Artikkelihaku
Jarkko Peltoluhta -haulla löytyi 76 hakutulosta.
-
Tiesitkö, että moni tunnettu biisi on sävelletty keskiaikaiseen kirkkosävellajiin? − Testaa, tunnistatko tutut sävelmät gregoriaanisen kuoron esittämänä
Nykymusiikki on paljon velkaa gregoriaaniselle kirkkolaululle. Kirkkosävellajeista ovat innostuneet niin elokuvamusiikin tekijät, popparit kuin rokkaritkin.
27.07.2021
-
”Meillä on monia muitakin kristillisiä kirkkokuntia Suomessa” – Kirkolliskokouksen edustaja-aloite ehdottaa evankelis-luterilaisen kirkon Kirkko Suomessa -brändin lakkauttamista
Aloitteen allekirjoittajat kokevat, että brändi on tahditon, koska nimestä ei käy selville, mikä kirkkokunnista on kyseessä.
26.07.2021
-
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola sai toisen nimensä auton mukaan – keneltä hän sai ensimmäinen nimensä?
"Pyhä Franciscus Assisilainen on minulle kyllä läheinen ja tärkeä ihminen", sanoo maailmankuulu ohjaaja.
25.03.2021
-
Budjettiriihi, jälkipuinti ja oma lehmä ojassa – myös kaupunkilainen viljelee yhä maataloussanastoa
Urbaaneinkin eläjä käyttää ilmaisuja, joiden juuret ovat syvällä agraariyhteiskunnassa. Niiden ymmärtäminen auttaa myös Raamatun lukemisessa.
16.02.2021
-
Millaiseen työhön sopisit? – Innovaattori Perttu Pölönen esittelee seitsemän taitotitteliä, jotka helpottavat alan löytämistä ja ammatinvaihtoa
Teknologinen kehitys vie vanhoja ammatteja mukanaan, mutta samalla syntyy uudenlaisia töitä.
03.02.2021
-
Kahtiajako koulumaailmassa ahdistaa sukupuoltaan pohtivia – nuorten vertaistukiryhmässä voi käydä ennalta ilmoittautumatta
Ryhmässä saa määritellä sukupuolensa juuri niin kuin itse haluaa tai olla määrittelemättä.
14.02.2020
-
Tytöttely ja pojittelu seis, oma saunavuoro halukkaille – sateenkaariväki haluaa kymmenen parannusta rippikouluun
Kirkko ja kaupunki kysyi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöiltä, miten rippikoulua pitäisi kehittää. Yli sata vastasi.
24.06.2019
-
Jumala on taivaassa ja ihminen maan päällä, vaikka hän olisi Bob Dylan – ”Raamatullinen kieli ja kuvasto ovat aina olleet osa Dylanin lyyristä ilmaisua”
Bob Dylan äänitti vuonna 1983 kappaleen, jonka hän hylkäsi vuosikausiksi. Teoksen nimi on Blind Willie McTell, ja sen avulla voidaan selittää, mistä Dylanin musiikissa on kysymys.
19.06.2019
-
Arrghhh, taas kirje Kelalta! Byrokratia-ahdistus rantautui työttömien ja sairaiden keskuuteen
Kun elämä luisuu pois omista käsistä, syntyy lopulta katkeruutta tai apatiaa.
12.06.2019
-
Espoon yhteinen kirkkoneuvosto keskusteli Kirkko ja kaupungin sopimuksesta – taustalla yhden jäsenen aloite
Kun Vantaa päätti irtisanoa Kirkko ja kaupungin nykyisen sopimuksen, myös Espoossa joudutaan ottamaan asiaan kantaa.
11.06.2019
-
Homous on Jumalan luomistyön vastaista, uskoo neljäsosa Suomen papeista – silti moni pappi vihkisi homoparit vastoin kirkon kantaa vaikka heti
Papit kokevat painostusta vakaumuksensa vuoksi, riippumatta siitä mikä heidän mielipiteensä homoparien vihkimisestä on.
27.03.2019
-
Uusi elämä kybertodellisuudessa – Uususkonnot värväävät jäseniä ja levittävät opetuksiaan netissä
Kuka tahansa voi perustaa verkkoon uskonnollisen liikkeen ja hankkia siihen jäseniä eri puolilta maailmaa.
27.12.2018
-
Miksi James Bond ei koskaan kuole ja maailmanloppu tulee yhä uudelleen? Uskonnontutkijat vastaavat
Luulitko eläväsi maallistunutta arkea, jossa uskonnolliselle ajattelulle ei ole tilaa? Luulit väärin. Teologian opiskelija Olavi Seppänen ja uskontotieteilijä Nina Maskulin kertovat, miten uskonto näkyy esimerkiksi toimintaelokuvissa ja fantasiakirjallisuudessa.
12.11.2018
-
Suomen ensimmäinen hävikkiruokakauppa aukesi – ostimme ruokakassin sieltä ja supermarketista, kuinka suuri oli hintaero?
Koko viikon ruokaostoksiin valikoima ei välttämättä riitä, mutta hyviä ja huokeita löytöjä hävikkikaupassa voi tehdä.
20.09.2018
-
Amerikkalaisprofessori: ympäristöliike on uskonto, joka haastaa talouskasvuun nojaavat paratiisilupaukset
Amerikkalaisen professori Robert H. Nelsonin mielestä ihmisen on pakko leikkiä Jumalaa, halutti tai ei. Ekoteologi Panu Pihkala on eri linjoilla Nelsonin kanssa.
05.09.2018
-
Robotiikka mullistaa työelämää – robotit tekevät töitä niin leikkaussaleissa kuin kebab-ravintolassakin
Suurin osa Suomessa käytettävistä roboteista on teollisuusrobotteja. Tekniikka kuitenkin kehittyy kiihtyvällä tahdilla, joka tuo robotteja uusiin tehtäviin.
31.08.2018
-
Nuorten huumemyönteisyys näkyy Espoon seurakunnissa
– Huumeita käyttäneet nuoret ovat olleet yksittäistapauksia, sanoo erityisnuorisotyönohjaaja Pia Härkönen.
12.07.2018
-
EU-tuomioistuin: Jehovan todistajat kerää laitonta henkilörekisteriä
Ennakkoratkaisun mukaan Jehovan todistajat kerää ihmisten henkilökohtaisia tietoja ilman heidän suostumustaan. Varsinaisen ratkaisun tekee korkein hallinto-oikeus.
11.07.2018
-
Kelan konttorien sulkeminen huolestuttaa – "Osalla ei ole edes varaa bussimatkaan tai he eivät osaa käyttää bussikorttia"
Kela lakkauttaa toimipisteensä Hakunilassa, Käpylässä ja Hakaniemessä syyskuun alussa.
11.07.2018