Artikkelihaku
Esko Jämsä -haulla löytyi 1894 hakutulosta.
-
Mitä opintonsa aloittavan on syytä muistaa? Kokeneet oppilaitospapit kertovat
”Syö, juo, opiskele, harrasta ja muista levätä”. Jukka-Mikko Karjalainen, Kaisa Iso-Herttua ja Jyri Hakala toimivat oppilaitospappeina Vantaalla, Helsingissä ja Espoossa.
Thu Aug 15 08:50:00 GMT 2019
-
Kaikki mahtuvat laulamaan Olarin lapsikuoroihin
Kuorossa lapsi saa uusia kavereita ja oppii uusia lauluja. Lisäksi hänelle kehittyy taito toimia yhdessä. Olarin seurakunnan lapsikuorot ovat ilmaisia ja kaikille avoimia.
Mon Aug 12 11:42:00 GMT 2019
-
Psykoterapeutti Outi Saleva: Unen ymmärtämiseen ei tarvita oraakkelia
Uniryhmä ottaa sille kerrotun unen omakseen ja auttaa tutkimaan sen salaisuutta. Kuitenkin vain unen näkijä voi selittää sen merkityksen itselleen.
Fri Aug 09 07:15:00 GMT 2019
-
Jekkuja, hyttysiä ja riemun kiljahduksia – näin Espoon, Vantaan ja Helsingin nuoret kokivat Pisara-suurleirin
Uiminen, yhteinen vapaa-aika ja teltassa nukkuminen tekivät kirkon varhaisnuorisotyön Pisara-suurleiristä monelle lapselle kesän kohokohdan.
Fri Aug 09 06:45:00 GMT 2019
-
Veenalla, Eetulla ja Ellalla alkaa pian koulu – ”Toivon, että koulussa syödään joka päivä lasagnea”
Veena Vanhakangas, Eetu Rahomäki ja Ella Timonen elävät jännittävää vaihetta. Kouluun menoon on valmistauduttu esimerkiksi reppuostoksilla.
Thu Aug 01 10:00:00 GMT 2019
-
”Pelaaminen on iso osa jokapäiväistä elämää ja kirkon on oltava osa sitä” – Kirkon pisteellä pelitapahtumassa lataudutaan ja ohjataan lentokoneita
Kirkko on ollut mukana Suomen suurimmassa pelitapahtumassa Assemblyssa vuodesta 2010. Tänä vuonna tapahtumaan on järjestetty myös oma tukipelaajien piste.
Wed Jul 31 06:55:00 GMT 2019
-
Temppeliaukion kirkossa vierailee jopa 10 000 turistia päivässä – uusi turistipappi toivoo, että hulinan keskellä voisi kokea häivähdyksen pyhää
Piia Klemiltä kysytään uskontokuntaa, mutta myös käytännöllisempiä kysymyksiä kuten sitä, missä sijaitsee kirkon vessa.
Tue Jul 30 10:00:00 GMT 2019
-
Anna Rautalinko virkistyy Tuomasmessussa: ”Meininki on iloinen olematta hilpeä”
Vielä on kesää jäljellä, samoin kesäisiä Tuomasmessuja sunnuntai-iltaisin Mikael Agricolan kirkossa.
Thu Jul 25 06:00:00 GMT 2019
-
Tämän lähemmäksi turnajaistunnelmaa on vaikea päästä – Tina Lepistö ja Tjerk näyttävät taitonsa keskiaikatapahtumassa Vantaalla
Turnajaiset olivat aikoinaan viihdettä, mutta taustalla oli muitakin tarkoitusperiä.
Thu Jul 25 05:00:00 GMT 2019
-
Laskettava torni, fossiileja lattiassa ja puretun hotellin hirret – tätä et tiennyt pääkaupunkiseudun kirkoista
Kirkkoihin kätkeytyy monia erikoisia yksityiskohtia, joita ei välttämättä edes huomaa.
Fri Jul 19 07:00:00 GMT 2019
-
Hallinto-oikeuteen on tehty valitus Vantaan kirkkovaltuuston päätöksestä irtisanoa Kirkko ja kaupungin sopimus – myös Lehtisaaren maanvuokrasopimuksen valmistelussa puutteita
Mikäli valitusta ei ehditä käsitellä ennen elokuun loppua, mediasopimuksen irtisanominen siirtyy vähintään vuodella.
Wed Jul 17 08:05:00 GMT 2019
-
Golfia pelaamalla voi auttaa lapsia ja nuoria pääsemään kouluun – Yhteisvastuugolf järjestetään Espoossa nyt toista kertaa
Tapahtumassa yhdistyvät harrastus ja hyvän tekeminen. Yhteisvastuugolfiin osallistuakseen on omistettava Greencard.
Mon Jul 15 06:50:00 GMT 2019
-
”Lentokone pitää tavoittaa alle kolmessa minuutissa” – Helsinki-Vantaan lentoaseman ”pantterin” kattotykki ampuu 9 000 litraa vesivaahtoseosta minuutissa
Lentoasemalla on oma pelastuslaitos, jolla on kolme asemaa ja kuusi sammutusyksikköä. Työntekijöiden aika ei käy pitkäksi, vaikka lento-onnettomuudet ovat äärimmäisen harvinaisia.
Thu Jul 11 10:05:00 GMT 2019
-
Kesäilta Laajarannan huvilassa menee mukavasti yhdessä laulaen ja grillaten
Illan aikana lämpiää myös sauna.
Mon Jul 01 13:20:00 GMT 2019
-
Kierrä tänä kesänä tiekirkkoja teemoittain – kaikissa kirkoissa käyminen veisi jopa kaksi kuukautta
Tiekirkot ovat kesän vaihtoehtoinen pysähdyspaikka. Niissä voi levätä, hiljentyä tai vaikka ihastella arkkitehtuuria ja lasimaalauksia.
Mon Jul 01 08:55:00 GMT 2019
-
Kun Matti Rämö, 56, löysi sisäisen rauhan pyöräilemällä, hän polki Himalajalle ja vei äitinsä tuhkat Gangesiin: ”Halusin osoittaa itselleni, että olen parantunut”
Kun keuhkosairauden uuvuttama Matti Rämö osti kuntopyörän television eteen, hänen elämänsä muuttui.
Mon Jul 01 07:18:00 GMT 2019
-
Puoli vuosisataa pyhäkoulua: ”Tämä on huipputehtävä!”
Liisa Kivekäs hoitaa omaakin hengellisyyttään pyhäkoulunopettajana Espoossa.
Fri Jun 28 07:20:00 GMT 2019
-
Ahmed Hadji oli 26-vuotias, kun terroristin pommi räjähti hänen edessään – nyt rauhantyöhön perehtynyt aktivisti tekee kaikkensa, ettei Ugandan nuoriso radikalisoidu räjäyttämään niitä lisää
Hadji on muslimi, jonka mielestä muunuskoisia ei pidä yrittää pakottaa. ”Maailmankansalaisten yhteiskunta ei voi rakentua yhden islamilaisen näkökulman varaan.”
Wed Jun 26 07:48:00 GMT 2019
-
Pyöräile kirkkokierros Helsingissä – uusi sovellus neuvoo reitit
Helsingin seurakuntayhtymän verkkopappi Markus Kartano haluaa saada kaikki innostumaan pyöräilystä.
Tue Jun 25 12:44:00 GMT 2019