Esko Jämsä -haulla löytyi 1879 hakutulosta.

  1. Tällainen on diakoniatyöntekijän tavallinen työpäivä Espoossa – ”Tässä työssä saan kohdata ihmisen kokonaisuutena”

    Diakonissa Anna Handroon työpäivään kuului mielekkään vapaaehtoistyön etsimistä, suunnittelupalaveri ja ihmisen auttamista kiperässä tilanteessa.

    Mon Aug 29 08:05:00 GMT 2022

  2. ”Aina se ei ole miellyttävää, ja joskus syntyy myös kitkoja” – näin kaksi espoolaista perustelee, miksi seurakuntavaaleilla on merkitystä

    Marraskuussa järjestetään seurakuntavaalit. Kirkko ja kaupunki kysyi kahdelta espoolaiselta vaikuttajalta, miksi vaalit ovat tärkeät.

    Fri Aug 26 07:00:00 GMT 2022

  3. ”Apua hakevien ihmisten vaikeudet ovat usein pitkittyneet ja vyyhtiytyneet”, arvioi diakoni Heini Sinkko – syrjäytymisen ketju voi katketa, kun perhe saa tukea

    Kannelmäen diakoni Heini Sinkko näkee työssään ylisukupolvisesta syrjäytymisestä kertovia tilanteita. Joskus tukea saaneen perheen elämässä kääntyy uusi lehti.

    Thu Aug 25 08:30:00 GMT 2022

  4. Päivi Räsäsen lyhyestä twiitistä tuli periaatekysymys, joka sai kansainvälisen lakimiesjärjestön tekemään hänelle testin

    Valtakunnansyytetty-kirja on tehty Päivi Räsäsen näkökulmasta, mutta se esittelee myös hänen syyttäjiensä ajatuksia. Kaikki katsovat olevansa oikealla asialla.

    Wed Aug 24 06:24:00 GMT 2022

  5. Helsingin seurakuntayhtymän johtajan virkaan on 16 hakijaa – joukossa kiinnostavia nimiä

    Hakijoiden joukossa on muun muassa entinen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala.

    Tue Aug 23 12:35:00 GMT 2022

  6. ”Seurakuntien pitää tavoittaa muutkin kuin aktiivit”, sanoo Vantaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Eve Rämö

    Eve Rämön mukaan Vantaalla on menty monessa asiassa eteenpäin. Seurakuntien taloustilanne on nyt tasapainoisempi kuin aiemmin. Koronakriisissä toimittiin nopeasti.

    Tue Aug 23 06:26:00 GMT 2022

  7. Yläkoululainen Jesse Konttinen: ”Ryhmäyttämispäivästä on oikeasti hyötyä” – Seiskaluokkalaisia autetaan kotiutumaan uuteen luokkaan

    Hämeenkylän koulu järjesti yhdessä seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa ryhmäyttämispäivän seiskaluokkalaisille. ”Nuorten hyvinvointi on meidän prioriteetti numero yksi”, sanoo apulaisrehtori Jukka Väisänen.

    Mon Aug 22 06:30:00 GMT 2022

  8. Temppeliaukion kirkon ja Helsingin tuomiokirkon turistivirta elpyi, mutta pandemiaa edeltäneisiin kävijämääriin ei vielä päästä

    Tänä vuonna Temppeliaukion kirkon pääsymaksujen tuotto voi yltää puoleen ennätysvuodesta 2019. Myös Tuomiokirkossa vierailijoilta kerätään vapaaehtoisia pääsymaksuja, joilla katetaan turistien palvelemisesta syntyviä kuluja.

    Fri Aug 19 11:15:00 GMT 2022

  9. Helsingin kirkkovaltuusto loi uusia raameja, seuraavat valtuutetut joutuvat konkretisoimaan tiukan talouslinjan – ”Vaikuttamisen paikkoja tulee paljon”

    Vuoden 2018 seurakuntavaaleissa valittujen kirkkovaltuutettujen työtä ovat värittäneet koronapandemia ja vaikeat päätökset. Uudet luottamushenkilöt valitaan marraskuussa.

    Fri Aug 19 07:25:00 GMT 2022

  10. Töölön kirkkoherranvaalissa jatkaa kuusi kelpoista hakijaa

    Uuden kirkkoherran valitsee luottamushenkilöistä koostuva seurakuntaneuvosto 11. lokakuuta.

    Thu Aug 18 12:40:00 GMT 2022

  11. Linnea Ylänteellä, 6, on vinkki heille, joita syksyn tulo painaa

    Ylänne pääsee lomatunnelmaan myös esikoulun alettua.

    Thu Aug 18 06:40:00 GMT 2022

  12. Kuvataiteilija Hannu Väisänen palaa Kontula Book City -tapahtumassa kohutun alttaritaulunsa syntyvaiheisiin

    Kontulan Mikaelinkirkon alttariteos jakoi mielipiteitä rajusti valmistuttuaan 1987. Nyt se on suomalaisen kirkkotaiteen helmiä.

    Mon Aug 15 07:35:00 GMT 2022

  13. Totta vai tarua? Ruumiin voi siunata yleisellä rannalla, ruumisarkku kannattaa valmistaa itse ja jokainen voi perustaa oman hautausmaan

    Hautajaiskulttuuri on muuttumassa perinteisestä yksilöllisemmäksi. Millaisia vaihtoehtoja vainajan viimeiselle matkalle on?

    Wed Aug 10 06:25:00 GMT 2022

  14. Lempeät keholliset ryhmät odottajille ja vauvan saaneille alkavat pian – kasvokkain on helpompi tutustua kuin somessa

    Samassa elämäntilanteessa olevat voivat vaihtaa kokemuksia.

    Tue Aug 09 07:45:00 GMT 2022

  15. ”Totta v***ssa voi kiroilla ja teen niin itsekin” – Pappi Visa Viljamaa vastaa nuoria askarruttaviin moraalikysymyksiin TikTokissa

    Onko oikein mennä riparille, jos uskonto ei kiinnosta? Onko ok katsoa American pie -leffoja, kun niissä on seksiä? Kallion seurakunnan pappi Visa Viljamaa vastaa. 

    Thu Aug 04 11:30:00 GMT 2022

  16. Keskiaikaistyylinen taistelu on herrasmieslaji, jossa tärkeää on oikea ajoitus – keskiaikaharrastuksen monet muodot ovat esillä Helsingan keskiaikapäivässä

    Keskiajalla taisteluissa oli kyse elämästä ja kuolemasta. Nykyajan keskiaikaharrastajat selviävät kamppailuista onneksi yleensä mustelmilla.

    Wed Aug 03 11:20:00 GMT 2022

  17. Moni hääpari pyytää papilta sukupuolineutraalia vihkikaavaa – ”Heterosuhteemme ei ole salaisuus, mutta emme halua korostaakaan sitä”

    Miehen ja vaimon sijaan voidaan vihkiä puolisot. Kirkollisten toimitusten esirukouksiin julkaistiin viime keväänä päivitettyjä vaihtoehtoja, ja papit muokkaavat omiakin. 

    Fri Jul 29 06:45:00 GMT 2022

  18. Vauvojen luontokylvyssä leikitään kukkien päällä, musisoidaan luonnonmateriaaleilla ja keinutaan lakanan sisässä

    Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjestää vauvojen luontokylpyjä Espoon tuomiokirkon maisemissa. Tapahtuma on tarkoitettu 4–18 kuukauden ikäisille lapsille.

    Fri Jul 15 10:45:00 GMT 2022

  19. Töölön seurakunnan kirkkoherraksi pyrkii seitsemän hakijaa

    Seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran lokakuussa.

    Fri Jul 15 08:33:00 GMT 2022