Sivut, joissa tagi seurakunnat .

  1. Enää alle puolet helsinkiläisistä ja vantaalaisista kuuluu kirkkoon – Espoossa evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä on vielä yli puolet väestöstä

    Koko Suomen väestöstä kirkkoon kuuluu nyt 65 prosenttia. Kirkosta erosi viime vuonna yli 63 000 suomalaista.

    03.02.2023

  2. Yhteisvastuukeräys 2022 tuotti 2,2 miljoonaa euroa erityisesti nuorten auttamiseen

    Viime vuoden keräyskohteena oli pitkittyneen koronapandemian seurauksista kärsineiden lasten ja nuorten auttaminen.

    26.01.2023

  3. Taikuri Luttinen vie espoolaiset lapset taikuuden maailmaan

    Jarmo Luttinen on tehnyt taikuutta ammatikseen neljä vuosikymmentä. Lapset ovat hänen mielestään ihana yleisö.

    23.01.2023

  4. Kasvavaan Kalasatamaan rakentuu seurakunta, jossa ei ole seiniä

    Kallion seurakunta etsii tapoja, joilla Kalasataman asukkaat voivat kokea seurakunnan omakseen ja tukea toisiaan...

    16.01.2023

  5. Malmin kirkko on suljettu remontin vuoksi kevääseen 2025 asti – kaikki toiminta on siirretty toisiin tiloihin

    Vuonna 1981 valmistuneen kirkon tiloista tulee muunneltavammat ja saavutettavammat. Kirkko siirtyy myös maalämpöön.

    10.01.2023

  6. Ruotsinkielinen Matteuksen seurakunta etsii uutta kirkkoherraa – valinta aiotaan tehdä suoralla vaalilla

    Helsingin pienin seurakunta on ollut ilman vakituista kirkkoherraa jo monta vuotta.

    09.01.2023

  7. Noin 70 000 helsinkiläistä sai seurakunnilta tekstarin

    Viestissä kerrottiin esimerkkejä siitä, mitä kirkollisverolla on saatu aikaan ja toivotettiin hyvää joulua. 

    21.12.2022

  8. Espoon seurakunnat aikovat pysäyttää jäsenkadon – lapset ja nuoret ovat uuden strategian keskiössä

    Kirkon halutaan olevan merkityksellinen myös niille, joita se ei nyt kiinnosta.

    16.12.2022

  9. Rebekka Naatus valittiin Vantaan seurakuntien viestintäpäälliköksi

    Kirkko ja kaupungin kolumnistinakin tunnettu Naatus aloittaa tehtävässään tammikuussa. 

    15.12.2022

  10. Uusi luottamushenkilö Eeva Öystilä liputtaa seurakunnassa nuorten ja tasa-arvon puolesta

    18-vuotias vantaalainen yllättyi napattuaan seurakuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä Rekolan seurakunnassa.

    14.12.2022

  11. Mitä vastaisit lapsen kastamista pohtivalle lähijunassa? – Vantaankosken kirkkoherraehdokkaat esittäytyvät

    Joku kolmesta hakijasta valitaan pian kirkkoherraksi Vantaankoskelle. Kirkko ja kaupunki pyysi ehdokkaita kertomaan...

    08.12.2022

  12. Monen itähelsinkiläisen kotiseurakunta vaihtuu 1. tammikuuta – Mikaelin ja Vartiokylän seurakuntien yhdistyminen ei aiheuta suuria muutoksia

    Sunnuntaisin kirkossa käyvien kannattaa olla tarkkana aikataulujen kanssa, mutta muuten yhdistyminen ei juurikaan näy...

    07.12.2022

  13. Vietätkö joulua yksin Espoossa? Tule joulujuhlaan Hvittorpiin

    Espoon seurakuntien yhteiseen joulujuhlaan kutsutaan yksin joulua viettävät. Aattoiltaa voi viettää myös Tapiolan...

    28.11.2022

  14. Kauniaisten kirkko sai omat kirkkosukat

    Kotiseurakunnan kirkkosukkien neulominen on nyt suosittua. Kauniaisten kirkko sai nyt omat nimikkosukkansa.

    15.11.2022

  15. 21-vuotias Sarlotta Laakkonen äänestää seurakuntavaaleissa jo toista kertaa – ”Aion äänestää henkilöä, joka ajaa nuorten asioita”

    Vantaalaisen biologian opiskelijan mielestä on hienoa, että seurakuntavaaleissa voi äänestää jo 16-vuotiaana.

    02.11.2022

  16. Pääkirjoitus: Kiitos, lukijat! – Tutkimustieto ja somekeskustelut osoittavat, että meitä tarvitaan

    Monelle Kirkko ja kaupunki on ainoa linkki seurakuntaan. Somessa Kirkko ja kaupungin seuraajat ovat poikkeuksellisen...

    07.10.2022

  17. Kommentti: Seurakuntavaalien ehdokkaina olevat kirkon työntekijät saavat miettimään, keskittyykö valta pian liian pienelle piirille

    Kirkossa tarvitaan monenlaista asiantuntemusta, mutta myös ajatuksia boksin ulkopuolelta ja ihmisiä, jotka uskaltavat...

    04.10.2022