Sivut, joissa tagi kirkkoon liittyminen .

  1. Kirkkoon kuuluu nyt alle puolet vantaalaisista – maahanmuuttajataustaisen väestön määrä vaikuttaa jäsenprosenttiin

    Kirkkoonkuulumisprosentti painui Vantaalla elokuun lopussa ensimmäisen kerran alle viidenkymmenen.

    23.09.2022

  2. Muuttoliike on uusi syy kirkon jäsenten vähenemiseen pääkaupunkiseudulla – seurakuntiin kuuluvaa väkeä muutti eniten pois Vantaalta

    Helsinkiläisistä alle puolet oli viime vuonna kirkon jäseniä. Kasteiden määrä koko pääkaupunkiseudulla oli kuitenkin...

    02.02.2022

  3. Koronavuosi vähensi kirkosta eroamista – valtakunnallisesti kirkon jättäneitä oli marraskuussa yli 5 400 viimevuotista vähemmän

    Kirkkoon liittyminen on tänä vuonna lisääntynyt. Tätä selittää kuitenkin lähinnä se, että vauvoja on koronariskin...

    16.12.2020

  4. Nyt jo seitsemän helsinkiläisseurakunnan jäsenyysprosentti on alle 50 – pääkaupunkiseudulta löytyy myös eniten kasvanut seurakunta

    Kirkosta eroaminen, maahanmuutto ja kasteiden väheneminen näkyvät jäsenyystilastoissa. Yhä useampi kirkon jäsen...

    28.01.2019

  5. Pääkirjoitus: Kirkko on ääripäässä

    Maahanmuuttokeskustelussa toiseen ääripäähän näytään laskevan kaikki, jotka eivät yksiselitteisesti pidä...

    08.01.2016