Artikkelihaku
Pauli Juusela -haulla löytyi 1782 hakutulosta.
-
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kansanedustaja Päivi Räsäsen syytteet – päätöksen mukaan puheita voi pitää loukkaavina, mutta ei vihapuheena
Käräjäoikeuden mukaan uskonnonvapaus ja sananvapaus eivät ole rajoittamattomia, mutta niiden rajoittaminen edellyttää painavaa yhteiskunnallista syytä.
Wed Mar 30 13:20:00 GMT 2022
-
Helsingin seurakunnille poikkeuksellisen hyvä tilinpäätös – toinen koronavuosi toi yllätyksiä talouteen
Korona vähensi toimintaa ja siten myös kuluja. Yllättäen myös sijoitustuotot kasvoivat. Kirkollisverotulojakin kertyi suunniteltua enemmän.
Mon Mar 28 12:35:00 GMT 2022
-
”Pakolaiskeskuksiin saapuneilla ukrainalaisilla on kova nälkä, jano ja syvä uupumus”, kertoo Kirkon Ulkomaanavun Ulriikka Myöhänen Budapestista
Kirkon Ulkomaanapu auttaa pakolaisia Ukrainassa ja Unkarissa. Suomalaiset ovat lahjoittaneet apuun kohta kuusi miljoonaa euroa, viimeksi Vantaan seurakunnat 50 000 euroa.
Fri Mar 25 10:45:00 GMT 2022
-
Sadat vähemmistökirkkojen edustajat nousivat sotaa vastaan Venäjällä – ”He ottavat suuren henkilökohtaisen riskin”, sanoo tutkija Elina Kahla
Kun Venäjän hallinto murskaa kansalaisyhteiskuntaa, kirkoissa pelätään vainojen paluuta. Merkkejä tästä näkyy jo. Uudet lait on suunniteltu ihmisten hiljentämiseksi.
Thu Mar 24 13:15:00 GMT 2022
-
Myyrmäen kirkon korjauksen pääsuunnittelijaksi valittiin Arkkitehdit Soini & Horto
Pitkään suljettuna olleen kirkon korjaus alkaa loppuvuodesta.
Thu Mar 24 10:03:00 GMT 2022
-
Maalämpöremontti sulkee Helsingin vanhimman kirkon syksyllä
Östersundomin kirkon ullakon korjaus alkaa jo huhtikuussa. Kesällä pidetään taukoa.
Tue Mar 22 12:53:00 GMT 2022
-
”Täällä papin tehtävä on julistaa syntejä anteeksi” – kaltereiden taakse joutuminen voi joskus jopa pelastaa hengen, kertoo vankilapappi Tuomas Pitkänen
Vangit asettavat usein liian suuret vaatimukset uskossa olemiselle. Uskon pitäisi olla voimavara, ei vaatimus, sillä synnitöntä ihmistä ei ole, sanoo vankilapappi Tuomas Pitkänen.
Tue Mar 22 12:06:00 GMT 2022
-
Kommentti: Venäjän ortodoksinen kirkko vaihtoi kristinuskon rasistiseen nationalismiin ja Jeesuksen Putiniin
Moskovan ylimmät sielunpaimenet ovat käyttäneet ekumeniaa hyväkseen ja kiristäneet muita kirkkoja. Naiivin ekumenian aika on ohi.
Fri Mar 18 11:25:00 GMT 2022
-
Pääkaupunkiseudun venäjänkieliset kohtaavat vihaa Putinin vuoksi – samaan aikaan Tatiana Butserka pelkää ukrainalaisen isänsä puolesta ja kertoo, että sota jakaa sukulaisia Venäjällä
”Viisitoista vuotta täällä asuneiden ihmisten postilaatikoihin ja tuulilaseihin on ilmestynyt ikäviä viestejä”, kertoo Helsingin seurakuntien venäjänkielisen työn pappi Anna Lewing. Hän ei enää vastaa puhelimeensa venäjäksi julkisissa liikennevälineissä.
Wed Mar 16 07:10:00 GMT 2022
-
Vantaan seurakunnat antavat sijoitusasuntojaan Ukrainan sodan pakolaisten hätämajoitukseen – yli 3 400 hakenut jo Suomesta turvaa
Asuntoihin majoitetaan ensisijaisesti erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä. Vantaan seurakunnat varautuu myös antamaan leirikeskuksensa hätämajoitukseen.
Tue Mar 15 09:11:00 GMT 2022
-
Helsingin seurakunnat myönsi lisää rahaa ukrainalaisten auttamiseen
Nyt myönnetyt 30 000 euroa ohjataan perille Suomen Lähetysseuran kautta.
Fri Mar 11 08:55:00 GMT 2022
-
Walk in -terapia nuorille ja nuorille aikuisille alkaa Korson kirkolla maanantaina 14. maaliskuuta
Useat pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat aloittaneet ilmaisen nuorille ja nuorille aikuisille suunnatun lyhytterapian. Nyt myös Korso liittyy tähän joukkoon.
Fri Mar 11 08:30:00 GMT 2022
-
Arkkipiispa Leo tyrmää patriarkka Kirillin sotaa puolustaneen puheen: ”Surullinen pohjanoteeraus, uskovien ihmisten tietoista harhaanjohtamista”
Patriarkan hyökkäys seksuaalivähemmistöjä kohtaan on otettu muiden ortodoksisten kirkkojen piirissä tyrmistyneenä vastaan.
Wed Mar 09 13:30:00 GMT 2022
-
Vantaan seurakunnat avasi kriisipuhelimen, jossa voi purkaa Ukrainan sodan herättämiä tunteita
Palvelua koordinoiva papin Tarja Korpelan mukaan taustalla ovat uutiset, joiden mukaan Ukrainan sota on tuonut kriisipuhelimiin jonoja.
Wed Mar 09 07:35:00 GMT 2022
-
Espoon seurakunnilta katastrofiapua Ukrainaan ja afgaanipakolaisille Pakistaniin
Espoon seurakunnat auttavat Ukrainan pakolaisia 30 000 eurolla ja afgaanipakolaisia 15 000 eurolla.
Tue Mar 08 11:30:00 GMT 2022
-
Patriarkka Kirillin mukaan Ukrainassa käydään sotaa homouden synnin turmelemaa länsimaailmaa vastaan – ”Puhumme ihmiskunnan pelastuksesta”
Sovintosunnuntaina pitämässään saarnassa Moskovan patriarkka sanoi Donbassin alueen asukkaiden kärsineen sorrosta ortodoksisen uskonsa vuoksi.
Tue Mar 08 11:00:00 GMT 2022
-
Paavi Franciscus vetosi rauhan puolesta: ”Sota on hulluutta, lopettakaa!”
Ukrainassa ei paavi Franciscuksen mukaan ole käynnissä mikään sotilaallinen erikoisoperaatio, vaan sota. Muun väittäminen on sanallista harhautusta, jolla peitellään tosiasioita.
Mon Mar 07 10:35:00 GMT 2022
-
Uspenskin katedraali valaistaan Ukrainan lipun väreillä
Helsingin Uspenskin katedraali valaistaan lauantai-iltana sinikeltaisin valoin. Sunnuntaina ortodoksinen seurakunta kulkee ristisaatossa Ukrainan suurlähetystölle.
Fri Mar 04 14:25:00 GMT 2022
-
Seurakunnat ovat jättimäinen tapahtumatuottaja – pääkaupunkiseudun kaikki tilaisuudet löytyvät nyt yhdestä paikasta
Kirkko ja kaupungin menokoneesta löytyy noin 10 000 tapahtumaa, vaikka takana ovat koronasulut.
Fri Mar 04 13:24:00 GMT 2022
-
Helsingin seurakunnat auttavat ukrainalaisia 100 000 euron kriisiavulla
Helsinkiläiset osallistuivat lisäksi innolla seurakuntien järjestämään lipaskeräykseen torstaina. Pelkästään Kalliossa keräys tuotti noin 4 000 euroa.
Fri Mar 04 08:20:00 GMT 2022