villahousuhäpeä-teoksessaan. Teatteri Avoimissa ovissa esitetään parhaillaan kirjaan perustuvaa näytelmää.
Wed Oct 30 08:07:00 GMT 2019
-
Ensimmäisen kerran järjestettävällä Ars Moriendi -festivaalilla voi tanssia kuolemantanssia ja laulaa hautajaisvirsiä
Tuomiokirkon kryptassa ja muualla Helsingissä pidettävän festivaalin tavoitteena on tehdä kuolema näkyväksi taiteen, työpajojen ja keskustelujen muodossa.
Tue Oct 22 09:30:00 GMT 2019
-
Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís: ”Lapselle ääneen lukeminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja”
Mikään tekninen laite ei korvaa sitä läheisyyttä, mikä vanhemmalla ja lapsella on yhteisissä lukuhetkissä.
Wed Oct 09 07:05:00 GMT 2019
-
Kirjailija Laura Honkasalo karsii omaisuuttaan, vaikka se sattuu – ”Olen pienestä pitäen ajatellut, että tavaroilla on sielu”
Kirjoista luopuminen on kirjailijalle vaikeinta.
Fri Oct 04 09:11:00 GMT 2019
-
Mummo siirsi sota-ahdistusta Sirpa Kähköselle, kun tämä oli lapsena yökylässä – kirjailija ammentaa sukunsa tarinoista
Sirpa Kähkönen kirjoittaa uutta sotahistoriaa myös tuoreessa romaanissaan Muistoruoho.
Thu Oct 03 07:30:00 GMT 2019
-
Harras hetki: Iiro Rantala rentoutuu lukemalla oopperoiden partituureja
Eniten Rantalaa puhuttelevat vanhojen mestareiden, kuten Mozartin ja Verdin, kevyimmät ja hauskimmat teokset.
Wed Oct 02 08:05:00 GMT 2019
-
Joka kolmas nuori on harkinnut oman henkensä riistämistä – kansainvälisenä itsemurhien ehkäisypäivänä keskitytään nuoriin selviytyjiin
Suomen mielenterveysseuran itsemurhien ehkäisykampanja #mitäkuuluu tuo esiin Selviytyneiden gallerian, joka sisältää itsemurhasta selviytyneiden nuorten tarinoita.
Mon Sep 09 13:00:00 GMT 2019
-
Nuori tyttö ahdistuu, kun koti myydään ja vanhemmat uupuvat – Suvi Vaarlan Westend-romaani kertoo 1990-luvun lamasta
Talouden syöksykierre jätti syvät jäljet moneen suomalaiseen perheeseen. Kirjailijalla on siitä myös omaa kokemusta.
Fri Sep 06 10:30:00 GMT 2019
-
Vantaalla pelastettiin kymmeniä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita hautoja – yksi niistä on soitonopettajana toimineen Sokea-Marin viimeinen leposija
Vantaan seurakuntayhtymä haluaa säilyttää taiteellisesti ja historiallisesti arvokkaat haudat, koska ne ovat tärkeää paikallishistoriaa.
Thu Sep 05 09:00:00 GMT 2019
-
Malmin seurakunta kokeilee yhteistyötä Verkosto-seurakunnan kanssa – Verkosto korostaa yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistyötä
Yhteistyön tarkoituksena on saada uusilla toimintamalleilla Malmin seurakuntaan mukaan enemmän nuoria aikuisia ja lapsiperheitä.
Mon Sep 02 12:55:00 GMT 2019
-
Espoolaisperhe ystävystyi Afganistanista tulleen Mohammadin kanssa – Diakonissalaitos etsii kummiperheitä maahanmuuttajataustaisille nuorille
Afganistanista 15-vuotiaana yksin Suomeen tullut Mohammad on tutustunut suomalaiseen elämänmenoon kummiperheen opastuksella. Pääkaupunkiseudulla yli 20 alaikäisenä maahan tullutta nuorta turvapaikanhakijaa odottaa kummiperhettä.
Wed Aug 28 12:25:00 GMT 2019
-
Suositun espoolaisen kappelin uusi alttaritaulu koostuu taiteilija Aale Hakavan hiilipiirrosluonnoksista
Auroran kappeliin asennettu triptyykkityyppinen alttaritaulukokonaisuus kertoo elämän keskeneräisyydestä.
Fri Aug 23 12:20:00 GMT 2019
-
Tolkien-tietäjä Petri Tikka laulaa haltiakielellä ja löytää Sormusten herrasta kristilliset hyveet
Fantasiakirjailija J.R.R. Tolkienin maailman perusteellisesti tunteva pappi on opetellut jopa Tolkienin luomaa haltiakieltä, quenyaa. Vaimokin löytyi kieliharrastuksen kautta.
Fri Aug 23 10:30:00 GMT 2019
-
Hyvä uutinen: Naisten Pankki teki huiman tuloksen keräämällä 15 miljoonaa kehitysmaiden naisille
Keräysvaroilla on tuettu 12 vuoden ajan naisten ja tyttöjen yrittäjyyttä ja koulutusta eri maanosissa.
Fri Aug 23 07:30:00 GMT 2019
-
Tekeekö mieli taidetta, mutta hinta hirvittää? Teoksia saa korottomalla osamaksulla ja palautusoikeudella lainaamoista
Kun taideteoksen lainaa ilman ostositoumusta, saa rauhassa miettiä, haluaako sen kokonaan itselleen.
Tue Aug 20 07:50:00 GMT 2019
-
Kaipaatko vertaistukea vanhemmuuteen? Vantaan Pähkinärinteessä pääsee koko perhe illalla kerhoon
Pähkinä-kahvilassa toimintansa aloittava iltaperhekerho kokoontuu kerran viikossa torstaisin ja kestää puolitoista tuntia.
Mon Aug 12 09:29:00 GMT 2019
-
Tämä kolahti: Kuusivuotiaan Aatoksen vilpittömät jumalapohdinnat pysäyttävät
Dokumenttielokuva Aatos ja Amine kuvaa suomalaischileläistä poikaa ja hänen elämäänsä muslimivaltaisella asuinalueella Brysselissä.
Fri Aug 09 08:00:00 GMT 2019
-
Tikkurilassa pääsee tutustumaan vapaaehtoistyön eri muotoihin
Vapaaehtoistyötä voi tehdä omien voimavarojensa ja elämäntilanteensa mukaan.
Thu Aug 08 09:35:00 GMT 2019
-
Harras hetki: Näyttelijä Jari Virman koki pyhiä hetkiä Turkin-vaelluksella
Virmanin tarinoihin vuoristossa, paimenen kodissa, kirkossa ja moskeijassa voi eläytyä Kansallisteatterin Tie Konyaan -esityksessä.
Wed Aug 07 13:20:00 GMT 2019