1. Espoon Suvelan vanhan kappelin myynti lykkääntyi – ostajat vetivät tarjouksensa pois

    Rakennus kiinnosti sekä katolista kirkkoa että afrikkalaistaustaista helluntaiseurakuntaa.

    29.11.2018

  2. Hoosianna-virsi johdattaa Kati Pirttimaan kaamoksesta jouluun – Raamatun tekstit auttavat hiljentymään

    Hoosiannasta kehittyi vuosien saatossa hittibiisi ja kaiken kansan suosikki. Ensimmäisenä adventtina sen sävelet...

    29.11.2018

  3. Taivaan tähden: Kaivattu kaupunki ympärilläni

    Jos tunnistan kirkon kielestä oman elämäni, sen kertomukset ovat nähdyksi tulemisen tarjoava peili.

    29.11.2018

  4. Aino Venna, Nina Tapio ja Anna-Mari Kaskinen tuovat uutta jengaa joulumusiikkiin

    Kolme persoonallista lauluntekijää uudistavat joululauluperinnettä. Esimerkiksi Nina Tapio esittää Hoosiannaa...

    29.11.2018

  5. Seurakunnat jakavat jälleen ohikulkijoille joulupipareita ja joulumieltä

    Torstain yllätystempauksessa jaetaan nyt 146 300 piparia. Tempaus alkoi kahdeksan vuotta sitten Vantaalta.

    29.11.2018

  6. Pääkirjoitus: Valmistaudu jouluun kuin kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa

    Vasta-alkaja huomaa asioita, joita konkari ei näe. Aloittelija tietää, ettei hän itsekään ole täydellinen. Siksi hän...

    28.11.2018

  7. Suonpää: Lisää elintilaa miehille, joita naisten pappeus hiertää

    Kirkosta uhkaavat loppua papit, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä naisten kanssa ja tilat, joissa naisia saa syrjiä....

    28.11.2018

  8. Espoolaiskirkkoherra tukee naisten pappeuden vastustajia, seurakuntatyön johtaja kieltäytyy yhteistyöstä vastustajien kanssa

    28 kirkolliskokousedustajaa, joukossa kirkkoherra Jouni Turtiainen, haluaisi lisää ymmärrystä naispappeuden...

    28.11.2018

  9. Kirsi Hiilamo valittiin Yhteys-liikkeen puheenjohtajaksi

    Yhteys-liike on kirkkojen rajat ylittävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen solidaarisuus- ja tukiryhmä.

    28.11.2018

  10. Hollantilaisella kirkolla on erikoinen keino estää poliisia: tauoton jumalanpalvelus on kestänyt yli kuukauden

    Hollannin lainsäädännön mukaan poliisi ei saa keskeyttää uskonnollista tilaisuutta. Bethel-kirkko Hollannissa...

    28.11.2018

  11. Hannu-Pekka Björkman: ”Toisen ihmisen kuolema on repeämä minuudessa, mikä vaikuttaa identiteettiin”

    Kuolema kiehtoo Hannu-Pekka Björkmania. Hän matkustaa Kuolemantanssi-maalausten perässä pitkin Eurooppaa ja kerää...

    28.11.2018

  12. Itä-Hakkilan koulun kolmasluokkalaiset saivat lämmittäviä lahjoja – kirkolla kokoontuva Käsillä hyvää -ryhmä ilahduttaa monenikäisiä

    Käsillä hyvää -ryhmässä syntyy lapasia ja sukkia. Niitä ovat saaneet muun muassa kastettavat vauvat, koululaiset,...

    27.11.2018

  13. Arvoliberaalit nappasivat vaalivoiton Espoossa

    Espoon yhteisen kirkkovaltuuston kokoonpano uusiutuu. Seurakuntavaalit muuttivat myös sen voimasuhteita. Kauniaisten...

    27.11.2018

  14. Piispa Björn Vikströmin mukaan rakkaus tarvitsee oikeudenmukaisuutta – kirkko sai oman ihmisoikeuskirjan

    Kirkon ihmisoikeusfoorumissa käsiteltiin ihmisoikeuksien ja kristinuskon suhdetta, vammaisten ihmisoikeuksia,...

    27.11.2018

  15. Taru Nieminen lahjoittaa mielellään yhteistä aikaa Rakenna joulupuu -keräyksessä

    Rakenna joulupuu -keräys alkaa ensimmäisenä adventtisunnuntaina kirkoissa.

    27.11.2018

  16. Yksinhuoltajallekin tuli joulu – Rakenna joulupuu -keräys auttaa jälleen vähävaraisia pääkaupunkiseudulla

    Keräykseen osallistuva voi antaa seurakunnan diakoniatyön kautta lahjakortin kauppaan vaikkapa perheen tai vanhuksen...

    27.11.2018