Eira Serkkola -haulla löytyi 490 hakutulosta.

  1. Ilmakehätutkija Markku Kulmala saarnaa ilmastonmuutoksesta Helsingin tuomiokirkossa: ”Toivoa on!”

    Akateemikko Markku Kulmala aloittaa kevään Ajan merkit -saarnasarjan.

    Mon Jan 11 13:26:00 GMT 2021

  2. 1940-luvulla jopa 15 000 suomalaista sai sakot tanssimisesta – myös kirkko oli huolissaan tanssin synnillisyydestä

    Kieltolaista on moni kuullut, mutta sitä pian seurannut yhdeksän vuoden tanssikielto (1939–48) on jäänyt pimentoon. Tuota ajanjaksoa käsittelee Tieto-Finlandia -palkinnon voittanut teos Kielletyt leikit.

    Tue Dec 29 08:05:00 GMT 2020

  3. Helsingin kaupunki ja kirkko kokosivat vinkkisivuston, joka tarjoaa tekemistä ja apua koronajouluun

    Helsingin kaupunki, Helsingin seurakunnat sekä mielenterveysjärjestö MIELI ry ovat yhdessä koonneet verkkoon joukon palveluita ja tekemistä, joilla koronajoulun viettoon löytyy iloa, valoa ja toivoa.

    Thu Dec 17 13:52:00 GMT 2020

  4. Perheneuvoja Katianna Ruuskanen: Tavoitelkaamme ihmisen kokoista joulua, vaikka tästä poikkeusjoulusta tulee puuttumaan paljon tärkeää

    Joulu herättää iloa, hellyyttä ja kihelmöivää odotusta, mutta myös kaipuuta, surua, osattomuutta ja kiukkua. Koronapandemia lisää tunnecocktailiin monenlaisia aineksia.

    Wed Dec 16 15:02:00 GMT 2020

  5. Itsenäisyyspäivän fanfaari Käpylän kirkon tornista siirtyi verkkoyleisön nähtäväksi

    Koronarajoitukset estivät suunnitellun kokoontumisen kirkon pihalle, mutta juhlasoitto on taltioitu YouTubeen.

    Thu Dec 03 14:55:00 GMT 2020

  6. Koronajouluna aattohartauksiin hiljennytään puistoissa ja joululaulut lauletaan pihoilla – Helsinkiin on tulossa toppatakkijoulu

    Jotkut asiantuntijat suosittelivat jo lokakuun lopussa joulukirkosta ja sukujuhlista luopumista maailman ensimmäisenä korona­jouluna. 

    Tue Nov 17 08:00:00 GMT 2020

  7. Cityihminen voi tehdä minipyhiinvaelluksen kaupunkiluontoon – Helsingin ensimmäiset reitit julkaistaan sovelluksena

    Ei tarvitse matkustaa ulkomaille tai varata viikon lomaa päästäkseen rauhoittumaan pyhiinvaellukselle.

    Mon Nov 09 10:30:00 GMT 2020

  8. Yhteisiä juhlia, vierailuja, kotiehtoollisia ja saattohoitoa – Kallion kotihoito ja seurakunta tekevät tiivistä yhteistyötä

    Kotonaan asuvien pitkäaikaissairaiden tukemiseen on kehitetty paikallinen yhteistyömalli. Henkinen ja hengellinen tuki sitä kaipaaville helpottaa myös kotihoidon työtä.

    Fri Nov 06 11:30:00 GMT 2020

  9. Kun muisti alkaa pätkiä pahasti – Kati Outisen monologinäytelmä sanoittaa nasevasti ja herkästi muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä kokemuksia

    Kati Outinen on esittänyt näytelmää ja keskustellut siitä yleisönsä kanssa noin sata kertaa. Hänellä on hyvä näppituntuma muistisairaiden elämäntilanteesta.

    Thu Nov 05 06:55:00 GMT 2020

  10. Tubettava teologian tohtori Ville Mäkipelto: ”Jerikon tuhosta saisi hyvän YouTube-videon”

    Ville Mäkipelto tekee viikoittain faktavideoita maailman ihmeellisyyksistä 102 000 tilaajalleen.

    Mon Oct 19 07:50:00 GMT 2020

  11. Sodan rankoista kokemuksista kannattaa puhua, sanoo karjalainen Marja Klefström

    Lapsuudenkodissa niistä vaiettiin, vaikka traumat vaikeuttivat arkea. Klefström on purkanut asioita romaaneissaan.

    Fri Oct 16 08:45:00 GMT 2020

  12. Kiinnostaisiko lapsia enkelirata? Mikkelinpäivän perhemessun jälkeen Mikaelinkirkolla sidotaan siivet selkään

    Raamatussa enkelit illmestyvät aina aikuisille, ja enkelit ovatkin tärkeitä läpi elämän.

    Tue Sep 29 08:00:00 GMT 2020

  13. Jasmin Lehto löysi kirkosta rauhan paikan – hänet kastettiin 24-vuotiaana ja nyt hänen tyttärensä saa kastepäivässä kasteen

    Kastepäivässä kastetaan vauvoja, taaperoita ja isompiakin lapsia aina rippikouluikään asti.

    Fri Sep 25 11:40:00 GMT 2020

  14. Entä jos motivaatio auttamiseen syntyy säälistä? Auttamistavat, joissa ei olisi mitään ristiriitaa, ovat harvinaisia

    Auttaminen kuuluu tiukasti ihmisyyteen, mutta miksi autamme ja mitä siitä seuraa? Mari Manninen sukeltaa auttajan tunteisiin kirjassaan.

    Fri Sep 25 08:30:00 GMT 2020

  15. Lähes 900 pääkaupunkiseudun koululaista käy seurakuntien iltapäiväkerhoissa – vanhemmat kehuvat toimintaa

    Helsingin ja Vantaan seurakuntien iltapäiväkerhoissa käy eka- ja tokaluokkalaisia sekä erityisen tuen oppilaita. Espoon seurakunnat eivät järjestä iltapäiväkerhoja.

    Wed Sep 09 10:30:00 GMT 2020

  16. Teetä ja kahvia, englantia ja suomea – Malmin seurakunnan ystävyyskahvilassa voi tutustua eri kieltä puhuviin naapureihin

    Koronarajoitukset sulkivat uuden monikulttuurisen kahvilan Pihlajamäen kirkolla maaliskuussa, mutta nyt kahvila avaa taas ovensa torstai-iltaisin.

    Mon Sep 07 10:00:00 GMT 2020

  17. Malmin kirkolla voi nyt ladata sähköauton ja lahjoittaa samalla Yhteisvastuukeräykselle

    Seurakunnan parkkipaikalle asennettu latausasema on ensimmäinen, joka sijoittuu kirkon kylkeen. Jokaisesta latauksesta Yhteisvastuukeräys saa lahjoituksen.

    Fri Sep 04 05:30:00 GMT 2020

  18. Poliittinen murha Bulevardilla ja muita historian käänteitä – Ilari Korpikoski opastaa Helsingin kävelyfestivaalin kierroksia

    Kolmatta kertaa järjestettävä Helsingin kävelyfestivaali tarjoaa lähes sata opastettua kävelykierrosta eri teemoista. 

    Fri Aug 28 07:00:00 GMT 2020