Sivut, joissa tagi pyhän laurin kirkko .

  1. Vantaan seurakuntien työntekijät jalkautuvat hautausmaalle – tuoreen tutkimuksen mukaan kirkko kohdataan usein juuri siellä tai mediassa

    Hautausmaaympäristö virittää ihmiset sellaiselle taajuudelle, että keskustelu voi alkaa kukista ja päätyä helposti...

    31.05.2023

  2. Ruusuja ja muita kasveja syövät kauriit aiheuttavat harmia Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla

    Jos haudalle tuodut kauniit kukat ovat kadonneet, asialla ei välttämättä ollut ihminen. Kauriit näyttävät kuitenkin...

    12.01.2023

  3. Hautausmaa kuuluu lastenkin pyhäinpäivään – Pyhän Laurin kirkon viereen tehdään heille rastirata

    Lapset pohtivat rastiradalla taivasta ja miettivät, ketä kaipaavat.

    31.10.2022

  4. Puhu kuolemasta oikein pikkulapselle, koululaiselle ja teinille – eskarilainen voi pelätä eniten, mitä hänelle tapahtuu, jos vanhemmat kuolevat

    Lasten ja nuorten pappi Anita Ahtiainen sanoo, että hautajaiset sopivat kaiken ikäisille.

    19.10.2022

  5. Vantaanjoki oli muinoin liki yhtä vilkas kuin meille on moottoritie – nyt joenrannat pursuavat historiaa ja kiinnostavaa tekemistä, katso kolme tärppiä! 

    Se lipuu puskien takana, peltojen vierillä, kerrostalojen takapihoilla. Piileskelee siltarumpujen alla, kuohuu...

    05.08.2022

  6. Keskiaikaistyylinen taistelu on herrasmieslaji, jossa tärkeää on oikea ajoitus – keskiaikaharrastuksen monet muodot ovat esillä Helsingan keskiaikapäivässä

    Keskiajalla taisteluissa oli kyse elämästä ja kuolemasta. Nykyajan keskiaikaharrastajat selviävät kamppailuista...

    03.08.2022

  7. Pyhän Laurin kirkon perhejuhannuksessa laulatetaan lapsia

    Vantaalaisella Pyhän Laurin kirkolla järjestetään juhannusaattona 24.6. juhannusjuhla, jossa voi osallistua...

    13.06.2022

  8. Vantaa-neuletta koristavat Pyhän Laurin kirkon ikkunat – koeneuloja Anna-Mari Niirasen puikoissa paita syntyi viikossa

    Pyhän Laurin kirkko -teema voitti Vantaa-Seuran kilpailun, jossa etsittiin kuviota Vantaa-neuleeseen.

    25.02.2022

  9. Pyhän Laurin kirkon voi neuloa pian villapaitaan – historiallinen kuviointi voitti äänestyksen ylivoimaisesti

    Äänestys oli osa Vantaa-Seuran 60-vuotisjuhlavuotta. Kuvioinnissa käytetään myös keskiaikaisten veisten koristeaiheita.

    19.10.2021

  10. Riikka ja Mika menivät naimisiin Hääyö-tapahtumassa, seuraavana päivänä syntyi kuopus – suosittu vihkimistapahtuma järjestetään taas Vantaalla

    Pyhän Laurin kirkon Hääyössä on vuosien varrella mennyt naimisiin jo yli 300 paria. Vuonna 2018 alttarille astelivat...

    31.08.2021

  11. Naakkojen kiinnostus vanhoihin kirkkoihin on ruokkinut mielikuvitusta – ennen uskottiin, että mustanpuhuvassa linnussa voi asua papin sielu

    Naakat ovat perinteisesti viihtyneet vanhoilla kirkkomailla. Nyt ne ovat kuitenkin joutuneet etsimään uusia...

    15.07.2021

  12. Suomalainen kunnioittaa toisen surua vähän liikaakin, sanoo surututkija Mari Pulkkinen

    Suomalaiselle kulttuurille on tyypillistä jättää surevat omaan rauhaansa.

    26.10.2020

  13. Ero on myös uuden alku – eroasiantuntija Marika Rosenborg jakaa työkaluja erosta selviytymiseen

    Ero on yhden aikakauden loppu, mutta voi viedä uutta kohti.

    28.09.2020

  14. Pyhän Laurin kirkon ensi kesän vihkiajat tulevat kohta hakuun

    Kirkkohäitä Vantaan Pyhän Laurin kirkkoon suunnittelevien on hyvä olla nyt valppaana.

    24.08.2020

  15. Soita tähän numeroon, niin Ella Sahivirta vie sinut ilmaiselle opaskierrokselle Pyhän Laurin kirkossa

    Pyhän Laurin kirkossa yhdistyvät keskiajan arkkitehtuuri ja uusgoottilainen tyyli.

    22.06.2020

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 83