Pauli Juusela -haulla löytyi 1782 hakutulosta.

  1. ”Kotikylästäni ovat jäljellä vain kuolleiden luut” – Bathsheba odottaa kahden pienen lapsensa kanssa, myöntääkö Suomi heille turvaa

    Kamerunilaisen Bathsheban toivo oli jo katoamassa, kun Espoon Olarin seurakunta asettui hänen tuekseen.

    Wed Apr 10 09:05:00 GMT 2019

  2. Parkkikiekko, älypuhelin ja K&k-lehti pääsivät metallilieriöön, kun Tikkurilan uuden kirkon perustuksiin kätkettiin aikakapseli

    Aikakapseli laitettiin paikalleen peruskiven muuraustilaisuudessa. Rakennustyöt etenevät vauhdilla. Valmista pitäisi olla adventtina 2020.

    Thu Apr 04 13:30:00 GMT 2019

  3. Kristinuskon pitää haastaa kaikenlainen fundamentalismi, sanoo Suomessa vieraillut dominikaaniveljeskunnan oppinut Timothy Radcliffe

    Fundamentalismi on modernin ajan ilmiö, joka vetoaa erityisesti heihin, jotka tuntevat tuntevat itsensä näkymättömiksi.

    Thu Apr 04 06:00:00 GMT 2019

  4. Herttoniemen kirkkoa vaivaavat vakavat kosteusongelmat – ongelman laajuus varmistuu parin viikon sisällä

    Sisäilmaongelmat paljastuivat aluksi kellarikerroksesta. Nyt tutkitaan myös yläkertaa, jossa sijaitsevat kirkkosali ja jumppasali.

    Mon Apr 01 13:25:00 GMT 2019

  5. Piispa Teemu Laajasalo palkitsi Helsingin seurakuntayhtymän – syynä nopea ja konkreettinen toiminta hädänalaisten auttamiseksi

    Nopea reaktio Mosambikin myrskyn uhrien auttamiseksi ja muukin konkreettinen auttamistyö toi piispalta Myötätuntopalkinnon.

    Mon Apr 01 13:05:00 GMT 2019

  6. Mosambikin hätä sai Helsingin seurakunnat kaduille – helsinkiläiset lahjoittivat kahden päivän aikana noin 27 000 euroa, kirkkoneuvosto lisäsi summaan 30 000 euroa

    Hirmumyrsky Idain aiheuttama tuho on valtava. Tilannetta vaikeuttavat alueella todetut kolera-tapaukset. Kirkon Ulkomaanapu on lähettänyt paikan päälle oman asiantuntijan.

    Fri Mar 29 08:00:00 GMT 2019

  7. Tämä kolahti: Kuinka vihapuhe muuttuu terroriksi – kevään uutiset osoittavat Patrioottien maailman pelottavan ajankohtaisuuden

    Kun vihapuheen kanssa tarpeeksi kauan flirttailee, joku ottaa sen todesta. Uutiset maailmalta ja Suomesta osoittavat, että Patrik Engmanin fiktio ei ole kaukana todellisuudesta.

    Wed Mar 27 08:00:00 GMT 2019

  8. Vantaa on kärjessä kirkon verkkoasiakaspalveluissa – netissä voi varata ajan diakoniaan ja kastetilaisuuden

    Diakoniatyöntekijän voi varata netin kautta kaikissa Vantaan seurakunnissa, kasteen kolmessa.

    Fri Mar 22 07:25:00 GMT 2019

  9. Helsinkiläispapille vuosi ehdollista törkeästä kavalluksesta – käytti tililleen väärin maksettuja rahoja noin satatuhatta euroa

    Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Helsingin seurakuntien papin tänään.

    Thu Mar 21 14:45:00 GMT 2019

  10. Ensi hätään toimitetaan vettä, ruokaa ja hygieniatarvikkeita – Kirkon Ulkomaanapu auttaa 50 000 eurolla myrskyn uhreja Mosambikissa ja Zimbabwessa

    Ainakin puoli miljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa ja satonsa. Kouluja ja teitä on tuhoutunut.

    Thu Mar 21 12:59:00 GMT 2019

  11. Lähetyslentäjät auttavat hirmumyrskyn uhreja Mosambikissa – avun vieminen tuhon keskelle vaatii lentäjiltä erityistaitoja

    MAF Suomen toiminnanjohtaja Janne Ropponen: "Tilanne Mosambikissa on sydäntäsärkevä, sadattuhannet tarvitsevat apua."

    Wed Mar 20 13:07:00 GMT 2019

  12. Tervetuloa päihdevieroittujien ja paperittomien Helsinkiin – ”erityisen vihattu romani” Rene Långström alkoi käyttää huumeita 12-vuotiaana

    Helsingin diakonissalaitos auttaa elämänsä suuntaa etsiviä nuoria. Puolet Vamoksessa olleista nuorista päätyy koulutukseen tai työelämään, ja se säästää yhteiskunnalta paljon rahaa.

    Wed Mar 20 07:15:00 GMT 2019

  13. ”Kuvottavan rangaistuksen tarkoitus on pelotella naisia” – huivipakkoa vastustanut iranilainen naisaktivisti tuomittiin 148 raipaniskuun ja 38 vuoden vankeuteen

    Nasrin Sotoudeh sai vuonna 2012 Euroopan Unionin Saharov-palkinnon. Tutkija Alan Salehzadehin mukaan Iranin hallinto haluaa hänen tuomiollaan hiljentää maassa leviävän naisten kansanliikkeen.

    Tue Mar 19 13:25:00 GMT 2019

  14. Kaksi Kirkko ja kaupungille kuvaavaa freelanceria palkittiin Vuoden Lehtikuvat -kilpailussa

    Kunniamaininnalla palkittu Esko Jämsä kuvasi Kirkko ja kaupunkiin suunnistajan. Vuoden lehtikuvan otti Joonas Brandt Helsingin Sanomien juttuun Malmin seurakunnan rippileiristä.

    Tue Mar 19 09:00:00 GMT 2019

  15. Yhteisöruokailujen vapaaehtoiset palkittiin Vantaalla – 150 vapaaehtoista teki viime vuonna yli kaksituhatta työvuoroa

    Vantaan seurakunnat on antanut Vuoden 2018 vapaaehtoisteko -palkintonsa yhteisöruokailujen vapaaehtoisille. He ovat välttämättömiä Yhteisen pöydän toiminnalle Vantaalla.

    Wed Mar 13 12:37:00 GMT 2019

  16. Syyttäjä valittaa piispa Teemu Laajasalon tuomiosta

    Kihlakunnansyyttäjä Mari Mattila on valittanut Helsingin hovioikeuteen piispa Teemu Laajasalon saamasta tuomiosta. Syyttäjä ei hyväksy rangaistuksen alentamisessa käytettyjä perusteluja. ”Julkisuus ei ole ollut poikkeuksellista eikä ennakoimatonta.”

    Tue Mar 12 14:23:00 GMT 2019

  17. Foibekartanossa vanhusten päivään kuuluu Periscope-jumppa ja Maisa-koira, joka saa rapsutuspalkkaa

    Diakoniasäätiön omistamassa Foibekartanossa pyritään laitos- ja sairaalamaisen toimintatavan sijasta tukemaan asukkaiden hyvää elämää.

    Mon Mar 11 12:50:00 GMT 2019

  18. Aira Samulin sai piispalta Myötätuntopalkinnon – ”Kannan tätä viittaa mielelläni”

    Myötätunto on Aira Samulinin mielestä epäitsekkyyttä ja toisten huomioon ottamista.

    Fri Mar 08 12:25:00 GMT 2019

  19. ”Tuntui pahalta, että olemassaolomme aiheutti niin paljon raivoa” – Tuore tutkimus osoittaa, että viharikosten uhrit eivät luota poliisiin

    Yleisin syy olla ilmoittamatta viharikosta oli epäluottamus viranomaisapuun. Osalla vastaajista oli ikäviä kokemuksia poliisin, koulun ja terveydenhoitohenkilökunnan toiminnasta.

    Thu Mar 07 13:30:00 GMT 2019