Topias Haikala -haulla löytyi 576 hakutulosta.

  1. ”Nyt me näemme, mitä synti saa aikaan” – Uskonnolliset johtajat tuomitsevat Trumpin kannattajien väkivaltaiset mellakat

    Neljä ihmistä on kuollut presidentti Donald Trumpin kannattajien mellakoissa Capitol-kukkulalla Washingtonissa.

    07.01.2021

  2. Pitäjänmäen kirkkoherraehdokkaat kertovat, miksi alueen asukkaiden kannattaisi kuulua kirkkoon ja mikä on kirkon tärkein tehtävä

    Pitäjänmäen seurakunnan jäsenet pääsevät äänestämään itselleen uuden kirkkoherran 7. helmikuuta.

    04.01.2021

  3. Helsingin seurakunnat lähettävät joulutekstarin 90 000 ihmiselle – ”Näin voimme olla yhteydessä jäseniimme, kun emme voi tavata livenä”

    Eri ikäryhmille lähetettiin erilaiset tekstiviestit. Nuorille aikuisille kerrottiin, mitä heidän maksamillaan kirkollisverorahoilla on tänä vuonna saatu aikaan.

    23.12.2020

  4. Vantaan seurakunnille myönnettiin jälleen Kirkon ympäristödiplomi

    Kaikissa Vantaan seurakuntien rakennuksissa on siirrytty kokonaan uusiutuvan energian käyttöön viimeisen viiden vuoden aikana.

    18.12.2020

  5. Suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä putosi kymmenessä vuodessa kolmanneksella – ”Herätyksen aika on ollut ohi jo muutamia vuosikymmeniä”

    Vuonna 2019 lasku taittui, ja lähetystyöntekijöiden määrä kasvoi edellisvuoden 512:stä 532:een.

    17.12.2020

  6. Koronarajoitukset jatkuvat: Pääkaupunkiseudun kirkot eivät järjestä ihmisiä kokoavia joulutapahtumia edes ulkona

    Suurin osa Helsingin, Espoon ja Vantaan kirkoista valaistaan jouluyönä. Hautausmaille odotetaan satojatuhansia kävijöitä.

    11.12.2020

  7. Rikolliset iskivät Kauneimpien joululaulujen suosittuun nettikonserttiin – ihmiset antoivat luottokorttitietojaan huolella valmistautuneille huijareille

    Tampereen Messukylän kirkossa kuvattua livekonserttia katsoi Facebookissa yli 5 000 ihmistä. Tapahtumasivulle alkoi ilmestyä jo ennen konsertin alkamista linkkejä, joilla ihmisiä ohjattiin huijaussivustoille.

    10.12.2020

  8. Arkkipiispa Tapio Luoma kannustaa suomalaisia ottamaan koronarokotteen – rokotuksen vastustaminen Raamattuun vetoamalla on hänestä vastuutonta

    Joka viides suomalainen kieltäytyisi koronarokotteesta. Osa rokottamista vastustavista ihmisistä perustelee näkemystään kristinuskolla ja Raamatun profetioilla.

    10.12.2020

  9. Temppeliaukion kirkon turistitulot romahtivat murto-osaan odotetusta – luottamushenkilö ehdottaa yt-neuvotteluja, kirkkoherra ja seurakuntaneuvosto torjuvat idean

    Töölön seurakunta on saanut tänä vuonna noin 1,7 miljoonaa euroa odotettua vähemmän tuloja Temppeliaukion kirkon sisäänpääsymaksuista. Vierailijoiden määrä putosi alle kymmenesosaan viime vuodesta.

    09.12.2020

  10. Pandemia hiljensi kirkot aavemaisiksi – koronavuosi pakotti Helsingin seurakunnat miettimään, miksi kirkko oikeastaan on olemassa

    ”Papin työssä on oltava realisti”, sanoo Vuosaaren seurakunnan pappi Lauri Holma. ”Jos lähtee 30 ihmisen kanssa viikoksi leirikeskukseen, ottaa riskin.”

    08.12.2020

  11. Kehitysvammaisten ihmisten hengellisyys on usein selkeää, sanoo diakoni Minna Kovalainen – ”Se antaa meille muillekin mallin lapsenomaisesta luottamuksesta Jumalaan”

    Moni pääkaupunkiseudulla asuva kehitysvammainen ihminen on innokas kirkossakävijä. ”Olisi tärkeää, että kehitysvammaiset ihmiset saisivat olla osa joukkoa eivätkä erillinen ryhmä, jota vammaisuus määrittelee”, sanoo diakoni Kristiina Tuohimaa-­Salminen.

    03.12.2020

  12. Vantaan seurakunnat jakoivat 1 200 kangasmaskia työmatkalaisille

    Menneinä vuosina pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat jakaneet aamuruuhkassa pipareita.

    01.12.2020

  13. Kymmenet kirkon työntekijät auttavat Helsinkiä ja Vantaata koronajäljityksessä – joukossa on diakoniatyöntekijöitä, pappeja, suntioita ja nuorisotyönohjaajia

    Kaksikymmentäyhdeksän Helsingin ja viisi Vantaan seurakuntien työntekijää auttaa viranomaisia koronavirukselle altistuneiden ihmisten tavoittamisessa.

    30.11.2020

  14. Kampukset sulkivat ovensa, joten tangokuninkaan trio sai laulaa Kauneimpia joululauluja tihkusateessa – katso videolta, miten laulu raikaa harmaassa marraskuussa

    Oppilaitospappi Kaisa Iso-Herttua järjesti kampuksille joululaulukiertueen. Viimeinen esitys kuvataan livenä Malmin kirkosta. ”Minusta tuntuu, että tällaisilla tapahtumilla on tänä vuonna erityisen paljon merkitystä.”

    26.11.2020

  15. Malmin seurakunnassa keksittiin, miten viidenkympin kypsemmälle puolelle ehtineet duunariukot saadaan mukaan toimintaan – mutta miten saunan rakentaminen liittyy Jeesukseen?

    Malmin seurakunnan pappi Jukka Holopainen rakentaa miesporukalla peräkärrysaunaa, jota tullaan säilyttämään hautausmaalla.

    26.11.2020

  16. Harras hetki: Kun 11-vuotias Verna soittaa harmonikkaa, kiukkuileva mieli antaa periksi

    Verna Punkari on soittanut harmonikkaa viitisen vuotta. Ensimmäisenä hänen piti opetella, miten soitinta kannetaan.

    25.11.2020