Sivut, joissa tagi seksuaalivähemmistöt .

  1. Sateenkaaripapit ovat vihkineet tai siunanneet kolmessa vuodessa noin 130 paria

    ”Onko joltain pois, että toinen saa sen, mikä itsellekin kuuluu”, kysyy pappi Olavi Virtanen. Hän pitää kirjaa...

    10.03.2020

  2. Kahtiajako koulumaailmassa ahdistaa sukupuoltaan pohtivia – nuorten vertaistukiryhmässä voi käydä ennalta ilmoittautumatta

    Ryhmässä saa määritellä sukupuolensa juuri niin kuin itse haluaa tai olla määrittelemättä. 

    14.02.2020

  3. Kuula: Paavali näki rehentelyn ja kateuden syntinä yhtä lailla kuin homouden – ei sanonut, että homot ansaitsevat kuolla

    Ovela lukija voi löytää apostolista pikemminkin oman aikansa homojen puolustajan kuin sortajan.

    25.11.2019

  4. Raamatun tulkintaan liittyy aina vastuu, jota emme voi väistää, sanoo evankelis-luterilaisen kirkon raamattukouluttaja

    Ajatus, jonka mukaan Raamatun sanaa ei pidä tulkita, vaan totella, saa kouluttaja Mika Aspisen hälytyskellon...

    14.11.2019

  5. Päivi Räsänen: ”Ateistit ovat lähettäneet minulle viestejä, joissa he puolustavat sananvapauttani”

    Kansanedustaja Päivi Räsäsen mielestä laaja sananvapaus toteutuu vain, jos tuota oikeutta uskalletaan oikeasti...

    13.09.2019

  6. Piispan viran jättävä Björn Vikström: ”Sen, että olemme yhdenvertaisia Jumalan edessä, pitää näkyä tavassa kohdella toisiamme”

    Porvoon piispa Björn Vikström tekee ainutlaatuisen ratkaisun: hän jättää piispan tehtävän ja siirtyy yliopistoon....

    09.07.2019

  7. Pääkirjoitus: Kirkko on tullut seksihulluksi

    Kirkon ylin johto sekoili nolosti Pride-yhteistyön kanssa, sillä kirkon pää on seksistä sekaisin.

    01.07.2019

  8. Suonpää: Kirkon uusi sateenkaarisota satuttaa vielä syvemmältä kuin vääntäminen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä

    Kirkon konservatiivit hävisivät taistelun tasa-arvoista avioliittoa vastaan. Nyt he ryhmittyvät nuijimaan...

    26.06.2019