Artikkelihaku
Juhani Huttunen -haulla löytyi 456 hakutulosta.
-
Taistelu Israelista
Kirkkojen Maailmanneuvoston EAPPI-ohjelma kytkeytyy toimintaan, jota tukevat useat terroristijärjestöt.
26.05.2014
-
Sielun avaus
Tiedemiehet eivät puhu enää sielusta vaan tietoisuudesta. Itse asia on silti yhtä suuri arvoitus kuin ennenkin.
06.05.2014
-
Jeesuksen epäreilu oikeudenkäynti
Jeesuksen luovuttaminen Roomalle oli fariseusten mielestä syntiä.
16.04.2014
-
Keskiajalla eläneellä Johannes Taulerilla oli kulkutaudin runtelemalle seurakunnalle iloista kerrottavaa: ”Poika on annettu meille”
Keskiajalla elänyt pappi piti joulusaarnan, jossa hän sanoi, että meistä voi tulla Jumalan äitejä. Artikkeli on julkaistu alun perin vuonna 2013.
16.12.2013
-
-
Matkamies maan
Hyvässä yhteiskunnassa on rakenteet, joissa ihmiset oma-aloitteisesti jättävät pahuuden varannon käyttämättä, sanoo ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.
09.10.2013
-
Siunatut sotilaat
Kirkon merkitys puolustusvoimissa paljastuisi vasta, jos syttyisi sota.
01.07.2013
-
Pyhä Hengen valta
Ensi sunnuntaina vietetään kirkon syntymäpäiviä, helluntaita. Kirkkoherra ja teologiharjoittelija miettivät, mitä kristillisyys on.
13.05.2013
-
Buddhakin puhuu totta
Luterilaisen teologian olisi aika päivittää suhdettaan muihin uskontoihin.
17.04.2013
-
Hidas muutos luvassa
Historian ensimmäinen jesuiittapaavi Franciscus uudistaa katolisen kirkon julkisuuskuvaa.
15.03.2013
-
Luupin alla
Seurakunnan tiedottaja sanoi mielipiteensä lähetystyöstä. Nyt hän on joutunut erityiseen seurantaan.
18.02.2013
-
-
Some goes ripari
Rippikouluun voi ilmoittautua netissä mestat.fi-sivulla. Sosiaalinen media ei silti korvaa aitoa yhdessäoloa nuorisotyössä.
15.10.2012
-
Hirveällä haipakalla
Kirkko ja kaupungin viikkorytmissä uutta vauhtia haetaan jokatiistaisesta kokouksesta. Tämä on virallinen totuus lehden tekemisestä.
17.09.2012
-
Rakettina taivaaseen
Raketti ei irtoa Maan vetovoimasta, ellei sen nopeus ole 11,2 kilometriä sekunnissa. Miten käy taivaaseenastuminen Jeesukselta?
14.05.2012
-
Kirkon Obama
Helsingin tulevan piispan mielestä kirkko, jossa ei voida keskustella, on pelottava.
07.06.2010