Pauli Juusela -haulla löytyi 1782 hakutulosta.

  1. Seurakuntavaalien vaalikone avattiin – lähes puolet ehdokkaista sallisi samaa sukupuolta olevien vihkimisen kirkolliseen avioliittoon

    Yhdeksän kymmenestä vaalikoneeseen tähän mennessä vastanneesta ehdokkaasta haluaa kirkon olevan aktiivinen ympäristötoimija.

    Mon Oct 08 12:30:00 GMT 2018

  2. ”Jos rippikoulussa manipuloitaisiin, sitä ei koettaisi turvalliseksi”, mutta nuorten mielestä riparilla on turvallista ja kivaa – vajaa puolet koki uskonsa vahvistuneen

    Rippikoulu saa pääkaupunkiseudun nuorilta kiitettävän arvosanan. Alle puolet riparin käyneistä nuorista sanoo uskovansa Jumalaan.

    Fri Oct 05 06:55:00 GMT 2018

  3. Donald Trump on ”Jumalan valittu” – Yhdysvalloissa esitetään elokuvaa, jonka mukaan Jumala ilmoitti tekevänsä Trumpista presidentin

    Pienen budjetin opiskelijatyönä tehty elokuva perustuu ”profetiaan”, jonka palomies Mark Taylor kertoi saaneensa vuonna 2011. Elokuvaa esitetään tällä viikolla yli 1 200 elokuvateatterissa.

    Thu Oct 04 10:45:00 GMT 2018

  4. Vuoden papiksi valittiin saamelainen Erva Niittyvuopio – valintaa juhli hänen kanssaan 700 muuta pappia

    Pappisliiton hallitus valitsi vuoden papiksi saamelaistyön sihteerin Erva Niittyvuopion Oulusta. Valinta julkistettiin Pappisliiton satavuotisjuhlassa Helsingissä.

    Thu Oct 04 07:30:00 GMT 2018

  5. Kirkko Vantaalla auttaa Venezuelan pakolaisia sekä Filippiinien taifuunin ja Indonesian tsunamin uhreja

    Yhteinen kirkkoneuvosto päätti lähes 60 000 euron katastrofiavusta. Samalla päätettiin esittää ensi vuoden ulkomaiseen ja kotimaiseen kriisiapuun budjettiesitystä enemmän rahaa.

    Thu Oct 04 07:00:00 GMT 2018

  6. ”Tasa-arvo ei ole totta kirkossa” – kolme naista järjesti johtajuusseminaarin, jonka tavoite on tehdä itsensä tarpeettomaksi

    Alppilan kirkon Naiset johtajina kirkossa -seminaariin osallistui lähes 200 ihmistä. Heistä suurin osa oli naisia.

    Tue Oct 02 12:45:00 GMT 2018

  7. ”Ylilyöntejä, syrjintää ja loukkaavia sanoja puolin ja toisin” – helluntailiike ja kirkko hakevat yhdessä sovintoa menneestä

    Helluntailiikkeen ja kirkon välit ovat vuosien saatossa parantuneet. Kuin sinetiksi tälle helluntailiikkeen syyspäivillä järjestetään tilaisuus, jossa pyydetään puolin ja toisin mennyttä anteeksi ja rukoillaan yhdessä.

    Thu Sep 27 06:30:00 GMT 2018

  8. Vantaan kirkkovaltuusto äänesti: Lehtisaaren maanvuokriin tulee kevennystä

    Sopimusehdot ovat nyt yhteneväiset Helsingin seurakuntayhtymän maanvuokrien kanssa.

    Wed Sep 26 05:59:00 GMT 2018

  9. Juha Rintamäki ja Kalervo Salo hakevat kirkkohallituksen kansliapäälliköksi

    Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki ja Espoon lääninrovasti Kalervo Salo hakevat kansliapäälliköksi.

    Tue Sep 25 14:00:00 GMT 2018

  10. ”Vammaisen ei näköjään pidä elää normaalia elämää” – ja vanhuksena se vielä vaikeutuu, sanoo Timo Vauhkonen

    Timo Vauhkonen on haaste vammaisten asioista päättäville virkamiehille ja poliitikoille. Hän ei pysy hiljaa.

    Tue Sep 25 09:20:00 GMT 2018

  11. Yhteistyökumppani ja joskus vastavoima, mutta ei yhdentekevä – Ville Jalovaaran kirja kertoo kahdentoista presidentin suhteista kirkkoon ja uskontoon

    Persoona, elämänkokemukset ja tapa hoitaa virkaa näkyvät presidenttien suhteessa kirkkoon ja uskontoon. Arkistojen penkomisen lisäksi Ville Jalovaara tapasi Martti Ahtisaaren, Tarja Halosen ja Sauli Niinistön.

    Tue Sep 25 05:20:00 GMT 2018

  12. Kirkot ovat Zimbabwessa demokraattisen muutoksen vetureita – luterilainen pastori Kenneth Mtata: ”Rauhaa ei rakenneta valheille”

    Zimbabwen politiikkaa hallitsi lähes 40 vuotta yksi mies, Robert Mugabe. Nyt maassa on orastava demokratia. Kirkot ovat muutoksen edellä kulkijoita, sillä niihin luotetaan.

    Mon Sep 24 12:30:00 GMT 2018

  13. Onko Raamattu Jumalan sanaa? Entä neitseestäsyntyminen totta? – Espoon vaalipaneelissa löytyi eroja muustakin kuin sateenkaariparien vihkimisestä

    Kolme vaalipaneelia osoittivat, että suurimmat erot ehdokkaiden välillä löytyvät suhtautumisessa sateenkaariparien vihkimiseen kirkossa.

    Fri Sep 21 12:35:00 GMT 2018

  14. Juha Tuohimäkeä esitetään Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtajaksi

    Juha Tuohimäki on toiminut Vantaan seurakuntayhtymän johtajana vuodesta 2009.

    Thu Sep 20 14:40:00 GMT 2018

  15. Satojen kirkkojen kellot soivat perjantaina rauhan puolesta

    Euroopan kulttuuriperintövuoden tapahtumassa on mukana useita kirkkoja Espoosta, Helsingistä ja Vantaalta. Kellot soivat perjantaina kello 19 alkaen.

    Thu Sep 20 12:45:00 GMT 2018

  16. ”Piirun verran konservatiivisempaan suuntaan ollaan menossa”, arvioi dosentti Mikko Malkavaara seurakuntavaalien ehdokasasettelua

    Seurakuntavaalien ehdokasmäärät laskivat monissa muissa suurissa kaupungeissa. Vaaleissa on paljon uusia ehdokkaita.

    Wed Sep 19 12:40:00 GMT 2018

  17. Vantaan seurakunnat pyrkivät sopuun lehtisaarelaisten kanssa maanvuokrakiistassa

    Nykyiset Lehtisaaren maanvuokrasopimukset ovat 1960-luvulta. Uusista sopimusehdoista nousi kiista, jossa ollaan hakemassa sopua. Mallia ratkaisuun on otettu Helsingistä.

    Wed Sep 19 11:50:00 GMT 2018

  18. Vantaalla seurakuntien ehdokaslistat täyttyivät uusista ehdokkaista – Johanna Korhonen jää pois

    Vantaan seurakunnissa ehdokkaita seurakuntavaaleihin asettivat tutut ryhmät. Sosiaalidemokraateilla on eniten ehdokaslistoja, mutta eniten ehdokkaita on konservatiivisella Sanasta elämä -ryhmällä.

    Wed Sep 19 11:05:00 GMT 2018

  19. Uskontojen välinen rauhantyö on nyt erittäin tärkeää, mutta jotain puuttuu – missä ovat naiset?

    Globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professorin Elina Vuolan mukaan uskonnollisia johtajia tarvitaan rauhanrakentamisessa. Usein ongelmana kuitenkin on, että naiset puuttuvat neuvotteluista.

    Tue Sep 18 08:15:00 GMT 2018

  20. ”Tyrmistys, raivo ja suru” – kolme sanaa kuvaavat Suomen katolilaisten tunteita pappien tekemää seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen peittelyä kohtaan

    Suomen katolinen piispa Teemu Sippo vaatii kannanotossaan lasten ja nuorten hyväksikäyttöön ja salailuun syyllistyneiden rankaisemista ja kirkolta päättäväistä yhteistyötä viranomaisten kanssa.

    Thu Sep 13 12:55:00 GMT 2018