Sivut, joissa tagi puheenvuorot .

  1. Raulo: Aivot kannattaa ohjelmoida tuottamaan dopamiinia kikattamalla kuin pikkutytöt

    Alkoholi ei ole ainoa keino taistella aikuisten maailman tukahduttavaa vakavamielisyyttä vastaan.

    27.01.2020

  2. Kristittykin voi meditoida ja harhailevasta mielestä voi oppia, uskoo hengellinen ohjaaja Pekka Yrjänä Hiltunen

    Pekka Yrjänä Hiltunen puhuu Minä olen -messuilla kristillisestä meditaatiosta ja hengellisestä ohjauksesta.

    22.01.2020

  3. Pääkirjoitus: Sata vuotta sitten arkkipiispana oli mies, joka kannatti kastilaitosta – onneksi ajat muuttuvat

    1920-luvulla kirkossa vastustettiin naisasialiikettä ja yhtäläistä äänioikeutta.

    16.01.2020

  4. ”Kirkon jäsenkato pysäytetään markkinoinnilla” – onko näin?

    Karoliina Nivari, Tuomas Nevanlinna ja Nina Osei ottavat kantaa ajankohtaiseen väitteeseen.

    15.01.2020

  5. Ruuskanen: Arvottomia emme ole, täydellisiksi emme tule – olkaamme ”optimistisia realisteja”

    Meillä on taipumus katsoa itseämme sellaisella katseella, joilla meitä on katsottu lapsina.

    14.01.2020

  6. Raulo: Taide muistuttaa, että olemme kaikki samasta juuresta syntyneitä

    Walesilainen kansanlaulu ja puolelta toiselle heiluminen johdattivat oivalluksen äärelle.

    13.01.2020

  7. Raulo: Flunssa altistaa meidät armon kokemukselle, koska sytokiinit kääntävät ihmisen katseen sisäänpäin

    Nykymaailman meno on monesti niin armotonta, että ihmiset ovat oppineet nerokkaasti hyödyntämään kehon sytokiinien...

    30.12.2019

  8. Kerettiläinen: Katsomusneutraalin joulujuhlan musta lista

    Tällä reseptillä vietät juhlaa, joka ei kumarra uskontoja.

    18.12.2019

  9. Pääkirjoitus: Jouluna taivas laskeutui maan päälle

    Joulu on usein pakattu täyteen odotuksia. Oikeastaan niitä odotuksia on vain yksi: että kaikki olisi hyvin.

    18.12.2019

  10. Ruuskanen: Jouluna ihmisten odotetaan olevan onnellisia, ja se on monelle rankkaa

    Elämänlaatua ei kannata mitata jouluna vaan jonain aivan tavallisena tiistaina.

    17.12.2019