Artikkelit
Sivut, joissa tagi hautajaiset .
-
Jäähyväiset omalla tyylillä – hautajaisperinne tekee tilaa persoonalle
Henkilökohtainen vakaumus ja persoonallisuus näkyvät hautajaisissa aikaisempaa enemmän, kertoo Pohjoismaissa...
27.10.2026
-
Toimittaja suunnitteli itselleen hautakiven – ”Nykyään hautakivikin saa olla söpö”
Hautakiven halutaan kuvaavan vainajan elämää ja persoonaa.
26.10.2026
-
Hautajaismusiikiksi toivotaan räppiä, rokkia ja orkesteriteoksia, kertoo urkuri Anne Pekkarinen – ”Olen soittanut The Final Countdownin kaksi kertaa loppumusiikkina”
Perinteisen hautajaismusiikin rinnalle ovat nousseet vainajalle ja omaisille tärkeät sävellykset ja laulut.
22.10.2026
-
Suruliputuksella voidaan kunnioittaa merkkihenkilön elämäntyötä tai surra suuronnettomuudessa menehtyneitä
Kansallisen suruliputuksen Suomessa ovat ulkomaisista henkilöistä saaneet muun muassa Norjan kuninkaat Harald V ja...
09.09.2026
-
Kolumni: Omasta kuolemasta kertominen on vaikea, mutta vastuullinen valinta
Kuvaamme ja levitämme elämämme kaikkien nähtäville. Sen sijaan kuolemamme pidämme piilossa. Sen syitä ja seurauksia...
10.03.2026
-
Reijo Rönkkö kantaa arkkua tuntemattomien hautajaisissa – näin arkkuhautaus etenee käytännössä
Reijo Rönkkö osaa sekä suntion että arkunkantajan tehtävät. ”Suntio on promoottori, joka ohjaa arkunkantajia.”
08.01.2026
-
Espoossa vietettiin 300 vuotta sitten kuolleitten hautajaisia – jäänteet löydettiin Tuomiokirkon korjauksiin liittyneiden kaivuutöiden yhteydessä
Jäänteet siunasi hautaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra, koska 1700-luvulla eläneet ihmiset todennäköisesti...
03.12.2025
-
Osa omaisista tahtoisi jättää hautajaiset pitämättä – Kallion kirkkoherra Riikka Reina toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät rituaalien merkityksen kuoleman kohdatessa
Syitä hautajaisten järjestämättä jättämiseen ovat esimerkiksi hautajaisten kulut ja sukujen pieneneminen.
04.11.2025
-
Rekolan seurakunta järjestää kuolema-aiheisen retken – kuolemaan liittyy paljon hoidettavia asioita
Pääsuntio Mirja Röytiön ideoimalla seurakuntaretkellä tarjotaan tietoa ja vastataan vantaalaisia askarruttaviin...
24.09.2025
-
Arkkualba tekee yksinkertaisestakin arkusta arvokkaan – Osa seurakunnista haluaa elvyttää vanhan arkkuvaateperinteen
Arkkualba liittyy samaan perinteeseen rippialban, kastemekon ja morsiuspuvun kanssa.
04.09.2025
-
Tornionjokilaaksossa hautajaisten jälkiruokapöytään kuuluu erityinen suruleipä, jota koristaa mantelikyynel
Lapissa välimatkat ovat pitkiä, ja siksi hautajaisissa tarjoillaan yleensä lämmintä ruokaa. Jälkiruokapöytään...
02.05.2025
-
Hautajaiskukkiin haetaan inspiraatiota vainajan persoonasta, luonnosta ja julkkisten hautajaisista
Yhä useammin hautajaiskukkana on yksi ruusu. Seurakunnat kannustavat omaisia tekemään omannäköisiä...
22.10.2024
-
Pyhän Laurin kirkon viereistä hautausmaata laajennettiin Vantaalla – yhteismuistomerkki korvaa nykyään usein oman hautakiven
Hautausmaalla riittää viimeisiä lepopaikkoja, vaikka hautausten määrä kasvaa. Alueella on 32 hehtaaria hautausmaaksi...
29.01.2024
-
Malmin hautausmaalla vietettiin 1700-luvulla kuolleiden hautajaisia – alun perin vainajat haudattiin Senaatintorille
Tavallaan kyseessä olivat tavalliset hautajaiset, mutta vainajista tiedämme vain vähän, ajattelee hautaan siunaamisen...
16.11.2023