1. Kirkonkylän joulumarkkinoilla lauletaan ja herkutellaan Pyhän Laurin kirkon keskiaikaisessa miljöössä

    Aikuisille ja lapsille on luvassa monipuolista ja koronaturvallista ohjelmaa. 

    15.12.2021

  2. Espoon ja Helsingin seurakunnat myönsivät avustuksia Etelä-Sudaniin, Afganistaniin ja Myanmariin 

    Avustusrahoja käytetään muun muassa ruokaan ja lääkkeisiin.

    14.12.2021

  3. Juha Heikkinen muistetaan kymmenen vuoden jälkeenkin katusoiton suomenmestarina – ”Sydämeltäni olen ikuisesti katusoittaja”

    Juha Pekka Tapani Heikkinen kehottaa ihmisiä esiintymään kadulla, sillä taiteilijuuteen ei tarvitse pyytää muilta lupaa.

    14.12.2021

  4. Tikkurilan kirkko valmistautuu ensimmäiseen jouluunsa tiukentuneissa koronarajoituksissa – ”Eiköhän kaikki onnistu myös tänä jouluna”

    Työntekijät valmistelevat innolla Tikkurilan kirkon ensimmäistä joulua, vaikka hartaustilaisuuksiin voidaan ottaa...

    13.12.2021

  5. Naatus: Laista ei voi lukea, mikä on kenellekin tärkeää

    Keskustelussa vedotaan toisinaan lakiin, kun halutaan sanoa, että jokin asia on oikein tai väärin. Tai vastaavasti:...

    13.12.2021

  6. Kun sairaalapappi tapaa koronapotilaan, hänen päällään ovat samat suojavarusteet kuin hoitajilla – ”Kun ihmisestä näkyvät vain silmät, kommunikointi on vaikeaa”

    Tarttuvan taudin vaatima eristys lisää koronapotilaiden yksinäisyyttä ja hätää. Myös omaisille aika on hyvin raskasta.

    13.12.2021

  7. ”Kauhea kokous” kesti lähes kahdeksan tuntia – Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi useiden äänestysten jälkeen rankan säästöpaketin

    Enemmistö valtuutetuista kannatti valittua linjaa. Osa olisi halunnut palauttaa asiat uuteen valmisteluun. Postin...

    10.12.2021

  8. Vanha testamentti käännetään uudestaan ja viime vuonna valmistunut Uuden testamentin suomennos julkaistaan painettuna kirjana

    Tavalliset suomalaiset pääsevät jälleen koelukijoiksi. Erityisesti käännöstyötä tehdessä halutaan varmistaa, että...

    10.12.2021

  9. Harras hetki: Mia Porter valaa kynttilöitä joulumusiikin soidessa

    Itse tehty lahja tuo iloa lähimmille.

    10.12.2021

  10. Heikki Hursti: ”Muiden ihmisten huomioiminen on minulle pyhää”

    Koronatilanteen pahennettua Heikki Hursti joutui tekemään kipeän päätöksen perumalla vähä­varaisten joulujuhlan jo...

    10.12.2021

  11. ”Minulla ei ollut ketään, kenelle puhua” – Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat turvapaikanhakijat tarvitsevat tukea rankkojen kokemustensa vuoksi

    Seksi samaa sukupuolta olevien kesken on kielletty 70 maassa, yhdessätoista maassa siitä voi saada kuolemantuomion....

    10.12.2021

  12. Piispainkokouksessa keskusteltiin ortodoksikirkon kasteen tunnustamisesta – käytännössä kirkot ovat Suomessa tunnustaneet toistensa kasteet jo kauan

    Käytännön elämässä ekumenia toimii, mutta kummallakin kirkolla on huoli kasteen merkityksen heikkenemisestä. 

    09.12.2021

  13. Tiedätkö, mistä sanonta ”täyttä hepreaa” juontaa juurensa? 

    Useissa kulttuureissa käytetään vastaavaa sanontaa. Niissä outo kieli on usein kiina tai kreikka. Suomessa sanontaa...

    09.12.2021

  14. Uusi kansalaisaloite haluaa puolittaa köyhyyden – soteuudistus voi tarjota siihen mahdollisuuden

    Suomessa oli 873 000 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevaa vuonna 2019.

    09.12.2021

  15. Hyvää pyhää: Jumala on avarasydämisempi kuin me osaamme aavistaa

    Jeesus puhui Jumalasta, joka antaa aurinkonsa nousta ja sateensa langeta niin hyville kuin pahoillekin. 

    09.12.2021