Artikkelihaku
Pauli Juusela -haulla löytyi 1767 hakutulosta.
-
Köyhyys voi estää lukio- tai ammattiopinnot – Yhteisvastuukeräys muistuttaa, ettei yhdenvertaisuus toteudu koulutuksessa
Yhteisvastuukeräyksen idea ei ole vain kerätä rahaa hyvään tarkoitukseen. Se pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin ja nostaa esille piilossa olevaa hätää.
Tue Jan 29 11:20:00 GMT 2019
-
Toimittajalta: Vanhustenhoidon tilan ei pitäisi olla kenellekään yllätys – täällä ratkaisee raha eikä ihmisyys
Yksityistämisen varjopuolet tulivat näkyviin Esperi Carea ja Attendoa koskevissa uutisissa. Vanhustenhoidon tilasta on puhuttu vuosia. Asialta on suljettu silmät, kun kohut ovat laskeutuneet.
Tue Jan 29 09:50:00 GMT 2019
-
Kirkon Ulkomaanavun puheenjohtaja Tarja Kantola tapaa pääsihteeri António Guterresin – YK tiivistää yhteistyötä uskopohjaisten järjestöjen kanssa
YK pitää uskopohjaisia järjestöjä tärkeinä kumppaneina ihmisoikeus- ja rauhantyössä. Kirkon Ulkomaanavun puheenjohtaja Tarja Kantola kutsuttiin siksi New Yorkiin.
Mon Jan 28 14:35:00 GMT 2019
-
Nyt jo seitsemän helsinkiläisseurakunnan jäsenyysprosentti on alle 50 – pääkaupunkiseudulta löytyy myös eniten kasvanut seurakunta
Kirkosta eroaminen, maahanmuutto ja kasteiden väheneminen näkyvät jäsenyystilastoissa. Yhä useampi kirkon jäsen jättää lapsensa kastamatta.
Mon Jan 28 11:30:00 GMT 2019
-
Tuomiorovasti Marja Heltelä, miksi kirkossa pidetään yleisöltä suljettuja keskusteluja ja messuissa yhteiskunnallisia saarnoja?
Tuomiorovasti Heltelä toteuttaa lupauksiaan, kun hän avaa kirkkonsa ovet eri mielipiteitä kunnioittavalle yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Thu Jan 24 10:55:00 GMT 2019
-
Lastenkirkon purkaminen jäi auki Vantaalla – lastenlääkäri toivoi lisätietoa sisäilmaongelmista ennen kirkosta luopumista
Palautusesityksen tehnyt kirkkovaltuutettu Tiina Tuomela on sisäilma-asioissa aktiivinen lastenlääkäri. Vantaan kirkkovaltuusto haluaa vielä puolueetonta lisätietoa.
Thu Jan 24 07:25:00 GMT 2019
-
Vantaan kirkkovaltuustoa johtaa kunnallispoliitikko ja eduskuntavaaliehdokas Eve Rämö
Rämö edustaa valtuustossa arvoliberaalia Tulkaa kaikki -liikettä.
Wed Jan 23 13:10:00 GMT 2019
-
Visbyn tuomiorovasti paastosi viikon kirkossa afgaanipakolaisten puolesta
Mats Hermanssonin lisäksi kirkossa nukkui viimeisenä yönä 20 henkeä.
Wed Jan 23 08:20:00 GMT 2019
-
Suomalaiset konservatiivikristityt pelottelivat aasialaiskirkkoja lähetystyöhön tulevasta homoparista – Ari ja Tapani Kotisaari voittivat ennakkoluulot
Vahva kutsumus ja halu auttaa saivat miesparin jaksamaan lähetystyön vaativan alun. Kun kirkot tutustuivat Kotisaarten työhön, niiden asenteet alkoivat muuttua.
Mon Jan 21 07:20:00 GMT 2019
-
Vieraskielisiä on Helsingissä jo satatuhatta ja monelle yhteinen kieli on englanti – Helsinkiin esitetään englanninkielistä pappia
Helsingillä, Espoolla ja Vantaalla on yksi yhteinen pappi englanninkielisessä työssä. Nyt Helsingin seurakuntiin esitetään lisäksi omaa pappia. Tarve työntekijälle on suuri.
Fri Jan 18 12:00:00 GMT 2019
-
”Naisten aseman romahdus Irakissa voi heijastua seksuaaliseen väkivaltaan Suomessa”, sanoo professori Hannu Juusola
Kulttuurisilla syillä on merkitystä Suomessa tapahtuneissa seksuaalirikoksissa, mutta professori Hannu Juusolan mukaan niitä pitäisi pystyä arvioimaan tarkemmin.
Wed Jan 16 13:00:00 GMT 2019
-
Asiantuntijat Tieteen päivillä Helsingissä: Uskonnot edistävät demokratiaa, kunhan ne eivät saa poliittista valtaa
Uskonto on tehnyt paluun yhteiskunnalliseen keskusteluun ja politiikkaan. Erilaiset uskonnot näkyvät ihmisten arjessa. Mikä vaikuttaa siihen, että uskonto tukee eikä heikennä demokratiaa?
Tue Jan 15 14:30:00 GMT 2019
-
Pelastakaa Lapset avaa kriisichatin tänään – aiheena lapsiin ja nuoriin kohdistuva seksuaalinen väkivalta
Kriisichatissa lapset ja nuoret voivat keskustella seksuaaliväkivallasta ja siihen liittyvistä uutisista koulutettujen ohjaajien kanssa.
Mon Jan 14 13:20:00 GMT 2019
-
Pyhän Annan lastenkirkkoa esitetään purettavaksi – uusi kirkkovaltuusto tekee ensi töikseen ison päätöksen
Kirkkoneuvoston päätökseen liittyi ponsi uudesta tilasta asuinrakennuksen yhteyteen. Yksi vaihtoehto on myös Länsimäen kirkko. Hakunilan seurakunta vastustaa yhä purkamista.
Fri Jan 11 08:45:00 GMT 2019
-
Tikkurilan kirkon perustuksista löytynyt aikakapseli avattiin – rakennuksiin on kätketty kolikoita jo keskiajalla
Tikkurilan äskettäin puretun kirkon aikakapseli haudattiin kirkon perustuksiin marraskuussa 1955. Kirkkoherra Janne Silvast avasi kuparisen kapselin ja toi sen sisällön päivänvaloon.
Thu Jan 10 14:05:00 GMT 2019
-
Rolf Steffanssonin mukaan maailma ei maallistu vaan uskonnollistuu – Afrikassa kirkko on iso muutosvoima ja kasvaa kohisten
Suomen Lähetysseura tekee 28 miljoonan euron budjetilla työtä 30 maassa. Se on yksi suurimmista ulkoministeriön tukemista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Lähetystyö on muuta kuin mielikuvat siitä.
Thu Jan 10 13:50:00 GMT 2019
-
Myyrmäen kirkon kaikki tiilet uusitaan – Vantaankosken seurakunta muuttaa evakkoon Virtataloon
Kirkon remontti maksaa arviolta kuusi miljoonaa euroa. Virtatalo on vakuutusyhtiön omistama toimistorakennus. Seurakuntien tilat nimetään Myyrmäen Virtakirkoksi.
Wed Jan 09 14:15:00 GMT 2019
-
Piispa Teemu Laajasalon mukaan ohipuhumisen ja väärinymmärtämisen sijaan tarvitaan myötätuntoa – ”Meitä yhdistää sama ihmisyys”
Viime vuonna Suomessa vietettiin sisällissodan muistovuotta sovinnon teemalla. Helsingin piispa Teemu Laajasalo toivoo, että nyt löydettäisiin myötätunnon arvo.
Fri Jan 04 11:00:00 GMT 2019
-
Usko, valta ja nationalismi – vuosi 2018 näytti tämän kolmiyhteyden ikävät seuraukset
Siellä, missä uskonto lyö kättä nationalismin, heimoajattelun ja rasismin kanssa, syntyy silkkaa kärsimystä. Vuoden 2018 uutisissa oli monta esimerkkiä tästä, mutta myös hyvästä.
Mon Dec 31 09:15:00 GMT 2018
-
Mielikuva Helsingin ja Vantaan seurakunnista on myönteinen – kirkon halutaan keskittyvän lapsiin, nuoriin, vanhuksiin ja vähäosaisiin
Kirkko henkilöityy Helsingissä piispoihin, Vantaalla nousee esiin paikallisia kasvoja. Seurakunnilla on jopa yllättävän paljon kontakteja pääkaupunkiseudun asukkaisiin.
Thu Dec 20 14:00:00 GMT 2018