Sivut, joissa tagi seurakuntavaalit .

  1. Setan varapuheenjohtaja Jenna Wahlstén haluaa kannustaa nuoria ehdolle seurakuntavaaleihin, sillä nuorten mukana kirkkokin muuttuu nykyaikaisemmaksi

    Vantaan seurakuntien piirissä lapsesta asti kasvanut Jenna Wahlstén näkee kirkon tärkeänä paikkana sukupolvien...

    24.06.2026

  2. ”Oma kiinnostus on ihan riittävä valmius” – Kolme alle 30-vuotiasta kirkon luottamushenkilöä kertoo, millaista kirkon päättäjänä toimiminen on ollut

    Sofia Kangas, Leo Nevalainen ja Alli Aarnio ovat luottamushenkilöinä toimiessaan oppineet päätöksenteon kiemuroita ja...

    26.05.2026

  3. Pääkirjoitus: Seurakunnissa etsitään nyt päättäjiä

    Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on jo alkanut. Vaalit ovat kirkon jäsenille iso mahdollisuus vaikuttaa.

    07.05.2026

  4. Noin kolmannes pääkaupunkiseudun seurakuntien luottamushenkilöistä aikoo asettua uudestaan ehdolle – iso osa heistä pohtii vielä ratkaisuaan

    Kirkko ja kaupungin luottamushenkilöille teettämän kyselyn mukaan suurin osa voi suositella kirkon luottamushenkilönä...

    06.05.2026

  5. Kallion seurakuntaneuvosto teki aloitteen: luottamushenkilön pitäisi voida säilyttää paikkansa, vaikka muuttaisi kaupungin sisällä

    Asia vaikuttaa erityisesti nuoriin aikuisiin ja heidän halukkuuteensa asettua ehdolle seurakuntavaaleissa.

    17.04.2026

  6. ”Suomen idea on vähän hukassa”– Esa Härmälän mukaan masentava puhe ruokkii yhteiskunnallista ja taloudellista seisahtuneisuutta

    Monissa yhteiskunnan ja talouden työ- ja luottamustehtävissä toimineen Esa Härmälän mukaan kirkkoa ja kristillisiä...

    27.02.2025

  7. Eduskunta siunasi kirkkolain uudistuksen – tavoitteena keventää kirkon hallintoa ja lisätä seurakuntien toiminnanvapautta

    Eduskunta hyväksyi pitkään vireillä olleen kirkkolain uudistuksen viimeisessä täysistunnossaan 2.3.

    10.03.2023

  8. Kommentti: Seuraavissa seurakuntavaaleissa on voitava äänestää myös verkossa

    Ensimmäinen askel sähköisessä äänestyksessä olisi siirtyminen sähköiseen äänioikeusrekisteriin. Hiippakuntavaltuusto...

    15.02.2023

  9. Sanelupolitiikka ei ole kenellekään hyväksi, sanoo Espoon seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston uusi puheenjohtaja Juhana Malme

    Espoossa liberaalien enemmistö yhteisessä kirkkovaltuustossa saattaa keikauttaa muun muassa päätökset...

    26.01.2023

  10. ”Kirkko tarvitsee lisää feminismiä”, sanoo Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi uudelleen valittu Eve Rämö 

     Asioista ei tarvitse olla yhtä mieltä, mutta yhdessä sovituista toimintatavoista on pidettävä kiinni, ajattelee...

    25.01.2023

  11. Uusi luottamushenkilö Eeva Öystilä liputtaa seurakunnassa nuorten ja tasa-arvon puolesta

    18-vuotias vantaalainen yllättyi napattuaan seurakuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä Rekolan seurakunnassa.

    14.12.2022

  12. Oulunkyläläinen Elias Bogossian, 18: ”Jos ihmisellä ei ole aktiivista suhdetta kirkkoon, tulee kokemus, että olen jäsen, mutten saa siitä mitään vastineeksi”

    – Kun nuoret löytävät paikkansa seurakunnasta, voivat heidän vanhempansakin ymmärtää kirkon arvon, sanoo Oulunkylän...

    13.12.2022

  13. Pääkirjoitus: Kirkko liberalisoituu pikku hiljaa

    Kirkon vaaleja on aivan pakko kehittää. Sähköisen äänestämisen mahdollisuus olisi kaikkein kiireellisin uudistus.

    01.12.2022

  14. Seurakuntavaalien valtakunnallinen äänestysprosentti jäi ennätysmatalaksi

    Jos seurakuntaa ei koeta omaksi, ei välttämättä myöskään koeta tarvetta vaikuttaa äänestämällä, arvioi Kirkon...

    22.11.2022

  15. Nostaisiko sähköinen äänestysmahdollisuus äänestysprosenttia? – Arvoliberaalit voittivat lisää paikkoja Helsingissä

    Yhteisen kirkkovaltuuston 91 jäsenestä yli puolet on uusia. Alle 30-vuotiaita on kuusi. Enemmistö uusista...

    21.11.2022