Juhani Huttunen -haulla löytyi 456 hakutulosta.

  1. Jerusalemista löytyi 2 700 vuotta vanhan palatsin pylväidenpäitä

    Pylväiden kapiteelin koristekuvio on tunnettu, ja sitä käytetään nyky-Israelissa muun muassa yhden sekelin kolikossa.

    04.09.2020

  2. Espoossa kerätään rahaa opiskelijoille, jotka menettivät kesätyötienestit koronan takia

    Vaikeinta on niillä, joiden vanhempien tulotaso vaikuttaa opintotuen suuruuteen, sanoo diakonissa Merita Hietanen.

    04.09.2020

  3. Charlie Hebdon terrori-iskun oikeudenkäynti alkoi – tutkija pitää Muhammed-pilakuvien uudelleen julkaisemista riskinä

    Tammikuussa 2015 Charlie Hebdo -lehteen tehdyssä terrori-iskussa sai surmansa 12 ihmistä. Jihadismitutkija Juha Saarinen arvioi, että pilakuvat ovat tärkeää materiaalia terroristien rekrytoinnissa.

    02.09.2020

  4. Espoon Rinnekappeli joudutaan purkamaan – sitä ennen järjestetään kiitosmessu

    Viime vuosina kappelin käyttö on jäänyt vähälle, koska alueella on aiempaan nähden vähemmän asukkaita.

    02.09.2020

  5. Maailman suurimman islamilaisen avustusjärjestön hallitus eroaa antisemitismin vuoksi

    Järjestön johtokunnan jäsenen vanhat päivitykset sosiaalisessa mediassa tulivat ilmi vasta hiljattain.

    24.08.2020

  6. Sairaalapappi kohtaa ammatikseen kuolemaa, mutta: ”Tässä työssä myös nauretaan paljon”

    Vantaalla on ollut sairaalapappeja 40 vuoden ajan. – Koskaan ei ole samanlaista päivää, sanoo sairaalapappi Irmeli Enckell.

    20.08.2020

  7. Yhteisvastuun Tapio Pajunen kertoo syövästään ja ruotii yhteiskuntaa: ”Nykyajan suvaitsevuus on nöyryyttävää”

    Tapio Pajusen mielestä koronaviruksen toinen aalto voi sysätä Suomen 1990-luvun lamaa muistuttavaan talouskriisiin.

    12.08.2020

  8. Lähetysseuralta 50 000 euroa Beirutin räjähdyksen uhreille

    Kuolonuhreja Beirutissa on yli 150, ja ihmisiä on edelleen kadoksissa.

    11.08.2020

  9. Suntioiden hautakivibisnes hämmentää – erikoista ongelmaa ei esiinny pääkaupunkiseudulla

    Suomen hautaustoimistojen liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius arvostelee voimakkaasti joidenkin seurakuntien tapaa, jossa suntiot välittävät ja myyvät hautakiviä omaisille.

    02.07.2020

  10. Yhdysvalloissa on sekä poikkeuksellista rinnakkaiseloa että rasismia, sanoo professori Marko Maunula Claytonin yliopistosta

    George Floydin murha herätti amerikkalaiset vastustamaan rasismia. Maaseudun ja kaupunkien välillä on suuret erot, mutta myös kirkot ovat poliittisesti jakautuneita.

    02.07.2020

  11. Kommentti: Kirkon tehtävä ei ole leikkiä veroasiantuntijaa vaan hoitaa sielun haavoja

    Kirkon osallistuminen politiikkaan on vaarallista siksi, että kirkko voi erehtyä.

    24.06.2020

  12. ”Valinnan jälkeen tiesin, että olisin kirkossa petturi” – Neljä pappia kertoo, miksi he ovat poliittisesti aktiivisia

    Miksi pappi Árpád Kovács on anarkisti ja pappi Kristiina Kokko päätyi kokoomuksen puoluesihteeriksi? Miksi pappi Arto Luukkanen liittyi perussuomalaisiin ja pappi Katri Kuusikallio valitsi vihreät? Nyt he kertovat omin sanoin tiestään politiikkaan.

    24.06.2020

  13. USKOT-foorumi otti mormonit ja buddhalaiset uusiksi jäsenikseen

    Presidentti Tarja Halosen aloitteesta syntynyttä USKOT-foorumia pidetään maailmalla ainutlaatuisena uskontojen yhteistyöelimenä.

    17.06.2020

  14. Ex-kansanedustajan gradu: Edes piispat eivät tiedä, kuka kirkossa käyttää valtaa

    Pitkän linjan poliitikko Kirsi Ojansuu-Kaunisto haastatteli teologian pro gradu -työhönsä vuonna 2017 virassa olleita piispoja.

    17.06.2020

  15. Tapiolassa kerätään rahaa, jotta vähävaraistenkin perheiden lapset pääsevät Linnanmäelle

    Koronaepidemian vuoksi monen perheen taloustilanne on tiukentunut, ja lastenkulttuurin ehdoton ykkönen eli päivä Lintsillä uhkaa jäädä osan kohdalla haaveeksi.

    15.06.2020

  16. Väite: Muinaiset juutalaiset polttivat alttarilla marihuanaa

    Arkeologit löysivät alttarilta ikivanhoja jäänteitä kannabiksesta. Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livsonin mukaan muinaisessa juutalaisuudessa alttaripalvelusta ei saanut suorittaa päihteiden vaikutuksen alaisena.

    12.06.2020

  17. Aloite: kirkkohäissä pitäisi riittää, että toinen puoliso kuuluu kirkkoon

    Nykyään kirkkohäitä ei saa, elleivät molemmat puolisot ole kirkon jäseniä. Tästä on seurannut, että monet liittyvät kirkkoon väliaikaisesti vain häiden ajaksi.

    12.06.2020

  18. Korona syö Temppeliaukion kirkon turismitulot – kirkkoherra Hannu Ronimus: ”Me selviämme useammankin laihan vuoden yli”

    Töölön seurakunta on netonnut Temppeliaukion kirkon vierailumaksuista yli miljoona euroa vuosittain.

    07.05.2020

  19. Tutkijaryhmä: Toisen maailmansodan aikainen ”Hitlerin paavi” Pius XII vaikeni tietoisesti juutalaisten joukkomurhasta

    Vatikaanin vasta avatut arkistot ovat raskauttavia toisen maailmansodan aikaisen paavi Pius XII:n kannalta, arvioi kirkkohistorioitsija Mikko Ketola. Roomalaiskatolinen kirkko on aikeissa julistaa Pius XII pyhimykseksi.

    30.04.2020

  20. Herättäjä-Yhdistyksessä kahdet yt-neuvottelut – ”Herättäjäjuhlien peruminen aiheutti hätätilan”

    Koronaepidemian vuoksi yhdistyksen miltei kaikki tulot ovat loppuneet, eikä palkkoja voida maksaa.

    30.04.2020