Maija Saari -haulla löytyi 570 hakutulosta.

  1. Saisiko olla katolinen kasvomaski tai sellainen, jota koristaa Jeesus ja Donald Trump?

    Koronapandemia on tehnyt kasvomaskeista maailmalla jokapäiväisen vaatteen. Miksei sillä voisi ilmaista myös uskonnollista identiteettiä?

    Tue Aug 04 06:07:00 GMT 2020

  2. Pääkaupunkiseudun seurakunnat siirtyvät varovaisesti kohti normaalia

    Turvavälejä suositellaan pitämään edelleen ja hygieniasta muistutetaan. Ryhmätoiminta alkaa syksyllä, ellei koronatilanne pahene.

    Fri Jul 31 10:45:00 GMT 2020

  3. Tunnettu hinduaktivisti vaatii Brahma-jumalan nimen poistamista suositusta brasilialaisoluesta – uskonto näkyy myös monissa muissa oluissa

    Yhdysvaltalainen hinduvaikuttaja Rajan Zed on ollut esillä myös Suomessa, kun hän vaatii Kiasmaa poistamaan uskontoaiheisessa näyttelyssä olleen kuvan.

    Thu Jul 30 12:45:00 GMT 2020

  4. Rippileiri keskeytettiin koronatartunnan vuoksi – ”Tämä on sellaista kosmista arpapeliä”, sanoo kirkon kasvatus- ja perheasioiden johtaja

    Kansan Raamatuseuran rippileiri Lohjan Vivamossa keskeytettiin tiistaina 28. heinäkuuta.

    Thu Jul 30 10:20:00 GMT 2020

  5. Turvapaikanhakijoiden määrä romahti – uusia hakemuksia on tänä vuonna jätetty vain 658

    Koronapandemian aikana Suomeen on tullut vain vähän turvapaikanhakijoita. Eniten uusia hakemuksia ovat jättäneet turkkilaiset. Kiintiöpakolaisten tulo Suomeen on viivästynyt.

    Wed Jul 29 07:50:00 GMT 2020

  6. Perunkirjoituksissa tarvittavat sukuselvitykset ovat pääkaupunkiseudulla viikkokausia myöhässä – yhden luukun periaate parantaa jatkossa palvelua

    Tavoitteena on, että perunkirjoituksiin vaadittavat sukuselvitykset saa yhdestä paikasta ja palvelu paranee. Tällä hetkellä siinä on ongelmia monestakin syystä.

    Fri Jul 24 11:28:00 GMT 2020

  7. Twitter tulkitsi Daavidin tähden vihakuvaksi ja lukitsi useita juutalaisia käyttäjätilejä – somejätti ilmoitti tehneensä virheen

    Twitterin mukaan sen tarkoituksena oli lukita vain sellaiset käyttäjätilit, joiden kuvissa näkyy natseihin ja holokaustiin liittyviä keltaisia tähtiä.

    Thu Jul 23 10:20:00 GMT 2020

  8. Liitonarkin mysteeristä levitoivaan velhoon – podcasteissa kerrotaan kristinuskon vähemmän tunnetuista ilmiöistä

    Asiantuntijat keskustelevat podcast-sarjoissa teologiasta, myyteistä ja kristityn arjesta.  Esittelemme kolme kiehtovaa podcastia, joilla voi syventää tietämystään kristinuskosta.

    Tue Jul 21 12:28:00 GMT 2020

  9. Maskipakkoa tehostaa Botswanassa iso sakko – Suomen Lähetysseuran työntekijöillä on näköalapaikka koronaan neljällä mantereella

    SARS-virus totutti hongkongilaiset rajoituksiin. Jerusalemissa suljettiin pyhät paikat. Latinalaisessa Amerikassa korona leviää slummeissa.

    Wed Jun 17 10:53:00 GMT 2020

  10. Väite: Muinaiset juutalaiset polttivat alttarilla marihuanaa

    Arkeologit löysivät alttarilta ikivanhoja jäänteitä kannabiksesta. Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livsonin mukaan muinaisessa juutalaisuudessa alttaripalvelusta ei saanut suorittaa päihteiden vaikutuksen alaisena.

    Fri Jun 12 12:24:00 GMT 2020

  11. Kirkko ja kaupunki jatkaa pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisenä mediana – uusi sopimus hyväksyttiin myös Helsingissä

    Päätoimittaja Jaakko Heinimäki on tyytyväinen siihen, että Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla halutaan edelleen tehdä seurakuntien yhteistä mediaa. Leikkaukset kuitenkin vaikeuttavat tavoitteiden saavuttamista.

    Fri Jun 12 09:48:00 GMT 2020

  12. Kiina haluaa hävittää uskonnot Tiibetistä – Jeesuksen kuvia korvataan kirkoissa presidentti Xi Jinpingillä

    Kansallisia vähemmistöjä yritetään sulauttaa valtakulttuuriin. Kaikkein kovimmilla ovat Tiibetin buddhalaiset ja islaminuskoiset uiguurit.

    Wed Jun 10 06:40:00 GMT 2020

  13. Lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu vetoavat köyhimpien kirkkojen ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolesta

    Koronaepidemia leviää nyt erityisesti siellä, missä väestötiheys on korkea ja paikallinen terveydenhoito heikko. Paikalliset kirkot ovat tärkeitä auttajia.

    Tue Jun 09 11:41:00 GMT 2020

  14. Elokuvien Jeesus lauleskelee ja metsästää vampyyreja, mutta myös kohahduttaa inhimillisyydellään – esittelemme merkittävimmät kohuleffat

    Kristuksesta kertovien elokuvien lajityypit vaihtelevat b-luokan toimintaelokuvista musikaaleihin ja syviin draamoihin.  

    Mon Jun 08 06:00:00 GMT 2020

  15. Kirkon diakoniarahasto on saanut satojatuhansia euroja lahjoituksia koronakevään aikana – ”Lahjoittajat luottavat, että diakoniatyössä osataan arvioida, missä hätä on suurin”

    Koronakriisi ei vielä ole lisännyt Kirkon diakoniarahaston saamien avustushakemusten määrää. Syksyllä tilanne on luultavasti toinen.

    Fri Jun 05 11:15:00 GMT 2020

  16. Gospelmuusikko Jaakko Löytty teki laulun poliisin tappamasta George Floydista – ”Gospelin pitäisi olla huutava ääni erämaassa”

    Jaakko Löytty on nähnyt itse, kuinka mustia sorretaan. Uudessa laulussaan hän ottaa kantaa rasismia vastaan.  

    Fri Jun 05 09:55:00 GMT 2020

  17. Moni etsii nyt merkityksellisyyttä ja aitoutta pyhiinvaelluksilta – ”Voisimme puhua pyhiinvaellusten uudesta aallosta”

    Turkuun ollaan luomassa pyhiinvaelluskeskusta, joka toimii kohtaamispaikkana kaikille pyhiinvaelluksesta kiinnostuneille.

    Fri Jun 05 08:49:00 GMT 2020

  18. Tämä kolahti: Olipa kerran tummasävyinen Helsinki, jossa vuoden 2047 teknologia kohtaa historian ja muinaisen kansanuskon 

    Lukiolaistyttö Verna tasapainolautailee Kalasataman rannoilla romaanissa Helsinki Underground, joka opastaa myös paikallishistoriaan.

    Tue Jun 02 10:15:00 GMT 2020

  19. Jeesus-simulaattorista pahiskirkkoihin – videopeleissä kehitellään uskontoja, jotka ammentavat jumalista, enkeleistä ja demoneista

    Videopeleissä on usein mukana tosielämän uskontoja jäljitteleviä kirkkokuntia. Joskus pelaaja itse astuu jumalten, paavin tai Jeesuksen saappaisiin.

    Tue Jun 02 06:40:00 GMT 2020

  20. Kirkko ja kaupungin sopimus hyväksyttiin Espoossa

    Jos sopimus hyväksytään myös Helsingissä, Kirkko ja kaupunki jatkaa pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisenä mediana myös vuodenvaihteen jälkeen.

    Thu May 28 10:38:00 GMT 2020