Artikkelihaku
Esko Jämsä -haulla löytyi 1894 hakutulosta.
-
”Seurakuntien pitää tavoittaa muutkin kuin aktiivit”, sanoo Vantaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Eve Rämö
Eve Rämön mukaan Vantaalla on menty monessa asiassa eteenpäin. Seurakuntien taloustilanne on nyt tasapainoisempi kuin aiemmin. Koronakriisissä toimittiin nopeasti.
Tue Aug 23 06:26:00 GMT 2022
-
Yläkoululainen Jesse Konttinen: ”Ryhmäyttämispäivästä on oikeasti hyötyä” – Seiskaluokkalaisia autetaan kotiutumaan uuteen luokkaan
Hämeenkylän koulu järjesti yhdessä seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa ryhmäyttämispäivän seiskaluokkalaisille. ”Nuorten hyvinvointi on meidän prioriteetti numero yksi”, sanoo apulaisrehtori Jukka Väisänen.
Mon Aug 22 06:30:00 GMT 2022
-
Temppeliaukion kirkon ja Helsingin tuomiokirkon turistivirta elpyi, mutta pandemiaa edeltäneisiin kävijämääriin ei vielä päästä
Tänä vuonna Temppeliaukion kirkon pääsymaksujen tuotto voi yltää puoleen ennätysvuodesta 2019. Myös Tuomiokirkossa vierailijoilta kerätään vapaaehtoisia pääsymaksuja, joilla katetaan turistien palvelemisesta syntyviä kuluja.
Fri Aug 19 11:15:00 GMT 2022
-
Helsingin kirkkovaltuusto loi uusia raameja, seuraavat valtuutetut joutuvat konkretisoimaan tiukan talouslinjan – ”Vaikuttamisen paikkoja tulee paljon”
Vuoden 2018 seurakuntavaaleissa valittujen kirkkovaltuutettujen työtä ovat värittäneet koronapandemia ja vaikeat päätökset. Uudet luottamushenkilöt valitaan marraskuussa.
Fri Aug 19 07:25:00 GMT 2022
-
Töölön kirkkoherranvaalissa jatkaa kuusi kelpoista hakijaa
Uuden kirkkoherran valitsee luottamushenkilöistä koostuva seurakuntaneuvosto 11. lokakuuta.
Thu Aug 18 12:40:00 GMT 2022
-
”En ole kuullut, että Hääyön historiassa olisi tapahtunut vastaavaa” – Venla ja Otto-Wille Laituri karkasivat vihille häätapahtumassa, seuraavana päivänä heidän lapsensa kastettiin
Suosittu Hääyö-tapahtuma järjestetään taas Pyhän Laurin kirkossa 16.9.2022.
Thu Aug 18 07:30:00 GMT 2022
-
Linnea Ylänteellä, 6, on vinkki heille, joita syksyn tulo painaa
Ylänne pääsee lomatunnelmaan myös esikoulun alettua.
Thu Aug 18 06:40:00 GMT 2022
-
Kuvataiteilija Hannu Väisänen palaa Kontula Book City -tapahtumassa kohutun alttaritaulunsa syntyvaiheisiin
Kontulan Mikaelinkirkon alttariteos jakoi mielipiteitä rajusti valmistuttuaan 1987. Nyt se on suomalaisen kirkkotaiteen helmiä.
Mon Aug 15 07:35:00 GMT 2022
-
Totta vai tarua? Ruumiin voi siunata yleisellä rannalla, ruumisarkku kannattaa valmistaa itse ja jokainen voi perustaa oman hautausmaan
Hautajaiskulttuuri on muuttumassa perinteisestä yksilöllisemmäksi. Millaisia vaihtoehtoja vainajan viimeiselle matkalle on?
Wed Aug 10 06:25:00 GMT 2022
-
Lempeät keholliset ryhmät odottajille ja vauvan saaneille alkavat pian – kasvokkain on helpompi tutustua kuin somessa
Samassa elämäntilanteessa olevat voivat vaihtaa kokemuksia.
Tue Aug 09 07:45:00 GMT 2022
-
”Totta v***ssa voi kiroilla ja teen niin itsekin” – Pappi Visa Viljamaa vastaa nuoria askarruttaviin moraalikysymyksiin TikTokissa
Onko oikein mennä riparille, jos uskonto ei kiinnosta? Onko ok katsoa American pie -leffoja, kun niissä on seksiä? Kallion seurakunnan pappi Visa Viljamaa vastaa.
Thu Aug 04 11:30:00 GMT 2022
-
Keskiaikaistyylinen taistelu on herrasmieslaji, jossa tärkeää on oikea ajoitus – keskiaikaharrastuksen monet muodot ovat esillä Helsingan keskiaikapäivässä
Keskiajalla taisteluissa oli kyse elämästä ja kuolemasta. Nykyajan keskiaikaharrastajat selviävät kamppailuista onneksi yleensä mustelmilla.
Wed Aug 03 11:20:00 GMT 2022
-
Moni hääpari pyytää papilta sukupuolineutraalia vihkikaavaa – ”Heterosuhteemme ei ole salaisuus, mutta emme halua korostaakaan sitä”
Miehen ja vaimon sijaan voidaan vihkiä puolisot. Kirkollisten toimitusten esirukouksiin julkaistiin viime keväänä päivitettyjä vaihtoehtoja, ja papit muokkaavat omiakin.
Fri Jul 29 06:45:00 GMT 2022
-
Vauvojen luontokylvyssä leikitään kukkien päällä, musisoidaan luonnonmateriaaleilla ja keinutaan lakanan sisässä
Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjestää vauvojen luontokylpyjä Espoon tuomiokirkon maisemissa. Tapahtuma on tarkoitettu 4–18 kuukauden ikäisille lapsille.
Fri Jul 15 10:45:00 GMT 2022
-
Töölön seurakunnan kirkkoherraksi pyrkii seitsemän hakijaa
Seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran lokakuussa.
Fri Jul 15 08:33:00 GMT 2022
-
Pyhän Laurin kirkon opas Paula Rajala vaihtoi kansainväliseltä liikeuralta museo-oppaaksi: ”Koen nyt tekeväni sitä, mitä olisin voinut tehdä jo vuosia”
Keskiaikaiseen kirkkoon voi varata opastetun kierroksen arkisin elokuun puoleenväliin saakka.
Thu Jul 14 08:30:00 GMT 2022
-
Kannattaako siirtää vanhempien riita iltaan, jolloin lapsi on nukkumassa? – Asiantuntija kommentoi perheiden kasvatuspulmia
Vanhemmat voivat selvittää ristiriitojaan esimerkiksi lähtemällä kävelylle, sanoo perheneuvoja Marko Autio.
Tue Jul 05 08:12:00 GMT 2022
-
Myyrmäen kirkon muurissa ollut Pride-banderolli tärveltiin: ”Tämä osoittaa sen, että työ ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta on tärkeää”
Banderollissa luki ”Jokaisella on oikeus olla rakastettu”. Hankekoordinaattori Iisa Iso-Markun mukaan banderolli kursitaan kasaan ja otetaan mukaan Pride-kulkueeseen.
Wed Jun 29 13:13:00 GMT 2022
-
”Fettareista ja HIV-positiivisista liikkuu paljon väärää tietoa” – Kallion kirkon kappelissa esillä oleva Ihmisyys-näyttely haastaa tutkimaan omia ennakkoluuloja
Pride-viikon näyttelyn valokuvat kertovat fetisistien arjesta ja hiv-positiivisten elämästä. Kuvat eivät käsittele seksuaalisuutta, vaan ihmisen minuutta.
Mon Jun 27 11:47:00 GMT 2022
-
Mitä tehdä, kun puoliso lähtee pois kesken riidan tai tutkii puhelimeni? – Asiantuntija kommentoi parisuhteen klassisia kompastuskohtia
Perheneuvojan vinkeillä voi päästä eroon vanhoista toimintatavoista ja ajatuksista. Samalla parisuhde voi muuttua paremmaksi.
Thu Jun 23 10:00:00 GMT 2022