Pihla Tiihonen -haulla löytyi 376 hakutulosta.

  1. Ääritunteita nostattava mantelitumake pomottaa teinin aivoissa  – nuori oppii helpommin palkinnon kuin rangaistuksen avulla

    15-vuotiaana teini-ikä on syvimmillään ja suuret kysymykset, esimerkiksi kuolema, mietityttävät. Juuri silloin kirkko kutsuu jäsenensä rippikouluun.

    17.02.2020

  2. Lukijat kertovat alaikäisiä lähennelleistä kirkon työntekijöistä – ”Kirkossa ehkäistään nykyään ahdistelua tiukemmin kuin laki edellyttäisi”

    ”Halusi samaan makuupussiin nukkumaan”, entinen seurakuntanuori kuvaa nuorisotyöntekijää. Johtaja Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta vakuuttaa, että työntekijät eivät enää lähde yksin nuorten kanssa telttailemaan. Laaja kysely kertoo, että 95 prosenttia rippikoululaisista tunsi olonsa turvalliseksi viime vuonna.

    10.02.2020

  3. Futuristi Perttu Pölönen, 24, elää jo tulevaisuudessa – ”Seuraavaksi tulee inhimillinen vallankumous”

    Espanja, Hollanti, Italia, Kroatia, Myanmar, Ruotsi, Saksa, Suomi ja Thaimaa: Pölönen ponnistaa puhekeikoille Lestadiolaisten ylioppilaskodista.

    06.02.2020

  4. Näin menestyt tulevaisuudessa – älä ole ihmisparisto

    Futuristi ja esikoiskirjailija Perttu Pölönen neuvoo, miten sinustakin tulee tulevaisuuden toivo.

    06.02.2020

  5. Yrittäjä Oona Jokinen, 25, loi Vallilaan palan Berliiniä – Suomen ensimmäisessä zero waste -kaupassa asiakkaat pääsevät tekemään maapähkinävoita itse

    Zero waste -kauppa ei käytä lainkaan kertakäyttömuovia. Halu toimia puhtaamman maailman puolesta syntyi matkalla Aasiassa.

    24.01.2020

  6. Ahdistelutabu murtuu uskonnollisissa yhteisöissä – uhrit kertovat seksuaalisesta kaltoinkohtelusta K&k:n kyselyssä

    ”Maallikkosaarnaaja kosketteli sielunhoitotilanteessa sekä kaappasi syliinsä ja suuteli, kun olin alle rippikouluikäinen. Poistuin järkyttyneenä ja mies huusi perääni, että tästä ei sitten puhuta.”

    15.01.2020

  7. Parikymppiset puhuvat Jumalalle kuten heille lapsena opetettiin: ”Äidin poismenon jälkeen olen rukoillut saman iltarukouksen itsekseni”

    Nuoret aikuiset kertovat, että rukous on rakas rituaali, joka tuo turvaa ennen nukahtamista. Rukouksen kohde voi olla universaali korkeampi voima, jossa yhdistyvät eri uskonnot.

    29.11.2019

  8. Sakari Hukka, 21, pätkäpaastoaa, nousee aamuyöllä meditoimaan ja juoksee tähtien alla – Z-sukupolvi elää hengellisyyttä omalla tavallaan

    Parikymppisten Z-sukupolvi ottaa vaikutteita eri uskonnoista. Siviilipalvelusmies Sakari Hukka on kasvanut evankelis-luterilaiseen uskoon, jota hän täydentää buddhalaisella zenmeditaatiolla, krishnaliikkeen pyhillä teksteillä ja itseään kurittamalla.

    21.11.2019

  9. Helsingin Kalasataman paikalla oli hurja satama, jota poliisikin vältteli – uusille asukkaille jaetaan värikäs historiikki

    Menneisyys on kuorittu Kalasatamasta pois nimeä ja maa-ainesta myöten. Ennätyskorkeat tornitalot rakennetaan alueelle, jolla tehtiin ennen ennätyksiä lähinnä lapsikuolleisuudessa.

    31.10.2019

  10. Nuusa Niskala, 31, on pappi ja punkkari, joka tahtoo taistella Jumalan mukana – ”Yhteiskunnassa ja kirkossa tarvitaan kaaosta”

    Ylen dokumentin päähenkilö huutaa ensin mikrofoniin punk-keikalla ja veisaa sitten virren kastejuhlassa. Hän on kohdannut pappina rankkoja ennakkoluuloja, eikä punkkarienkaan kanssa ole aina helppoa.

    21.10.2019

  11. Kerro seksuaalisesta ahdistelusta uskonnollisessa yhteisössä

    Oletko kokenut tai nähnyt ahdistelua, seksuaalista väkivaltaa tai lasten hyväksikäyttöä uskonnollisessa yhteisössä, esimerkiksi seurakunnassa? Vastaa nimettömänä kyselyyn, jonka pohjalta kirjoitetaan lehtiartikkeli.

    14.10.2019

  12. Parhaat retkikohteet lapsille – kokeneet luontoseikkailijat vinkkaavat suosikkinsa pääkaupunkiseudulla

    Retkikirjailija Raija Hentman Vantaalta, hirvisafariopas Joni Valkila Helsingistä ja cityeläintutkija Mia Vehkaoja Espoosta tuntevat lähimetsänsä tarkasti.

    09.10.2019

  13. Tämä kolahti: Esseekokoelma Villi ihminen raatelee luontohaaveet ja antaa masennukselle syyn

    Riikka Kaihovaara kertoo, miksi arki tuntuu joskus lattealta, kansallispuistoissa vaelletaan jonossa ja sudet herättävät vihaa. Hän löytää kesyttämättömän luonnon jättömailta.

    27.09.2019

  14. Liito-orava hyppäsi päin naamaa Helsingin Munkkivuoressa – ”Silmäkulma on hellänä”

    Uhanalaisia kurreja liitelee Munkkivuoressa niin paljon, että paikallisessa Facebook-ryhmässä vitsaillaan jo kypärän ja suojalasien tarpeesta iltalenkillä.

    27.09.2019

  15. Cityeläinten salattu elämä – piilokamerat kuvasivat ihmisten lähellä hiippailevia villejä nisäkkäitä vuoden ajan

    Kuudenkymmenen riistakameran ottamat ainutlaatuiset kuvat yllättivät tutkijatohtori Mia Vehkaojan. Pääkaupunkiseudun ketut eivät väistä juuri mitään.

    26.09.2019

  16. Käpyläläinen Joni Valkila vetää lähisafareita, joilla on hirvitakuu – video näyttää, millainen kuhina ulkona käy, kun ihmiset nukkuvat

    Safarilla näkyi yhden aamun aikana kymmenen hirveä ja valtavasti kauriita vain 40 minuutin automatkan päässä Helsingistä.

    05.09.2019

  17. Jehovan todistajien lapsi halusi leikkiä dinosaurusten kanssa – aikuisena hän auttaa uskontojen haavoittamia

    Uskontojen uhrien tuen toiminnanjohtaja Joni Valkila erotettiin nuorena aikuisena Jehovan todistajista. Vanhemmat ja sisarukset eivät saaneet enää tavata häntä.

    05.09.2019

  18. ”Tyhjä tontti tuntuu viherkeitaalta” – Ensimmäistä satoaan korjaavat kaupunkiviljelijät kertovat aloittelijan mokansa

    Merike Mandri siivosi uudelta palstaltaan monta takakontillista autonosia, viinipulloja ja mätää puuta ennen kuin pääsi viljelemään. Härkikseen tottunut Anna Perälä opettelee kokkaamaan tuoreista härkäpavuistaan.

    20.08.2019