Artikkelit
Sivut, joissa tagi kirkollisvero .
-
Espoon seurakunnat jakoivat 1,77 miljoonan euron määrärahan lähetystyöhön ja kansainväliseen apuun – tukea myönnettiin viidelle järjestölle
Tukea saaneet järjestöt toimivat Euroopan lisäksi Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.
22.03.2024
-
Pääkirjoitus: Kirkko kuuluu jokaiselle, vaikka ei tuntisi tarvetta osallistua seurakuntaelämään
Kirkko ja kaupungin alkusanat lausuttiin 80 vuotta sitten. Huoli kirkon käpertymisestä pienen mutta sitäkin...
19.05.2022
-
Essee: 1942 oli sota ja Helsingin seurakunnat halusivat, että jokaiselle kirkon jäsenelle annetaan jotain hyvää: perustettiin lehti, joka jaettiin koteihin
Kirkko ja kaupunki täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Tänä aikana Suomi on siirtynyt yhtenäiskulttuurista moniarvoiseen...
18.05.2022
-
Naatus: Kirkollisvero on kirkossa tabu
Kirkossa ei puhuta rahasta suoraan, koska niin ei ole ollut tapana tehdä. Aika on ajanut vaikenemisen ohi.
02.05.2022
-
Kirkko erotettiin valtiosta jo 1869, mutta tuo valtio oli Ruotsi – pitäisikö kirkko erottaa myös Suomesta?
Tutkijat Ilkka Huhta ja Pekka Leino ovat hieman eri mieltä, voidaanko Suomen kohdalla edes puhua valtionkirkosta.
28.01.2022
-
Espoon seurakunnat jatkaa poikkeuksellisella linjallaan – kirkollisverotuloista 4,1 prosenttia käytetään kansainväliseen apuun ja lähetystyöhön
Kirkkohallituksen asiantuntija Vesa Häkkinen nostaa espoolaispäättäjille hattua siitä, että nämä haluavat auttaa...
19.03.2021
-
Moralistinen ilmapiiri ahdistaa miehiä, joille kirkko puhuu silotellusti – Viikissä alkoi kokoontua miesten porukka, jossa tittelit jätetään naulakkoon
Malmin kirkkoherra väittää, että kristinuskon uhrikertomusta eletään nykyään sukupuolisuus- ja...
20.11.2019
-
KD-nuoret esittää kirkollisveron tilalle hyväntekeväisyysveroa
Kirkollisvero on kirkon jäsenmaksu, jonka suuruudesta seurakunnat päättävät itsenäisesti. KD-nuorten mielestä...
26.11.2018
-
Thurén: En ole iloinen veronmaksaja, vaan neutraali veronmaksaja
”Iloinen veronmaksaja” asemoi itsensä hyvinvointivaltion asiakkaaksi: verotus on hyvä juttu silloin, kun siitä saa...
11.09.2018
-
Suonpää: Kela ja kirkko muistuttavat toisiaan surullisen paljon
Kela on hyvä markkinoimaan itseään, ei palveluaan. Auttajaorganisaatioiden viestin pitäisi olla, että sinä olet tärkeä.
25.07.2018
-
”Jos kirkko luotaisiin nyt tyhjästä, kuinka moni vaihtaisi Netflixin siihen?” Viime vuonna 52 296 ihmistä erosi kirkosta, ja syyt ovat selvät
Hakunilassa 30–39-vuotiaista vain 39 prosenttia kuuluu kirkkoon, mutta se ei ole mitään verrattuna Tšekkiin, jossa...
04.05.2018
-
Seurakunta lähetti sadalle 28–35-vuotiaalle kiitostekstarin jäsenyydestä, palaute yllätti
Vantaan seurakunnissa testattiin, mitä 28–35 vuotiaat seurakuntalaiset kirkon jäsenyydeltä odottavat.
08.03.2018
-
Kerettiläinen: Asukasyhdistys
Enhän mä edes kehtaa kertoa missä mä asun. Tyypit pitää mua ihan loisena kun mä bunkkaan puoli-ilmaiseksi yhteisillä...
09.05.2017
-
Espoon ja Helsingin verotulot nousivat, Vantaan laskivat
Kirkollisveron tuoton nousu on harvinaista, sillä suurimmassa osassa seurakuntatalouksia verotuotto pieneni.
04.01.2017
-
Pääkirjoitus: Pyhien yhteisö
Jälleen kerran ehdotetaan, että seurakunta ei perustuisi asuinpaikkaan. Jälleen kerran ehdotus on myös syytä torjua.
31.10.2016
-
Vantaalaisen kirkollisverolla saisi pari pitsaa kuukaudessa
Pääkaupunkiseudulla kirkollisveroprosentti on 1,0. Selvitimme Vantaata esimerkkinä käyttäen, mihin vantaalaisen...
29.08.2016
-
Espoossa korjataan kirkkoja, lainan otto näköpiirissä
Espoon seurakuntayhtymän taloudellinen tilanne on vakaa. Velaton seurakuntayhtymä joutunee kuitenkin lähivuosina...
10.05.2016
-
Pääkirjoitus: Kirkon apu ei ole vain euroja
Seurakuntien auttamistyö on toisen ihmisen rinnalla kulkemista. Sitä tehdään sekä ammattilaisten, että vapaaehtoisten...
14.04.2016
-
Laatujournalismi ja kilpailukyky
14.03.2016
-
Pääkirjoitus: Hyvää on jaettava myös merten taakse
Kirkko toimii maailmanlaajuisesti. Siksi tavallinen espoolainen tukee verovaroillaan myös globaalia oikeudenmukaisuutta.
23.02.2016