Artikkelihaku
Pauli Juusela -haulla löytyi 1782 hakutulosta.
-
"Olisi outoa, jos kristityt eivät olisi tienneet, minne Jeesus haudattiin" – perimätieto Jeesuksen hautakirkosta vahvistui
Teologian tohtori Eero Junkkaalan mukaan arkeologinen tutkimus on vahvistanut monia Raamatun kertomuksia, mutta myös humpuukia on liikkeellä.
Fri Dec 29 11:15:00 GMT 2017
-
"Yleensä suomalaiset arvostavat sitä, että teen työtä enkä kerjää" – Ison Numeron myyjät yrittävät löytää paremman elämän
Suomessa ainutlaatuinen lehti hakee joukkorahoituskampanjalla tukea toimintansa kehittämiseksi. Päätoimittaja Hannele Huhtalan toiveena on tehdä lehdestä yhteiskunnallinen yritys ja vaikuttaja.
Thu Dec 28 14:15:00 GMT 2017
-
Piispa Laajasalon vanhoista televisioesiintymisistä tehtiin kantelu
Kantelun tekijä julkaisi tiedon pastori Kai Sadinmaan Facebook-seinällä.
Wed Dec 27 13:00:00 GMT 2017
-
Maahanmuuttovirasto päivitti Afganistanin, Irakin ja Somalian tilannekatsauksensa
Tilannekatsaukset päivitetään puolivuosittain, mutta päätöksiä tehdessä käytetään Migrin mukaan aina ajantasaista maatietoa. Afganistanin tilanne on huonontunut aiempaan verrattuna.
Mon Dec 18 14:00:00 GMT 2017
-
Brother Christmas lahjoitti kymmeniätuhansia euroja lapsiperheille diakoniatyön kautta
Viisi helsinkiläisseurakuntaa sai lahjoituksen, joka tuo joulun moneen perheeseen. Brother Christmasin mukaan diakoniatyön kautta apu menee sinne, missä sitä tarvitaan.
Mon Dec 18 11:00:00 GMT 2017
-
Pääkaupunkiseudun seurakunnat jatkavat säästölinjalla
Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakunnat jatkavat säästölinjalla, vaikka Suomen talous on kasvussa. Pääkaupunkiseudun väestö kasvaa, mutta kirkon ei.
Fri Dec 15 12:30:00 GMT 2017
-
Kallion kirkkoherran virkaan tuli 17 hakemusta
Piispaksi valitun Teemu Laajasalon seuraajan kirkkoherraksi valitsee seurakuntaneuvosto.
Fri Dec 15 11:50:00 GMT 2017
-
"Ruuan lisäksi vastataan ihmisten muihinkin tarpeisiin" – Yhteinen pöytä laajenee Vantaalta Helsinkiin ja muualle Suomeen
Vantaalla Yhteinen pöytä jakaa hävikkiruokaa 5 000 ihmiselle. Sitra lähti tukemaan hanketta, joka levittää yhteisöllistä ruoka-aputoimintaa muualle Suomeen.
Wed Dec 13 14:30:00 GMT 2017
-
Naisparin liiton siunaamisesta varoituksen saanut pappi Anne Blomqvist seisoo ratkaisunsa takana
Hyvinkään seurakunnan pappi Anne Blomqvist ei yllättynyt Espoon tuomiokapitulilta saamastaan varoituksesta. Hän on kuitenkin surullinen ja miettii lakimiehensä kanssa mahdollista oikaisuvaatimusta.
Tue Dec 12 15:10:00 GMT 2017
-
Näin Espoon tuomiokapituli perusteli päätöstään: "Avioliiton siunaaminen on kirkon oppiin liittyvä asia"
Tuomiokapituli hylkää professori Urpo Kankaan näkemyksen, jonka mukaan kirkon pitäisi erikseen ottaa kielteinen kanta samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.
Tue Dec 12 14:50:00 GMT 2017
-
Suurmoskeijahanke etenee Helsingissä – bahrainilaiset ovat Suomessa selvittämässä rahoitusmallia
Moskeija ja monitoimikeskuksen tontille esitetään määräaikaista suunnitteluvarausta. Ehtoina hankkeelle ovat rahoitukseen liittyvät lisäselvitykset ja kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu.
Fri Dec 08 14:25:00 GMT 2017
-
Kirkkojen johtajien vetoomukset Trumpille kaikuivat kuuroille korville
Jerusalemin kristityt johtajat, mukaan lukien Munib Younan, vetosivat Donald Trumpiin ennen päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.
Thu Dec 07 14:00:00 GMT 2017
-
Evankelikaalit vaikuttivat Trumpin päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi
Presidentti Donald Trumpin päätökseen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi vaikuttivat hänen oma hengellinen taustansa ja vahvimmat tukijansa, evankelikaalit.
Thu Dec 07 13:30:00 GMT 2017
-
Helsingin seurakuntayhtymä säästää ja kehittää yhtä aikaa
Henkilöstö vähenee, mutta ilman irtisanomisia. Kiinteistöistä pitää yhä luopua. Pelkkää säästöä ei silti ole edessä, sillä kirkolla on Helsingissä paljon työtä, sanoo yhtymänjohtaja Juha Rintamäki.
Fri Dec 01 14:30:00 GMT 2017
-
Suomalainen uskontojen vuoropuhelu kiinnostaa Yhdysvaltain kongressia
Ulkoministeriössä on kulttuurien ja uskontojen välisen vuoropuhelun suurlähettiläs, joka vie maailmalle uutta suomalaista vientituotetta. Seuraavaksi hän puhuu Yhdysvaltain kongressille.
Fri Dec 01 13:30:00 GMT 2017
-
Jouluradion iltamia voi seurata livenä Facebookissa
Kansallisteatterin Lavaklubilla pidettävät iltamat kuvataan Facebook-liveksi kolmella kameralla lauantaina 2.12. kello 21 alkaen. Esiintyjinä on nuoria artisteja sekä tietysti kansakoulun laulunopettaja.
Fri Dec 01 08:30:00 GMT 2017
-
Tämä kolahti: Monologi yhdistää kenttäpapin tarinan ja sukupolvikokemukset isän puutteesta
Isän jälki kertoo tositarinan kenttäpapista ja siitä, minkä jäljen sota jätti myös seuraaviin sukupolviin.
Fri Dec 01 07:20:00 GMT 2017
-
Seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä 134 000 piparkakkua
Seitsemättä kertaa järjestetyllä yllätystempauksella levitettiin hyvää joulumieltä.
Fri Dec 01 06:50:00 GMT 2017
-
Kirkko ja kaupungista kanneltiin Espoon tuomiokapituliin – päätoimittaja näkee kantelun lukijapalautteena
Pääkaupunkiseudun yhteisen mediatoimituksen johtokunta painottaa vastauksessaan sananvapauslakia, jonka mukaan lehdestä vastaa päätoimittaja.
Thu Nov 30 08:20:00 GMT 2017
-
Hannu Pöntinen valittiin pappisasessoriksi
Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra sai vaalissa selkeästi eniten ääniä.
Tue Nov 28 15:00:00 GMT 2017