Pauli Juusela -haulla löytyi 1782 hakutulosta.

  1. Hennalan vankileirillä yli 200 naista teloitettiin laittomasti – tutkijan mukaan kohteeksi valittiin naiskaartilaisia rodunjalostuksellisista syistä

    Hennalan vankileiri Lahdessa oli sisällissodan päätyttyä vaarallinen paikka erityisesti housuihin pukeutuneille punakaartin naissotilaille. Muutaman viikon aikana suurin osa heistä teloitettiin.

    Tue Apr 17 10:30:00 GMT 2018

  2. Venäjän ortodoksisen kirkon ihanneyhteiskuntaa johtaisi Jumalan valitsema hallitsija – ja sehän sopii Vladimir Putinille

    Vladimir Putinin ja Venäjän ortodoksisen kirkon marssijärjestys on selvä: kirkon tehtävä on palvella poliittista valtaa. Sekä Putin että kirkko puolustavat perinteisiä, venäläisiä ja kristilliseksi katsomiaan arvoja.

    Mon Apr 16 07:30:00 GMT 2018

  3. Miksi sateenkaarinuorten huomioimisesta rippikoulussa on hyvä keskustella, Yhteysliikkeen puheenjohtaja Ulf Särs?

    Yhteys-liike järjestää Alppilan kirkossa keskustelutilaisuuden sateenkaarinuorista rippikoulussa. Pohjana on aiheesta tehty tutkimus.

    Fri Apr 13 11:40:00 GMT 2018

  4. Tikkurilan seurakunta myönsi kirkkoturvaa neljälle turvapaikanhakijalle – heitä ei piilotella viranomaisilta, vaan annetaan henkistä tukea vaikeassa tilanteessa

    Vantaalaisseurakunta antaa kirkkoturvaa neljälle irakilaiselle. Kirkkoherra Janne Silvastin mukaan he ovat vaarassa, mikäli heidät palautetaan. Seurakunta on kertonut asiasta poliisille.

    Thu Apr 12 07:25:00 GMT 2018

  5. Omaishoitajien jumpassa virtaa hiki – kun sitoutuu toiseen ympäri vuorokauden, voi unohtaa pitää itsestään huolta

    Liikunta on oiva lääke omaishoitajien jaksamiseen, uskoo diakoni ja personal trainer Mariela Salminen.

    Fri Apr 06 10:45:00 GMT 2018

  6. Aseman Lapset kehittää mallia vaikeiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen – koulu ei voi ummistaa silmiään vapaa-ajan kiusaamiselta

    K-0-hankkeen kohteeksi otettiin tapaukset, joissa mukana oli jo poliisi. Kiusaamista lähdettiin ratkomaan laaja-alaisella yhteistyöllä, johon kerättiin osapuolet, koulu, vanhemmat ja eri viranomaiset.

    Thu Apr 05 12:55:00 GMT 2018

  7. Johanna Korhonen sanoo, että Helsingin seurakuntayhtymä ei selvittänyt Teemu Laajasalon luottokorttiepäselvyyksiä ”pohjamutia myöten” – Juha Rintamäen mukaan selvitys tehtiin tarkasti

    Johanna Korhonen syyttää Helsingin seurakuntayhtymän hyväksyneen Teemu Laajasalon toimittamia selvityksiä asianmukaisiksi virheellisin perustein.

    Tue Apr 03 15:00:00 GMT 2018

  8. Jääkiekkojoukkueen "Pastorista" tuli kirkkoherra Korsoon – maanpäälliseen paratiisiin, jossa on myös käärmeitä

    Korso-paita päälle ja kuva Facebookiin, mietti Tuomas Antola tultuaan valituksi kirkkoherraksi. Kuvan saama suosiokin osoitti, ettei Korso ole mitäänsanomaton paikka.

    Wed Mar 28 07:10:00 GMT 2018

  9. ”Koska dalitit ovat vähemmän kuin ihmisiä, heitä kohdellaan kuin kulutustavaraa” – kastisorto on maailman suurin vaiettu ihmisoikeusongelma

    Kastisyrjintä vaikuttaa ainakin 260 miljoonan ihmisen elämään. Yli miljoonan dalitin eli kastittoman pakkotyö on kerätä ulosteet kuivakäymälöistä ja viemäreistä.

    Mon Mar 26 12:20:00 GMT 2018

  10. Jopa 5000 ihmistä tarvitsisi perheneuvonnan apua – Helsingin seurakunnat vastaa tähän ja lisää ruoka-apua ja tukea sairaille

    Helsingin seurakuntayhtymä aikoo käyttää ylijäämäänsä helsinkiläisten auttamiseen. Perheneuvontaan, diakoniaan ja sairaalasielunhoitoon esitetään käytettäväksi 2,5 miljoonaa euroa lisää rahaa.

    Fri Mar 23 14:00:00 GMT 2018

  11. ”Tämä on viimeinen luukku” – Myllypuron ruokajonossa pelätään ruoanjakelun loppumista

    Myllypuron elintarvikejakelusta vastaava toiminnanjohtaja Sinikka Backman epäilee, että kaikki jonottajat eivät siirtyisi yhteisöruokailuihin. "Lämpimät tilat kelpaisivat", Backman sanoo.

    Thu Mar 22 09:20:00 GMT 2018

  12. Kotihoidon työntekijät ovat huolissaan asiakkaistaan ja omasta jaksamisestaan

    Yli 3 000 kotihoidon työntekijää vastasi kyselyyn, jonka tulos on karua luettavaa. Ammattiliitto Superin mukaan työnantajat pyrkivät säästöihin ja rikkovat terveydenhuoltolakia.

    Tue Mar 20 15:00:00 GMT 2018

  13. Ihmiset pakenevat järkyttävää väkivaltaa Kongossa – Paikalliset kristityt ja lähetyslentäjät yrittävät auttaa pakolaisia

    Maailmassa on kriisejä, jotka yltävät harvoin uutisotsikoihin. Yksi niistä on Kongon sota, jossa uusinta väkivalta-aaltoa pakenee karuissa oloissa satatuhatta ihmistä.

    Mon Mar 19 13:05:00 GMT 2018

  14. Vanhuksilta huijataan rahaa ja pankkitunnuksia – Itä-Uudenmaan poliisi pyytää apua myös seurakunnilta

    Rikosylikomisario Petri Erosen mukaan mihinkään paniikin lietsontaan ei ole syytä, mutta myös lähiomaisten kannattaa varoittaa ikäihmisiä liikkeellä olevista huijareista.

    Thu Mar 15 14:00:00 GMT 2018

  15. Avioliiton esteiden tutkinta onnistuu nyt valtakunnallisesti verkossa, Vantaalla voi pian varata myös kasteen

    Esteidentutkinta.fi-palvelun käyttäjällä tulee olla pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Vantaalla pilotoidaan muitakin sähköisiä palveluita. Diakonian ajanvaraus on jo käytössä Tikkurilassa.

    Mon Mar 12 14:00:00 GMT 2018

  16. Toimittajalta: Ydinasenapin painamisen etiikka

    Miltä tuntuu nukkua yöt tietäen, että voi tuhota maailman?

    Fri Mar 09 13:05:00 GMT 2018

  17. Espoolaisseurakunta tarjoaa työskentelytilat afgaaniräätäleille, ompelimo sai nimen Paratiisilintu

    Espoon Tapiolan seurakunta haluaa edistää turvapaikanhakijoiden kotoutumista tarjoamalla heille mahdollisuuden tehdä oman ammattitaitonsa mukaista työtä.

    Fri Mar 09 12:35:00 GMT 2018

  18. Päivi Räsänen kysyy oikeusministeriltä kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta

    Entinen sisäministeri, kansanedustaja Päivi Räsänen on huolissaan siitä, millä perusteilla ja kuinka yhdenmukaisesti uskon aitoutta arvioidaan.

    Thu Mar 08 15:30:00 GMT 2018

  19. Seurakunta lähetti sadalle 28–35-vuotiaalle kiitostekstarin jäsenyydestä, palaute yllätti

    Vantaan seurakunnissa testattiin, mitä 28–35 vuotiaat seurakuntalaiset kirkon jäsenyydeltä odottavat.

    Thu Mar 08 13:00:00 GMT 2018

  20. Kastijärjestelmä ja hindunationalismi ruokkivat kristittyihin kohdistuvaa väkivaltaa Intiassa

    Äärihindujen ja hallitsevan puolueen tulilinjalla on myös muslimivähemmistö. Sorto liittyy vuosituhansia vanhaan kastijärjestelmään, joka on yhä voimissaan.

    Thu Mar 08 08:30:00 GMT 2018