Sivut, joissa tagi malmin seurakunta .

  1. Miksi pääsiäisenä syödään pääsiäismunia? Se selviää lasten pääsiäisvaelluksella

    Rairuoho itää jo, ja tarvikkeet virpovitsojen koristeluun on hankittu. Nyt voi lähteä lapsen kanssa...

    28.03.2019

  2. Helsingin seurakuntaneuvostoihin valittiin aktiivisia naisia

    Joissakin seurakunnissa Tulkaa kaikki -liike oli selvä vaalivoittaja, toisissa uudistusmieliset ja konservatiivit...

    20.11.2018

  3. Malmin hautausmaan muistelupaikka siirrettiin uuteen kortteliin

    Uudelle muistelupaikalle pääsee helposti Ketokivenkaaren pysäköintialueelta.

    26.10.2018

  4. Seurakuntavaali-illassa Malmilla mietittiin, mikä olisi oikea tapa tehdä diakoniatyötä alueella

    Malmin seurakunta on uudistanut diakoniatyötään niin, että osa työntekijöistä keskittyy taloudelliseen auttamiseen...

    26.10.2018

  5. Voiko seurakunta olla yhteiskunnallinen vaikuttaja? – Vaalikeskustelussa Malmilla puhutaan köyhyydestä, yksinäisyydestä ja diakoniasta

    Malmin kirkolla käydään 24.10. vaalikeskustelu, jonka pohjaksi on kerätty ihmisten ajatuksia diakoniaruokailuissa...

    17.10.2018

  6. "Ihmiskunta on kusessa, ja se on myös kristittyjen vika" – riparilla opetetaan, että kristityn on elettävä ekologisesti

    Rippikoulujen oppitunneilla käsitellään ympäristökysymyksiä osana luomis­teemaa. Leireillä nuoret saavat...

    18.07.2018

  7. Entistä puoluesihteeriä Timo Laanista esitetään Malmin seurakunnan papiksi

    Timo Laaninen on aiemmin työskennellyt keskustan puoluesihteerinä.

    15.06.2018

  8. ”Tuputtamista ei tarvitse pelätä” – kolme isosta kertoo vinkkinsä kesän riparilaisille

    Isosten mielestä ripariin kannattaa suhtautua avoimin mielin, varsinkin silloin kun on kyse ponileikistä.

    04.06.2018

  9. Malmin seurakunta lähti mukaan Koko Suomi tanssii -haasteeseen

    Koko Suomi tanssii -haasteeseen ei ole aiemmin osallistunut seurakuntia. Nyt Malmi haastaa muut seurakunnat mukaan.

    13.03.2017

  10. Malmin kirkkoherra otti tavaksi soittaa jokaiselle kirkkoon palanneelle

    Kirkkoon liittyminen on ihmiselle aina iso valinta, toteaa Heikki Arikka.

    06.02.2017

  11. Malmin seurakunta luopuu viidestä seurakuntatalosta

    Toiminta kaikissa seurakunnan tiloissa jatkuu normaalisti tämän kevätkauden. Malmin seurakunta tekee vuositasolla...

    26.01.2017

  12. Kaupunki ja kirkko suunnittelevat kodittomien yömajoituksille jatkoa ensi vuodeksi

    Diakoniatyön päällikön Kirsi Rantalan mielestä kirkkojen majoitus kannattaisi keskittää keskustaan. Harva...

    25.11.2016

  13. Päivä kirkon töissä: Nuorisomuusikko

    Malmin seurakunnan nuorisomuusikko Liisamaija Elenius pitää siitä, että työssä tulee aina vastaan uutta. Nuorilla...

    27.05.2016

  14. Valitukset kirkkoherran valinnan epätasa-arvoisuudesta hylättiin

    Oikaisuvaatimuksessa epäiltiin, että Heikki Arikan valinta Malmin kirkkoherraksi rikkoi lakia naisten ja miesten...

    27.05.2016

— Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 25