Hanna Antila -haulla löytyi 1352 hakutulosta.

  1. Charles III voidellaan Jerusalemista tuodulla siunatulla öljyllä – kruunajaiset ovat läpeensä uskonnollinen seremonia

    Englannissa valmistaudutaan ensimmäisiin kruunajaisiin 70 vuoteen. Charles on nostanut esiin kysymyksen, pitäisikö myös muut uskonnot huomioida tapahtumassa.

    Thu Apr 20 10:00:00 GMT 2023

  2. Vuosaaren seurakunta luopuu iltapäivätoiminnan järjestämisestä – resurssit ohjataan sinne, missä kristillisyys saa näkyä

    Haku iltapäiväkerhoihin on parhaillaan käynnissä Helsingissä. Vuosaaressa on ensi syksynä yksi suuri toimija vähemmän.

    Thu Apr 20 06:44:00 GMT 2023

  3. Pappi saa jatkossa valita virkapukunsa vapaammin – piispankokous päätti luopua sukupuolisidonnaisesta pukeutumisohjeesta

    Jatkossa Valonsäde-pukua tai lipereitä voi käyttää sukupuolesta riippumatta.

    Tue Apr 18 12:00:00 GMT 2023

  4. Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus muistuttaa päättäjiä siitä, ettei kyseessä ole mikä tahansa työ – tilaisuudessa saarnannut piispa Seppo Häkkinen valoi eduskuntaan tulevaisuudenuskoa

    Valtiopäivien avajaisiin liittyvän jumalanpalveluksen juuret ulottuvat 1700-luvulle. Perinteen taustalla on syitä, jotka ovat yhä ajankohtaisia.

    Thu Apr 13 12:46:00 GMT 2023

  5. Espoonlahden uusi kirkkoherra Jukka Lehti on seurakuntansa tunteva stadilainen, joka tekee biisejä ja nukkuu riippumatossa taivasalla

    Espoonlahden seurakunta on Jukka Lehdelle kuin toinen koti. Hän aloittaa sen kirkkoherrana 1. syyskuuta.

    Wed Apr 05 11:55:00 GMT 2023

  6. Haagan kirkkoherraksi on vain yksi kelpoinen hakija – tuomiokapituli päättää, miten haussa edetään

    Haagan vs. kirkkoherra Mari Mattsson pyrkii vakituiseksi kirkkoherraksi.

    Tue Apr 04 07:35:00 GMT 2023

  7. Vantaan Hakunilan kirkkoherraksi pyrkii kaksi ehdokasta

    Valinnan tekee seurakuntaneuvosto.

    Tue Apr 04 06:39:00 GMT 2023

  8. Uurnakurssilla tehdään uurnia sekä itselle että muille – ”Suhteeni kuolemaan on funtsinnan ja lukemisen tulos”, sanoo kurssille osallistunut Timo Fils

    Paavalin seurakunnan uurnakursseille on ollut enemmän tulijoita kuin voidaan ottaa. Timo Fils teki uurnaa, josta saattaa hyötyä laajempikin joukko.

    Mon Mar 27 06:30:00 GMT 2023

  9. Urkurakennuspajassa lapset oppivat, miten urut toimivat – Töölön iltapäiväkerholaisten mielestä pienoisuruilla voi soittaa ainakin lastenlauluja

    Pienoisurut eroavat isoista uruista ainakin siten, että niiden soittamisessa tarvitsee kaverin apua. 

    Fri Mar 24 08:40:00 GMT 2023

  10. Espoon yhteinen kirkkovaltuusto kävi tunteikkaan keskustelun lähetysjärjestöjen tuen jaosta – lopulta tukea myönnettiin viidelle järjestölle

    Kirkkovaltuusto päätti myöntää tukea järjestöille, jotka osoittivat selkeästi sitoutuvansa tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja naisten toimimiseen pappeina. Vastaesityksessä tukea esitettiin kaikille järjestöille.

    Thu Mar 23 12:40:00 GMT 2023

  11. Leppävaaran seurakuntaneuvosto yksimielinen: palaneen Perkkaan kappelin tilalle pitää rakentaa uusi 

    Leppävaaran seurakunnalla on tarve suurelle ja monikäyttöiselle tilalle. Varsinainen päätös kappelin rakentamisesta tehdään yhteisessä kirkkovaltuustossa.

    Thu Mar 16 13:25:00 GMT 2023

  12. Uskonnot elävät nyt Suomessa murrosvaihetta, ajattelee USKOT-foorumin uusi puheenjohtaja isä Heikki Huttunen

    Uskonnollisten instituutioitten asema heikkenee, mutta uskontojen yhteistyöjärjestön työssäkin näkyy, kuinka uskonnollisuus ja hengellisyys pitävät pintansa.

    Thu Mar 16 11:13:00 GMT 2023

  13. Pitääkö lapsen harrastaa? – ”Harrastus on ehdoton juttu”, sanoo kouluikäisten kerhoja Korsossa vuosikymmenet vetänyt Terho Kettunen

    Seurakunnan kerho tuo rytmiä viikkoon ja voi lievittää yksinäisyyttä. Työn ohessa huippupainijan uraa tehnyt Terho Kettunen harrastaa itsekin monipuolisesti.

    Tue Mar 14 07:05:00 GMT 2023

  14. Myös joukko pääkaupunkiseudun kirkkovaltuutettuja pyrkii eduskuntaan 

    Yhteisten kirkkovaltuustojen jäseniä on ehdolla ainakin viiden puolueen listoilla.

    Tue Mar 07 11:27:00 GMT 2023

  15. Hakunilan uuden kirkkoherran valitsevat luottamushenkilöt – aikataulu tarkentuu myöhemmin

    Virka tulee avoimeksi, sillä Hans Tuominen siirtyi Vantaankosken seurakunnan kirkkoherraksi. 

    Mon Mar 06 09:00:00 GMT 2023

  16. Seurakuntaneuvosto valitsee Haagan uuden kirkkoherran – irtisanoutuneen Heikki Nenosen seuraaja tiedossa ehkä jo kesällä

    Haagan seurakuntaneuvosto äänesti valintatavasta kokouksessaan 28. helmikuuta.

    Thu Mar 02 14:00:00 GMT 2023

  17. Puoluejohtajien mielestä pyhien kirjojen polttaminen on väärin – Perussuomalaisten Sebastian Tynkkystä huoletti kirkon ”punavihreys”

    Helsingin tuomiokirkon kryptassa käydyssä arvokeskustelussa poliitikoilta pyydettiin vastausta muun muassa siihen, mistä he olisivat arvojensa pohjalta valmiita leikkaamaan. 

    Tue Feb 28 14:55:00 GMT 2023

  18. Jukka Silvennoinen, 77, tuli kysymään Lauttasaaren kirkolta vapaaehtoistyötä ja päätyi kerhopapaksi – ”Elämä ei saa olla hukkareissu”

    Vajaa vuosi sitten Jukka Silvennoinen ei tiennyt vauvoista mitään. Kerhopappana hän on oppinut heistä olennaisen.

    Tue Feb 28 09:00:00 GMT 2023

  19. Puoluejohtajat puhuvat arvoista Tuomiokirkon kryptassa – tilaisuutta voi seurata striimin välityksellä

    Keskustelua johdattelevat arkkipiispa Tapio Luoma ja pappi Marianne Heikkilä.

    Mon Feb 27 10:00:00 GMT 2023