Sivut, joissa tagi ympäristö .

  1. Espoossa seurakuntien maille nousee asuntoja 1 300–1 500 ihmiselle

    Iivesniemen tiivis rakentaminen päätettiin jo silloin, kun alueelle sijoitettiin metroasema. Nykyisestä metsiköstä...

    07.06.2019

  2. Vantaalla vietetään ötökkävuotta: ”Ei tulisi omenoita eikä mustikoita, ellei olisi pölyttäjiä”

    Hyönteiset voi huomioida vaikka olemalla laiskahko puutarhanhoitaja.

    28.05.2019

  3. Suomen Lähetysseura avaa päästökompensaatiorahaston – varoilla istutetaan metsää Nepaliin ja Tansaniaan

    Rahaston kautta yritykset ja seurakunnat voivat kompensoida esimerkiksi lentämisestä aiheutuvat päästönsä...

    17.05.2019

  4. Honkanummelle avataan metsähauta-alue, jonka maamerkkinä ovat jättimäiset siirtolohkareet

    Metsähauta-alue halutaan säilyttää luonnontilaisena. Siksi uurnahautauksia ei tehdä talvella.

    08.05.2019

  5. Pyydä puutarhuri lainaan Honkanummen hautausmaan ympäristöpäivässä

    Samalla reissulla voit osallistua opastetulle kävelykierrokselle, rakentaa linnunpöntön tai ostaa huutokaupasta...

    07.05.2019

  6. Missä aiot juoda iltapäiväkahvisi 9.5.? Silloin Suomessa yritetään järjestää maailman suurin Reilun kaupan kahvitauko

    Tavoitteena on lyödä Ruotsin ennätys, eli yli puoli miljoonaa kahvittelijaa. Melkein kaikki Helsingin...

    26.04.2019

  7. Thurén: Lapseni syntyy pian – voit auttaa häntä kokemaan nämä kymmenen asiaa

    Tämä on viimeinen kolumnini Kirkko ja kaupunki -mediaan, jään nimittäin äitiyslomalle.

    23.04.2019

  8. Earth Hour pimentää kirkkoja – Kirkko Helsingissä toimii tuuli- ja vesivoimalla, Espoossa luotetaan ydinvoimaan ja fossiilisiin energialähteisiin

    Kirkko Helsingissä käyttää 100-prosenttisesti tuulisähköllä ja vesivoimalla tuotettua energiaa. Vantaalla...

    29.03.2019

  9. Suonpää: Erityislapsi hiljaa ilmastonmuutoksesta!

    Lasten ilmastoaktivismin keulahahmo Greta Thunberg ärsyttää monia.

    20.03.2019

  10. ”Valo teidän luomassanne pimeydessä” – aikuisten saamattomuus ajoi lapset ja nuoret osoittamaan mieltään eri puolilla maailmaa

    Ilmastonmuutos tarkoittaa luopumista, mutta hyvistä valinnoista saa myös iloa, uskoo ysiluokkalainen Eerika Vatilo.

    15.03.2019

  11. Älykkäät ja harvinaiset mustatakit liittyivät Kallion kirkon naakkaparveen – ”Kirkon torneissa on vetovoimaa”

    Kallion kantajengi on hyväksynyt tulokkaat mukisematta. Varislintujen sosiaalisuus ei katso lajirajoja.

    12.03.2019

  12. Piispat kehottavat kamppailuun ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi – ”Että meillä kaikilla olisi toivo”

    Evankelis-luterilaisen kirkon piispat vetoavat yhteisessä kannanotossaan ilmaston puolesta. Kannanotto liittyy...

    06.03.2019

  13. Kirkko käy taistoon ilmastonmuutosta vastaan ja pyrkii täysin hiilineutraaliksi 11 vuodessa

    Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi uuden ilmastostrategian yksimielisesti.

    26.02.2019

  14. Päästöjen vähentämistä kannattaa vielä yrittää, vakuuttaa ilmastotutkija Laura Riuttanen

    Ilmastotutkija Laura Riuttasen johtama työryhmä haluaa kirkosta hiilineutraalin.

    21.02.2019