Sivut, joissa tagi kallio .

  1. Nuorten Talo avattiin Kalliossa – yli satavuotiaassa puutalossa saa hengata, opiskella, hiljentyä, kokata ja pelata

    Taloon ovat tervetulleita kaikki 15–25-vuotiaat nuoret vakaumukseen, taustaan tai elämäntilanteeseen katsomatta.

    08.01.2020

  2. Kirkkokiertueelle lähtevä Reino Nordin: ”Minulla on aina ollut suhde Jumalaan”

    Reino Nordinilla on mennyt monta vuotta lujaa. Siksi hänestä tuntuu, että kirkkokiertue tuli hyvään saumaan.

    03.12.2019

  3. Perintönä leipäjonot – Sini Hursti jatkaa isänsä ja isoisänsä aloittamaa avustustyötä Kalliossa

    Sini Hursti, 35, ryhtyi Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toiminnanjohtajaksi viime keväänä. Työssä näkee...

    27.11.2019

  4. Miki Liukkonen muuttaa usein – uusi asunto merkitsee kamalissa rotanloukuissakin asuneelle kirjailijalle eteenpäin menemistä

    Tällä kertaa Miki Liukkonen muutti Töölöstä takaisin Kallioon, kimppakämppään. Hän viihtyy silti parhaiten omissa...

    18.11.2019

  5. Keskellä kuhinaa lauletaan hiljaa rukouksia tuhannen vuoden takaa – meditatiivinen messu on mietiskelyn tekemistä näkyväksi

    Kallion kirkossa vietetään joka keskiviikko hiljaista rukouslaulumessua. Kuka tahansa saa tulla ennen messua...

    12.11.2019

  6. Mummo siirsi sota-ahdistusta Sirpa Kähköselle, kun tämä oli lapsena yökylässä – kirjailija ammentaa sukunsa tarinoista

    Sirpa Kähkönen kirjoittaa uutta sotahistoriaa myös tuoreessa romaanissaan Muistoruoho.

    03.10.2019

  7. Neljä Onnelan perheen jäsentä laulaa samassa Raakkujat-kuorossa

    Laulaminen on Onnelan perheen jäsenille yhteinen harrastus. Anneli Notkolle kuorolaulaminen tuo hyvää mieltä.

    30.08.2019

  8. Piispa Teemu Laajasalo palkitsee rohkeita sateenkaarityön tekijöitä kirkossa – palkinto ilahduttaa ja herättää kriittisiä kysymyksiä

    Piispa Teemu Laajasalo jakoi kolme Myötätuntopalkintoa sateenkaarityöstä. Palkitut toimivat seksuaali- ja...

    14.06.2019

  9. Ensi syksynä koululaiset voivat viettää yön kirkossa – Kallion ja Paavalin seurakunnat haastavat muun Suomen mukaan

    Kallion seurakunnan kouluikäisille on suunnitteilla yökyläily ”valvomisen sunnuntaina”.

    15.05.2019

  10. Älykkäät ja harvinaiset mustatakit liittyivät Kallion kirkon naakkaparveen – ”Kirkon torneissa on vetovoimaa”

    Kallion kantajengi on hyväksynyt tulokkaat mukisematta. Varislintujen sosiaalisuus ei katso lajirajoja.

    12.03.2019

  11. Kallion seurakunta siirtyi Reilun kaupan viiniin – ”Jos armonväline olisi epäreilu, emme olisi uskollisia Kristuksen viestille”

    Alkoholilain mukanaan tuoma ehtoollisviinin verotus kävi kalliiksi Kallion seurakunnalle, jossa ehtoollista...

    25.10.2018

  12. Hyvinvointiin kuuluu henkinen, hengellinen ja fyysinen puoli – Kallion kirkolla 27.10. vaalitaan niitä kaikkia

    Satu Taiveaho kertoo äitiyden iloista ja itkuista Puhkea kukkaan -konferenssissa Kallion kirkossa. Emma Pihkala...

    19.10.2018

  13. Körttivirret kohtaavat islamilaisen mystiikan ensimmäisellä Sacred Music -festivaalilla Kalliossa

    Kaikki musiikki voi olla hengellistä, uskoo suufilaista musiikkia soittava Murat Ermutlu.

    17.09.2018